torstai 2. kesäkuuta 2011

KYH on sitten alkanut

Kesäkuu on saatu korkattua ja niinpä KYHäilyssäkin on menossa jo toinen päivä. Olen valmistautunut tähän projektiin minigrip-pusseilla; niihin on kätevä laittaa kaikki keskeneräiset työt kaikkine tykötarpeineen.


Ensimmäisenä KYH-työnä aloitin junasukkien tekemisen. Luulisi tällaisten pienien sukkien valmistuvan nopeasti, mutta ohut lanka hidastaa aika paljon.


Toisesta KYHistä on tulossa vauvalle peitto. Ohje on supersimppeli, mutta jujuna onkin langan kaunis väri.


Tätä peittoa sain neuloa tänään tällaisissa maisemissa:


Osa lukijoista varmaan muistaakin, että toukokuun alussa meistä tuli mökinomistajia ja tämä on kuvattu meidän terassilta. Innostuin kuvaamaan mökillä vähän enemmänkin ja taidan näyttää myös teille, millaisessa paikassa aion lomaani viettää.




Kovin monta kertaa en ole vielä mökillä ollut, mutta siitä olen varma, että tulen siellä viihtymään... ja niin taitaa blogikoirakin tehdä!


Tänään minua ilahdutti: Viimeinen työviikko on uskomattoman kiireinen ja stressaava, mutta siitä huolimatta onnistuin tänään viettämään todella rentouttavan päivän. Poskiakin ihan kuumottaa, koska olen ollut niin paljon ulkona.

5 kommenttia:

  1. mukavia töitä oot aliitellut :)
    aivan mahtava tuo teidän mökkinne :)

    VastaaPoista
  2. Ihana kesäkoti teillä! Oikein huokuu rauhaa. Terassilla on varmasti mukava istuskella ja kutoa hullutustöitä :) .

    VastaaPoista
  3. Kaunis huvila Sinulla. Varmasti viihtyy.

    VastaaPoista
  4. Ihanat mökkimaisemat! Kyllä tuolla kelpaakin neuloa. :)

    VastaaPoista