sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Huivileikki inspiroi

Jos minulta kysyttäisiin, kuka on idolini, niin vastaisin luultavasti "Veera Välimäki". Olen jo kauan ihaillut hänen neuleohjeitaan. Ilahdun myös aina kovasti, kun löydän lehdestä hänen haastattelunsa.


Veeralta on tänä syksynä ilmestynyt myös uusi kirja, jossa on 22 erilaista ohjetta.


Nykyään varaan neulekirjat yleensä ensin kirjastosta ennen kuin menen ostoksille. Näin haluan varmistaa, ettei hyllyyn kerry "turhia" kirjoja. Huivikirjan kohdalla tein kuitenkin poikkeuksen, sillä olin aivan varma, että tykkään tästä. Enkä myöskään erehtynyt!



Tässä pari esimerkkiä kirjan sisällöstä. Voisin kuitenkin neuloa kaikki 22 huivia. Itse asiassa se voisikin olla hyvä suunnitelma...

Lankaa näihin huiveihin löytyy ihan omista varastoista. Itse asiassa kaivelinkin jo kolmet huivilangat esille:

Manos Silk Blend
Fyberspates Gleem Lace
Noro Cash Iroha
Päivän kirjavinkki: Kaikki oikein, Anna-Leena Härkönen


Eipä taida olla monta sellaista ihmistä, joka ei olisi joskus haaveillut äkkirikastumisesta. Lotto on yksi mahdollisuus saavuttaa tämä haave. Anna-Leena Härkönen kertoo, miten Eevin ja Karin elämä muuttuu, kun kohdalle osuu seitsemän miljoonan euron lottovoitto. Kaikki ei välttämättä olekaan niin ihanaa kuin voisi luulla... Kirjan lukemisen jälkeen lottoan edelleen pienellä panoksella, mutta suoraan sanottuna en edes toivo päävoittoa kohdalle. Elämä taitaa sittenkin olla jotenkin yksinkertaisempaa ilman miljoonia.

Tänään minua ilahdutti: Edellä esitellyssä Härkösen kirjassa on riemastuttava dementoituneen naisen lausahdus: "Mitä järkeä elämässä on, jos ei voi enää tehä käsitöitä?" Niinpä!

8 kommenttia:

  1. Olen selannut Veeran kirjaa monta kertaa, mutta vielä on jäänyt ostamatta. Tykkään!

    VastaaPoista
  2. Ihania lankoja, niistä tulee varmaan upeita huiveja!

    VastaaPoista
  3. Veera on yksi suosikki suunnittelijoistani. Kirja vaikuttaa todella kivalta, pitäisiköhän hankkia...Noista langoista saa monta kaunista huivia.

    VastaaPoista
  4. Veera on miunkin lempisuunnittelija, ihania malleja! Ja kaikenlisäksi niin mukava tyyppikin :) Kirjan tilasin heti kun se ilmestyi, nyt en vaan osaa päättää että mitä siitä neuloisin ekana :D

    VastaaPoista
  5. Minä ostin myös tuon uuden kirjan viime viikolla. Harmittaa kun on senverran edellisiä töitä vielä kesken, ettei kehtaisi uutta laittaa puikoille. Mutta lähipäivinä, lähipäivinä... :) Toi Noron lanka on aivan ihanan väristä, ellet keksi siihen mitään mallia, niin koitas saatko myytyä langan minulle. :D

    VastaaPoista
  6. Noista langoistahan saat tehtyä kivoja kauniita juttuja :)

    VastaaPoista
  7. Kerralla 2 mainiota kirjavinkkiä!
    Härköstä jo käissäni pyörittelinkin, mutta jäi vielä hyllyyn - huivikirjaa pitääkin muistaa bongailla!

    VastaaPoista
  8. Itsekin täydensin tarkkaan valikoitua neulekirjastoani tuolla opuksella. Ihana kirja! Ajattelin lahjoa itseäni joulun alla jollain herkkuhuivilangalla..

    VastaaPoista