tiistai 31. toukokuuta 2016

Nyt on mahdollisuus voittaa lankaa!

Toukokuu on aina kiireinen kuukausi minulle. Sen takia päätin pitää pientä taukoa bloggaamisesta. Käsitöitä olen tehnyt, mutta valitettavasti niillekään ei ole ollut kovin paljon aikaa. Shoppaamista olen sen sijaan harrastanut ja nimen omaan lankashoppaamista.



Yllä olevat lankaihanuudet on ostettu Alman Puodin loppuunmyynnistä. Pakko tunnustaa, että noissa kuvissa on vain murto-osa siitä, mitä olen sieltä hankkinut... Tänään oli viimeinen aukiolopäivä ja kun alennusprosentti oli 70, niin ei ole vaikea arvata kuinka siinä kävi!

Toukokuussa on ollut myös Dropsin supersale ja toisessa paikallisessa lankakaupassa oli kolmisen viikkoa sitten "Hullunhalpa lauantai". Kaiken tämän jälkeen mun lankavarastoni on kahden viimeisen kuukauden aikana pullistunut aivan mielettömästi.

Ajattelinkin, että nyt voisi olla kilpailun paikka ja voittona on tietysti lankaa. Voittolankoja en ole vielä valinnut, mutta lupaan, että voittaja saa varsin muhkean lankapaketin! Kilpailutehtävä on yksinkertainen:

Kuinka paljon lankavarastoni on kasvanut 1.4.-31.5. välisenä aikana?

Se, jonka arvaus osuu lähimmäksi, voittaa lankapaketin. Vastausaikaa on 8.6.2016 klo 21.00 asti.

Tänään minua ilahdutti: Neljä työpäivää ja sitten alkaa hartaasti odotettu loma.

47 kommenttia:

  1. Arvelen lankoja kertyneen 4,8 kiloa kahden viimeisen kuukauden aikana. -isoäiti-

    VastaaPoista
  2. Voisikohan olla 6,2 kiloa? No tällä arvauksella nyt mennään ;)

    VastaaPoista
  3. No kun halvalla saa, niin onhan se ostettava =)Oliskohan 8,3 kiloa tarpeeksi =)

    VastaaPoista
  4. Hmmm. se voi olla melko paljon...9,3kiloa?!

    VastaaPoista
  5. 9,5 kiloa halpaa on vaikea vastustaa.

    VastaaPoista
  6. Heitän oman ennätyskuukauteni eli 16,8 kiloa.

    Halusin toivottaa sinulle oikein ihanaa lomaa, lisää lankaa en halua vaikka osuisin lähimmäksikin, sitä on nimittäin täällä "vaikka lampaat söis". Pitäisi mieluummin hankkiutua eroon isosta määrästä.

    VastaaPoista
  7. Hmmm.. Sanoisin että lankavarasto on kasvanut 8,5 kg.

    Hyvää lomaa :)

    VastaaPoista
  8. Oliskohan tullut hankittua 5,8 kiloa.

    Hyvää lomaa!

    VastaaPoista
  9. Kiva kilpailu, jos ale on noin mahtava niin mä arvaan että lankaa on tullut hankittua paljon. Mä laitan tähän hurjan luvun ja arvaan 21,8kg😊 oikein rentouttavaa ja ihanaa lomaa😎

    VastaaPoista
  10. 10,5kg arvelen heittää arviolta . hiirulainen@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Minä heitän arvaukseksi 6,8 kg.

    VastaaPoista
  12. !!,5 kg, kun kerran sitä hurjasti on.

    VastaaPoista
  13. Idearikasta ja leppoisaa lomaa sinulle.
    Lanka-arvaukseni on 4,350 kg.

    VastaaPoista
  14. Lankavarastosi kasvoi 6,8 kg.
    tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
  15. Onnekseni kukaan muu ei ole vielä arvannu lukemaa 5 kg ja 50 g joka on oma arvakseni. Muutaman neuletakin, puseron, huivin ja sukkaparin saa kutoa ennenkuin tuo määrä on silmukoina.

    VastaaPoista
  16. Arvaukseni on 4 kg 850g

    Pipsapippuri

    VastaaPoista
  17. 7 kiloa 300 grammaa. Lankakerinä näytettynä kasa on huiman iso mutta punnittuna ei tuo nyt niin paljoa ole kun ottaa huomioon kaikki edulliset hinnat mitä on kohdallesi osunut.

    VastaaPoista
  18. 5,2 kg, iso kasa:)
    Kikuriikka

    VastaaPoista
  19. ekana tuli mieleen 1375 g, joten pienillä summilla mennään muihin verrattuna =)

    VastaaPoista
  20. Arvaan tasan 8 kg. Aurinkoista ja rentouttavaa lomaa!

    -Ritva Kuopiosta-

    VastaaPoista
  21. Laitanpa minäkin oman veikkaukseni, 6,7 kg
    Mukavaa lomaa!

    VastaaPoista
  22. Minun arvaus 13,7 kg .
    - Irene R -

    VastaaPoista
  23. Arvaan että lankavarasto on kasvanut 4,550 kg.
    Hyvää lomaa !

    VastaaPoista
  24. Veikkaan vaatimattomasti vain 3,4 kiloa :)

    VastaaPoista
  25. On ollut niin hyvät tarjoukset että veikkaan 10,2kg ;)
    -Nonna-

    VastaaPoista
  26. 6850 grammaa veikkaan minä, sehän ei ole vielä edes paljoa.

    VastaaPoista
  27. Maltilliset 3,2 kiloa arvelen...

    VastaaPoista
  28. Pikainen laskutoimitus kuvan perusteella ja loput veikaten heitän 15,55 kg.

    VastaaPoista