lauantai 12. maaliskuuta 2011

Hamsteri liikkellä (osa 1)

Totuus on, että taidan olla aikamoinen hamsteri. Mulla on ihan kamalasti lehtiä, kirjoja, lankoja... ja lisää tulee koko ajan! Nyt kun käsityöt ovat edenneet kovin hitaasti, niin pitäähän mun edes ostamalla pitää tätä käsityöharrastusta yllä. Blogiraukkakin on ollut yli viikon heitteillä, joten näytän teillekin, mitä kaikkea on taas tullut hankittua.



Taigalla-blogissa on aina ihania lankoja. Tämä kaunokainen ei ollut vielä edes myynnissä, kun jo kyselin, että voisinko saada sen itselleni. Onneksi kaupat tehtiin, sillä tässä vyyhdissä väriyhdistelmä on kertakaikkiaan upea.


Torstaina poikkesin taas kerran Susun kaupassa. Vähän vaan piti katsella tarjouksessa olevia TeeTee-lankoja, mutta tällainen kasa löytyi lopulta muovikassista.



Sormet oikein syyhyävät, että pääsisin noihin lankoihin käsiksi. Vielä täytyy malttaa hetki, sillä sitä ennen mun täytyisi ehdottomasti saada jotakin valmiiksikin. Mm. tällainen mytty odottelee kastelua ja pingottamista:


Lopuksi mun täytyy vielä palata tuohon meidän hiihtolomareissuun Edinburghiin. Löysimme sieltä nimittäin monta ihanaa kauppaa, joissa myydään erilaisia skottiruutu-kankaasta tehtyjä tuotteita. Houkuttelevin oli kuitenkin Ness ja sieltä ostimme kaksi laukkua. Tässä on minun ihanuuteni:


Ja tytär valitsi uudeksi koululaukuksi tällaisen:


Tänään minua ilahdutti: Mies kävi juuri kaupassa ja hän toi minulle ihanaa Fazerin tummaa suklaata. Tammikuussa en syönyt suklaata ollenkaan, mutta nyt olen kääntänyt kelkkani ihan toiseen suuntaan; en syö pullia, keksejä, karkkeja tai jäätelöä vaan ainoastaan suklaata, jossa on vähintään 70% kaakaota. Sitä sitten kuluukin aika reippaasti...

7 kommenttia:

  1. Ihania lankoja!! Nuo Zeldan värjäykset ovat kyllä upeita!! :) Ja nuo laukut!! Wau!!! Kerrassaan upeita!

    VastaaPoista
  2. Oi oi ihania lankoja ja näköjään tuota ihanaista Regia coloria sullakin vähän eri sävyissä. Lankamatkaa odotellessa... :)

    VastaaPoista
  3. Hauska sattuma: istun juuri pähkinäsuklaalevyni kanssa tässä surffailemassa:) Toinen hupi-sattuma on se, että juuri tyttären kanssa pähkättiin mistä ja millainen uusi koululaukku edellisen hajonneen tilalle. Edinburg vaan on hiukkasen tavoittamattomissa juuri nyt, hihii!

    VastaaPoista
  4. Ihanat värit tuossa kaunokaisessasi! Ei huonoja noi muutkaan mut näyttävät kovin tutuilta:-) Noista skottiruudusta tulee ihan lapsuus mieleen.

    VastaaPoista
  5. Zelda osaa värjätä kyllä ihania lankoja:) Minullakin monta vyyhtiä hypisteltävänä;) Olen toki neulonutkin muutaman hänen värjäämänsä vyyhdin, mutta jotenkin niitä ei vaan raaskisi käyttää!
    Ihania ostoksia olet tehnyt! Ja nuo laukut on tosi ihanat:) Onneksi Edinburg on kaukana;)

    VastaaPoista
  6. Ihania laukkuja! Oli varmasti tosi vaikeaa valita se kaunein.
    Kiitos tunnustuksesta! Hiukka makustelen kysymyksiä ja panen sen sitten blogiini. Kiitos päivänpiristyksestä!

    VastaaPoista