tiistai 27. tammikuuta 2015

Kiuru ilman reunusta

Veera Välimäen Huivileikki-kirjasta ensimmäisenä puikoille pääsi Kiuru. Langaksi valitsin Noron Cash Irohan, joka on hautunut varastossa seitsemän vuotta. Aika uskomatonta etten ole lankaa aikaisemmin käyttänyt, sillä kyseessä on varsin ylellinen sekoitus villaa, silkkiä ja kashmiria.


Valitettavasti lankaa oli vain rajallinen määrä ja siksi Kiuru jäi ilman pitsireunusta. Ajattelin ensin jatkaa jollain toisella Noron langalla, mutta koska huivi oli jo riittävän suuri, niin päätin tyytyä tallaiseen simppeliin versioon.

KIURU
Lanka: Noro Cash Iroha 209g
Puikot: 5mm
Ohje: Kiuru (soveltaen) by Veera Välimäki (Huivileikki)
Vaikka huivi näyttää kaulassa peruskolmiolta, niin siinä on käytetty lyhennettyjä kerroksia, jotka luovat mielenkiintoisen graafisen muodon.




Lopputulos ilman pitsiä on ehkä hieman tylsä, mutta lanka on niin ihanan tuntuista, että huivi pääsee heti käyttöön.


Päivän kirjavinkki: Luupuisto, Jarkko Sipilä



Elisa-kirjalta tuli hyvä äänikirjatarjous ja siksi hankin Jarkko Sipilän Luupuiston. Kyseessä on Takamäki-poliisisarjan 14. romaani. Itse olen lukenut vain pari-kolme kirjaa aikaisemmin. Tässä sarjassa ataripoliisi Suhonen on melkein mielenkiintoisempi hahmo kuin Takamäki itse. Kaiken kaikkiaan oikein miellyttävää kuunneltavaa, jos näin voi sanoa, kun kirjassa selvitetään useampaakin murhaa!

Tänään minua ilahdutti: Viikonloppuna kävin äitini luona. Hän on pitkästä aikaa innostunut taas neulomaan sukkia ja niinpä vein hänelle ison kasan erilaisia sukkalankojen jämiä. Ilo oli molemminpuolinen, sillä minä sain siivottua lankavarastoani ja äiti pääsee puolestaan sommittelemaan uusia sukkia. Siivouksen jälkeen minun varastooni tuli pieni aukko, joka minun piti tietysti heti täyttää...


Mutta kun näitä myytiin puoleen hintaan!!!

3 kommenttia:

  1. Kaunis huivi ilman pitsireunustakin!
    Ihanan värinen!

    VastaaPoista
  2. Just aukot lankavarastoissa on maailman rumimpia asioita, onneksi täytit sen heti. ;)
    Hyvä perushuivi, usein niille on eniten käyttöä.

    VastaaPoista
  3. Ihana huivi, näyttää niin pehmeältä! :)

    VastaaPoista