lauantai 9. huhtikuuta 2011

Kirjoja ja lampaita

Taas on viikko vierähtänyt ja blogiraukka on saanut olla ilman päivityksiä! Täällä ei ole kovinkaan paljon ehditty neulomaan, mutta kirjoja on sentään tullut luettua ja lammaskatraskin on hieman kasvanut.

Kirjastoreissulla silmiini osui tämän näköinen kirja:


Kirjan kansi vetosi heti käsitöiden tekijään ja niinpä sitä piti ruveta vähän tarkemmin tutkimaan. Kyseessä on siis Laura Honkasalon kirja Kotikutoista - itsetekemisen ihanuudesta. Kirjassa käsitöihin hurahtanut Honkasalo kertoo siitä, miten ihanaa on itse tehdä erilaisia asioita. Hän käsittelee käsitöitä laidasta laitaan; mm. tilkkutöitä, neulomista, askartelua, sisustamista. Suosittelen kirjaa kaikille niille, jotka ovat käsitöistä kiinnostuneita. Ai niin sellainen tarkennus vielä, että kirjassa ei ole ohjeita, vaan Honkasalo kertoo paljon omista kokemuksistaan.


Virkkaa värikästä -kirja on myös kirjastosta. Halusin ensin tutustua siihen ja vasta sitten päättää, että hankinko sen myös itselleni. Kirjassa on kyllä monta kaunista peittoa, mutta tulin kuitenkin siihen tulokseen, että mulla on jo hyllyssäni vastaavanlaisia kirjoja. Tässä pari esimerkkiä kirjan malleista:



Ja sitten niihin lampaisiin! Kun blogin nimenä on Raitalammas ja kirjoittajana Lammas, niin onhan ihan itsestään selvää, että tässä huushollissa lampaita näkyy vähän siellä sun täällä (ei kuitenkaan eläviä, vaikka kyllä blogikoira aika paljon lammasta muistuttaakin..). Kirpputoreilta mulla on tapana hankkia erilaisia lammasaiheisia esineitä. Tässä on muutama uusimmista hankinnoistani:






Lopuksi vielä talvinen kuva siitä meidän "lampaasta":


Tänään minua ilahdutti: Laitoin pesukoneeseen ison läjän erilaisia villavaatteita (pipoja, huiveja, lapasia...), koska vihdoinkin näyttää siltä, että vähemmilläkin tamineilla rupeaa pärjäämään.

8 kommenttia:

  1. Kyllä onkin ihania lampaita, myös tuo "melkein" lammas:)

    VastaaPoista
  2. Niin meillä on omat keräysjuttumme. Minulle tarttuu erilaisia siilejä mukaan. Ihana tuo ylimmäinen lammas. Vaan elävä "lammas" on myös ihana. Minulla on ollut lampaita, ne olivat mukavia, pitäisin vieläkin, mutta tuo terveys ei salli.

    VastaaPoista
  3. Ihania lampaita!! Olikohan koiran rotuvalinnassa takana rakkaus lampaisiin?? :D

    VastaaPoista
  4. Ihania lampaita:) Myös tuo ihana "melkeinlammas"!

    VastaaPoista
  5. Aivan ihania lampaita! Tosi löytöjä! Ja ihana tuo sinun "kotilampaasikin":D

    VastaaPoista
  6. Mielenkiintoisen näköisiä kirjoja !
    Ihania lampaita, minullakin on takan päällä yksi iso kokoinen lammas :D

    VastaaPoista
  7. Tuikkukynttilät olisivat lähteneet minunkin matkaan. Metkat. Koirasi sointuu teemaasi oivasti ;)

    VastaaPoista
  8. Löysin tänne vanhaan postaukseen, kun tulin lampaiden perässä! Itse innostuin lampaista viime kesänä, kun sain hoitaa neljää ihka oikeaa lammukaista koko kesän. Nuo tuikkukipot ovat suosikkini; jos näkisin nuo kirpparilla tai huuto.netissä, lähtisivät varmasti omaan laumaani.

    VastaaPoista