maanantai 28. tammikuuta 2019

Palmikkopipo

JASON´S CASHMERE HAT
Lanka: Schachenmayr Alpaca Classico 79g
Puikot: 4 ja 5mm
Ohje: Jason´s Cashmere Hat by Melissa Thomson

Sain marraskuussa Prymiltä kokeiltavaksi Schachenmayrin Alpaca Classico -lankaa. Tykkäsin heti langan väristä (valitettavasti näissä pipokuvissa langan väri on liian vaalea). Langan koostumus on myös miellyttävä: 60% merinovillaa ja 40% alpakkaa.


Ravelrysta silmiini osui kiva ilmaisohje. Ohjeen pipo on suunniteltu nimensä mukaisesti miehille, mutta kyllähän tämä sopii kaikille. Itse asiassa teinkin pipoa ensin itselleni, mutta sitten huomasin, että miehelläni on suurempi tarve uudelle pipolle.


Malli on todella nopea ja mukava neuloa. Itse asiassa rupesin heti tekemään myös itselleni pipoa samalla mallilla.


Yllä olevassa kuvassa näkyy langan oikea väri.

Tänään minua ilahdutti: Kuten olen kertonut, niin kerään neuleaiheisia kortteja. Meinasinkin seota, kun huomasin, että Lankakaappi on saanut valikoimiinsa valtavan määrän tällaisia kortteja. Valinnanvaikeus oli suuri, mutta lopulta päädyin näihin kortteihin:





lauantai 19. tammikuuta 2019

Lumoavat neulehuivit

LUMOAVAT NEULEHUIVIT
Janina Kallio
Moreeni, Otava
(Arvostelukappale)
Janina Kallio on Woolenberry-neulemerkin perustaja ja suunnittelija. Hänen ohjeensa ovat olleet jo useamman vuoden ajan supersuosittuja Ravelryssa. Lumoavat neuleohjeet -kirjaan on valittu 15 suosikkiohjetta. Ravelrysta samoja ohjeita voi ostaa yksittäin englanninkielisinä. Ravelrysta ostettavissa ohjeissa on myös kaaviot, kun taas kirjassa on ainoastaan kirjoitetut ohjeet. Itse tykkään kaavioista, joten niiden puute on pieni miinus. Onneksi ohjeet ovat kuitenkin hyvin minimalistisia, joten kirjoitetustakin ohjeesta varmasti selviytyy.


Kirjan ohjeet on jaoteltu vuodenaikojen mukaan. Minun suosikkini löytyivät kesän ja syksyn kohdalta.

Aava/Oceana
En ole kovin usein neulonut suorakaiteen muotoista huivia. Kun sellaisen tekee ohuesta langasta, niin huivista tulee käyttökelpoinen moneen tilanteeseen. Omani ajattelin neuloa Manos del Uruguayn Marina-langasta, jota minulle jäi jäljelle Little Bird -neuleesta.

Majakka/Lighthouse
Harmaan ja vaaleanpunaisen yhdistelmä viehättää minua tällä hetkellä todella paljon.

Villikirsikoita/Wild Cherries
Madelinetoshin Prairie-lanka on odotellut vuosikausia lankakaapissani, mutta nyt sillekin löytyi käyttötarkoitus. Villikirsikoita on nimittäin neulottu juuri tästä langasta.

Loiste/Spotlight
Myös Loisteen aioin jossakin vaiheessa toteuttaa.


Syksyllä tapasin Janina Kallion, kun hän oli Ilossa esittelemässä tämän kirjan neuleita. Oli oikein mukava keskustella hänen kanssaan neulomisen lomassa.

Tänään minua ilahdutti: Lumi, pakkanen ja aurinko. Täydellinen talvisää!

perjantai 18. tammikuuta 2019

Viime vuoden vikat ja tämän vuoden ekat

Vuonna 2018 valmistuneista töistä on vielä esittelemättä raitasukat, jotka tein Regian Pairfect-langasta.
RAITASUKAT
Lanka: Regia Pairfect Rainbow Color 76g
Puikot: 2.25mm
Itse en olisi osannut yhdistää toisiinsa näitä pastellivärejä. Onneksi Regian lankasuunnittelijat olivat tehneet työn minun puolestani.


Sen sijaan tämän vuoden ensimmäisessä sukkatyössä sain käyttää omaa värisilmääni. Mielestäni minäkin onnistuin aika hyvin.

HEDGEHOG-SUKAT
Lanka: Hedgehog Fibres Sock Yarn yht. 71g
Puikot: 2.25mm
Minulle oli kertynyt erivärisiä Heghehog Fibres Sockin jämiä, jotka päätin yhdistää toisiinsa liuttumalla.


Lukuun ottamatta mustaa (Graphite) kaikissa muissa jämissä yhdistävänä tekijänä on pinkki väri.



Näiden sukkien tekeminen oli todella hauskaa ja siksi ne valmistuivatkin muutamassa päivässä. Aikaisemmin en ole raaskinut tehdä tällaisista kalliista langoista sukkia, vaikka niiden nimessä "Sock" onkin. Jämät kuitenkin voin jatkossakin käyttää sukkiin.


Tänään minua ilahdutti: Kirppikseltä löytyi todella vanhaa Nalle-lankaa; vyötteessäkin lukee Novitan lisäksi Rondo. Värit ovat ihanan keväiset!

tiistai 8. tammikuuta 2019

Huppukauluri ja heijastavat lapaset

Viime vuonna valmistuneista töistä ovat tänään esittelyvuorossa tekoturkiskauluri ja heijastavat lapaset.

TEKOTURKISKAULURI
Lanka: Katia Polar 200g
Puikot: 7mm
Ohje: Helppo tuubikauluri by Ida-Maria Berg

Ostin syksyllä mustan villakangastakin, jossa ei ole huppua. Olen tosin aina vannonut, etten osta huputonta takkia, mutta kerrankos sitä joutuu periaatteistaan luopumaan. Hupun tilalle piti siis kehitellä jotain muuta.



Silmiini osui Katian Polar-lanka, joka tuntui varsin ihanalle, vaikka se onkin 100% polyesteria. Kun vielä sopiva ohje osui kohdalle, niin rupesin neulomaan tuubia, jota voi käyttää huppuna tai kaulurina.


Polaria ei oikein voi kutsua langaksi, vaan se on kuin tekoturkissuikale. Sen neulominen ei todellakaan ollut nautinnollista! Lopputulos on kuitenkin kiva.

HOHDE-LAPASET
Lanka: Novita Hohde 83g
Puikot: 3.5mm

Ulkona on aina vaan niin pimeää, että lisänäkyvyys ei ole pahitteeksi. Suunnitelmissani on ollut neuloa heijastavasta langasta lapaset, pipo ja ehkäpä myös panta.


Joululomalla sain tehtyä nämä peruslapaset Novitan Hohde langasta. Valitettavasti lapasista tuli liian isot. En oikein ymmärrä, että mikä meni vikaan!


Näitä voi käyttää ainoastaan siten, että niiden alle laittaa toiset lapaset. Se ei ole mikään ongelma, sillä näillä keleillä en yksinkertaisilla lapasilla tarkenisikaan.

Tänään minua ilahdutti: Olen todella iloinen, että tyttäreni suostuu aina kuvausmallikseni (tosin hän on todella harvoin käytettävissä opiskelujensa takia). Tällä kertaa lumi sai hänet hulluttelemaan:




lauantai 5. tammikuuta 2019

Lahjoja ja vuosikatsaus 2018

Viime vuoden alussa otin käyttöön Laine-lehden muistikirjan (My Knitting Notes). Valitettavasti muistikirja ei riittänyt kunnolla minun tarpeisiini; mm. lankaostoksille varatut sivut loppuivat jo heinäkuun alussa! Tänä vuonna siirrynkin taas käyttämään A4-kokoista kierrevihkoa.

Vuonna 2018 tein yhteensä 33 työtä:

- 12 paria sukkia
- 3 peittoa
- 8 huivia
- 2 puseroa
- 3 villatakkia
- 3 pipoa
- 1 huppukauluri
- 1 lapaset

Lankaa näihin töihin kului yhteensä 8117g. Eniten lankaa kului peittoon, jonka virkkasin äidilleni joululahjaksi.

ISOÄIDINNELIÖ-PEITTO
Lanka: Novita Nalle yht. 1829g
Koukku: 3mm


Aloitin peiton virkkaamisen kesäkuun alussa. Silloin en vielä miettinyt, kenelle peiton antaisin. Marraskuussa kuitenkin mietin, että tässä olisi mainio lahja äidilleni. Kuvittelin, ettei virkkaamista olisi enää kovin paljon jäljellä. Noihin viimeisiin kerroksiin menee kuitenkin yllättävän paljon aikaa.


Kroppani ei ole kovin tottunut jatkuvaan virkkaamiseen, joten hartiat ja selkä tulivat välillä todella kipeiksi. Uurastus kuitenkin kannatti, sillä peitosta tuli kyllä hieno. Myös äitini vaikutti tyytyväiseltä lahjaansa.


Muutama viime vuonna valmistunut työ on vielä esittelemättä, mutta nyt olisi aika katsoa, millaisia tavoitteita asetin itselleni vuoden 2018 alussa.

1) Olisin ikionnellinen, jos saisin kaikki keskeneräiset työt valmiiksi. Olisi ihan mahtavaa, jos puikoilla olisi vain sellaisia töitä, joita myös aktiivisesti teen.

Tämä kohta onnistui täydellisesti. Keväällä sai viimeisenkin vanhan ufoutuneen työn valmiiksi. Tällä hetkellä keskeneräisiä töitä taitaa olla neljä.


2) Olen ostanut Ravelrystä monta ohjetta. Pyrin käyttämään näitä ohjeita. Myös neulekirjoistani pyrin tekemään edes joitakin töitä.

Tässä kohdassa on vielä runsaasti tsempattavaa.


3) Kuukaudessa ei saa ostaa enemmän lankaa kuin mitä kulutan.

Tämä onnistui vain tammi-, helmi- ja joulukuussa.

Nyt eletään jo tammikuun viidettä päivää, mutta kaipa tässä vielä voi asettaa tavoitteita vuodelle 2019. Lankaa tuli viime vuonna ostettua niin paljon, etten kehtaa sitä edes julkisesti kertoa. Lankalakko on kuitenkin liian radikaali toimenpide minun makuuni. Lyhyen pohdinnan jälkeen päädyin näihin:

1) Kuukaudessa ei saa ostaa enemmän lankaa kuin mitä kulutan. (Toivottavasti onnistun tässä paremmin kuin viime vuonna!)

2) Neulon mahdollisimman monta puseroa ja villatakkia.

3) Käytän mahdollisimman paljon ostamiani luksuslankoja. Neuleena niistä on paljon enmmän iloa kuin kaapin kätköissä.

Tänään minua ilahdutti: Ennen joulua sain lahjaksi ystävältäni tällaiset ihanuudet:



Eipä kyllä voi enää paremmin neulojaa ilahduttaa!

Myös Prym lähetti kivaa postia. Kiitos paljon!