sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Kädentaitomessut 2013

Jos pitäisi valita vuoden tärkeimpiä päiviä, niin Tampereen Kädentaitomessut pääsisivät ehdottomasti listan kärkipäähän. En yhtään liioittele, kun sanon, että minulle tuo tapahtuma on kuin jouluaatto. Ja jouluaattonahan on tapana saada lahjoja, joten katsotaan millaisia "lahjoja" minä tänä vuonna sain (siis ostin). Tällä kertaa olin superjärkevä ja käytin vain käteistä rahaa, jolloin oli aika helppo pysyä budjetissa.


Vuorelman lankoja en ole koskaan aikaisemmin kokeillut. Ostin 4 vyyhtiä Vetoa, joista aikanaan muodostuu lehtikuvioinen huivi (ohjeen sain messuilta) ja sukat.


Titityyllä oli tarjolla runsas valikoima herkkulankoja. Etukäteen olin ajatellut ostavani Madelline Toshia, mutta tarjolla olleet värit eivät oikein houkutelleet. Yhden luxusvyyhdin kuitenkin halusin ja niinpä päädyin Fyberspatesin Gleen Lace lankaan. En ole ennen edes kuullut moisesta langasta, joten seuraavaksi täytyykin tutkia Ravelrya, sillä sieltä löytyy varmasti ideoita langankäytöstä. Vyyhdin kauneutta on vaikea vangita kuviin, mutta tässä vielä pari yritystä:



Messuilla huomasin kauhukseni, että minussa piilee jonkinlainen harakkageeni! Kimaltelevat langat, joita aikaisemmin olen inhonnut, rupesivat kummasti vetämään puoleensa.


Päällimmäisenä on Langin Mille Colori Socks & Lace Luxe. Tästä ajattelin tehdä sukat. Alla olevat kaksi kerää ovat superhalpaa turkkilaista akryylin, mohairin ja villan sekoitusta. Yleensä en edes vilkaisia tällaisia lankoja, mutta näissä oli niin kauniita värejä ja tietysti sitä kimallusta!


Novitan osastolla oli tuttuun tapaan kaikkein pahin ryysis. Tarjolla oli paljon tarjouslankoja, mutta kun jonot kassoille olivat tautisen pitkiä, niin en jaksanut ruveta jonottelemaan. Vähän ennen sulkemisaikaa piipahdin siellä vielä uudelleen ja silloin väkeä oli enää kohtuullisesti. Kun huomasin, että jokaisen ostoksen kylkiäiseksi sai Novita Helpot -lehden, niin tein sitten minäkin pienen ostoksen. Ostin nimittäin pyöröpuikot kahdella eurolla.


Korttitelineitä tutkin myös aika tarkasti ja onnistuin löytämään kokoelmiini kolme neule-
tai virkkausaiheista korttia.


Kaiken kaikkiaan olen hyvin tyytyväinen messupäivääni.

Tänään minua ilahdutti: Viime viikolla sain ihanaa postia Kriitinalta. Olin nimittäin voittanut hänen blogissaan joululiinan. Katsokaa nyt tätä ihanuutta!




12 kommenttia:

  1. Ihania lankaostoksia teit!

    Eilen kävin myös Novitan osastolla ja hämmästelin sitä ryysistä. Lankojen mukaan tuli Ipana-lehti eikä tuo nuorille tarkoitettu lehti. Koska kävit? Perjantaina vai eilen lauantaina?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kävin lauantaina. Novitan valikoimat vaihtelivat aika nopeasti runsaan menekin takia.

      Poista
  2. Perjantaina Novitan osastolla meininki muistutti ehkä jotain ostossäätelyn aikoja, joten itseltä jäi osasto väliin. Hienoja löytöjä olet tehnyt!

    VastaaPoista
  3. Meilläpäin Joensuun kädentaitomessut on aina lokakuussa. Lankojen myyjät loistavat täällä poissaolollaan.
    Kerran - vuosia sitten - oli joku isompi lankamyyjä, mutta ei enää sitäkään.

    Joitain yksittäisiä vyyhtejä pikkumyyjillä saattaa pöydän nurkalla sivutuotteena nököttää. Tosi harmi! Minä ainakin sortuisin ja kunnolla.....

    VastaaPoista
  4. Ihania lankoja olet ostanut. Eipä ole Novitan osastoa näkynyt Oulun messuilla - harmittava juttu :(

    VastaaPoista
  5. Vertauksesi Tampereen messut vs. jouluaatto osuu hyvin myös omalle kohdalleni: minä en ole koskaan käynyt noilla messuilla, enkä ole joululahjojakaan saanut yli 20 vuoteen. :D (muistelisin, että meidän perheessä lopetettiin lahjojen antaminen, kun olin 12-vuotias)

    Kivoja lankaostoksia! :)

    VastaaPoista
  6. Taisivat vaihdella Novitalla sitä lehteä, kävin lauantaina aamupäivästä nököttämässä nätisti jonossa aikani seiskaveikkoja syli täynnä ja sain Ipana-lehden, kun taas edelläni shoppaillut sai Novitan talvi 2012-lehden.. Ihania lankoja olet löytänyt! =)

    VastaaPoista
  7. Kivoja lankoja ja kiva on nähdä mitä niistä syntyy!

    VastaaPoista
  8. Glitter-langat on nättejä ja houkuttelevia mutta toistaiseksi olen saanut pidettyä näppini irti niistä.
    Kiva kun liina miellytti. Tuikun kanssa muutaman annan täällä lähellä oleville, eli just tuollainen asetelma on mielessäni ollut kun näitä olen neulonut.

    VastaaPoista
  9. Oi toi Fyberspatesin Gleen Lace on kyllä aikamoinen! Mä yleensä tykkään vähästä väristä, mutta sitten tuollaiset väriräjäytyksen aina välillä iskee kyllä kummasti!

    VastaaPoista
  10. Ihania ostoksia onnistuit messuilla tekemään! Minä en ole noilla messuilla käynyt vielä kertaakaan. =)

    VastaaPoista