tiistai 4. elokuuta 2015

Vadelmankukka-peitto

Aika tarkalleen vuosi sitten aloin virkata Puro-langasta neliöitä. Ohjeen löysin Unelmien Talo&Koti -lehdestä. Ohjeen on laatinut Sari Niiranen, joka tunnetaan Sufferiinan Salonki -blogista.

VADELMANKUKKA
Lanka: Novita Puro ja Novita Isoveli yht. 1780g
Koukku: 5mm
Ohje: Vadelmankukka
Viitosen koukulla palat valmistuivat melko nopeaamn tahtiin. Tähän sain hyvin ujutettua kaikki mahdolliset Puro-langan jämät. Kaiken kaikkiaan peittoon on käyetty ainakin 10 erilaista Puron sävyä. Kivasti ne kuitenkin sointuvat toisiinsa.


Palaset eivät ole ihan tarkalleen ohjeen mukaan tehtyjä, sillä muistaakseni lisäsin jokaiseen palaan kaksi pyväskerrosta. Viimeisen pylväskerroksen tein Novitan Isoveli-langalla, jota käytin myös peiton yhdistämiseen.



Olen tehnyt elämäni aikana monta erilaista peittoa, mutta tämä taitaa olla niistä kaikkein onnistunein.



Kuvat on otettu aika myöhään illalla. Talon miesväki osallistui kuvauksiin kokeilemalla salaman ominaisuuksia...


Pakko myöntää, että kuvista tuli aika kivoja!


Pitihän se lisäsalama sitten laittaa kukkapenkkiinkin. Kummasti saivat rikkaruohotkin lisävalaistusta!



Tänään minua ilahdutti: Lomaa on viikko jäljellä ja vihdoinkin saatiin kaivattua lämpöä. Minäkin uskaltauduin pitkälle pyöräretkelle ja olipas se hauska kokemus. Ei hyvään kesäfiilikseen ihmeitä kaivata.

19 kommenttia:

  1. Tavattoman kaunis peitto ♥ Malli on kaunis ja värit niin lämpimät

    VastaaPoista
  2. On se vaan ihana. Värit on herkulliset!

    VastaaPoista
  3. Oijoi, ompa tosi kaunis! Joskus tuntuu että valmistuneesta käsityöstä saatava ilo ja ylpeys on suoraan verrannollista siihen kulutettuun aikaan, ainakin itselläni. Eli peitot on siinä huippuluokkaa :)

    VastaaPoista
  4. Upea peitto! :) Minullakin on ollut tällä viikolla joka päivä pitkiä pyöräretkiä, kun työmatkaa kertyy 12-13 km yhteen suuntaan. 25 km pyöräilyä päivässä alkaa jo tuntua vähän jaloissa... ;)

    VastaaPoista
  5. Todella kaunis peitto! Lämpimät, hyvät värit! T:Ikka

    VastaaPoista
  6. Kaunis! Ihanasti kaikki eri värit sopivat yhteen. :)

    VastaaPoista
  7. Kaunis peitto ja hienot kuvat. Itse teen aina sen virheen, että palapeittojen palat ovat niin pieniä, että valmista ei meinaa tulla millään. Yhdistämisen vaiva on valtava ja pääteltävää hirveästi.

    VastaaPoista
  8. Tosi kaunis peitto ja ihanat värit! Täytyypä pistää ohje talteen...

    VastaaPoista
  9. Die Decke sieht echt toll aus. Ich habe auch 2 Ewigkeitsprojekte in diese Richtung angefangen ☺. Zum Glück hat Wolle mit Plaste(N...e) kein Verfallsdatum.

    VastaaPoista
  10. Ihana peitto ihanissa väreissä! :)

    VastaaPoista