keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Tukholman käsityömessut

Syfestivalen-käsityömessuja järjestetään eri puolilla Ruotsia. Vuoden ensimmäiset messut olivat viime viikonloppuna Tukholmassa. Huhtikuussa on vuorossa Malmö, elokuussa Göteborg ja lolakuussa Umeå ja Tukholma (Tukholmassa on vuodessa siis kahdet messut).



Tampereen messuihin verrattuna nämä messut ovat aika pienet. Tampereellahan halleja on kolme, mutta täällä kaikki näytteilleasettajat ovat yhdessä hallissa. Itse asiassa tällaiset pienemmät messut ovat oikeastaan inhimillisemmät. Katsottavaa oli täälläkin runsaasti ja aikaa messuilluun kului n. neljä tunti (tähän sisältyi kahvittelu).



Ullcentrumin osastolla oli tällaisia ihania säkkejä. Tuli ihan jouluaatto mieleen! Samalla osastolla oli ihastuttava lammashuivi:


En päässyt monta metriä eteenpäin, kun kohdalle osui koju, jossa myytiin virolaisia puuesineitä. En saanut silmiäni irti tästä taidokkaasta pannunalusesta, joten pitihän se tietenkin ostaa.


Ja melkein kiljuin ääneen, kun näin nämä lampaat!


Näihin on käytetty aitoa lampaan karvaa. Tuoli olisi ollut kiva, mutta sen kuljettaminen ei oikein houkutellut, joten päädyin tällaiseen hieman pienempään versioon.


Erona Suomen messuihin sanoisin, että Tukholmassa oli valmiiden esineiden sijaan enemmän tarjolla materiaaleja. Messujen nimestä (Syfestivalen, sy = ommella) voi jo päätellä, että siellä on paljon ompeluun liittyviä juttuja. Itseäni eivät kankaat ja ompelukoneet kiinnostaneet, mutta onneksi siellä oli myös runsaasti lankaa.



Suuri trendi näytti olevan, että tarjolla oli paketteja, jossa on valmiina ohje, langat ja mahdollisesti myös puikot. Tosi houkuttelevia tuollaiset tarvikepaketit kyllä ovatkin. Yllä olevassa kuvassa näet, millaisen villapaidan tyttäreni aikoo neuloa. Olin todella iloinen, kun hänkin halusi jotakin itselleen. Itse asiassa hän innostui neulomisesta taas uudelleen ja hän kaivoi heti messujen jälkeen esille palmikkopaidan, joka on ollut "telakalla" jo useamman kuukauden.


Myös latvialaisia lapaspaketteja oli tarjolla.



Suurin ruuhka taisi olla JennyPennyn osastolla. Enkä kyllä ihmettele asiaa! Näytillä oli aivan uskomattoman upeita kirjoneuleita ja kauniita lankoja. Itse asiassa joulukuussa esittelin Jennyn suomennetun neulekirjan.


Suuren ihmismäärän takia en pystynyt kunnolla keskittymään Jennyn värjäämiin lankoihin, mutta aikamoisia herkkuja onnistuin kuitenkin hankkimaan. Ruotsin kruunun kurssi on tällä hetkellä heikko, joten nämä ihanuudet maksoivat vain noin 16.70e/vyyhti.


Ostin myös huivipaketin, jossa oli kolme vyyhtiä lankaa ja ohje.


Sukkalankkuja on ollut muutaman vuoden tarjolla. Itse olen suhtautunut niihin hyvin epäilevästi; kuka haluaa neuloa puretusta kiharaisesta langasta. No, ilmeiseti minä haluan, sillä nämä kaksi Rät & Avigin lankkua tuli ostettua.

Kaiken kaikkiaan Syfestivalen-messut olivat oikein positiivinen kokemus. Jos kiinnostuit, niin seuraavan kerran messut järjestetään siis Tukholmassa lokakuussa.

Tänään minua ilahdutti: Ystävänpäivästä on kulunut jo muutama päivä, mutta aina vaan minua ilahduttaa lahja, jonka sain mieheltäni. Hän on vuosien mittaan oppinut tietämään, mistä minä pidän!


Ilahduin myös suuresti kortista, jonka sain ystävältäni.

sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Powder and Dust


POWDER AND DUST
Lanka: Hedgehog Fibres Sock Yarn 251g
Puikot: 4mm
Ohje Powder and Dust by Veera Välimäki
Veera Välimäen suunnittelemassa Powder and Dust -huivissa ihastuin erityisesti väreihin.


Mallihuivi on neulottu Hedgehog Fibresin Merino Singlestä, mutta minä käytin saman värjääjän Sockia. Kummastakin pohjasta löytyy samat värit eli Graphite, Film Noir ja Teacup.


Neulomisen aikana mustasta langasta irtosi käsiin aika paljon väriä, mutta onneksi se ei kastelussa värjännyt vaaleita osioita. Tosin laitoin liotteluveteen pyykkietikkaa, joten ehkäpä sekin auttoi asiaa.


Huivi on kolmiohuiviksi aika iso, mutta tosi kivasti se asettuu kuitenkin kaulallekin. Neulos on ihanan ilmavaa, joten tätä voi hyvin käyttää, vaikka ulkona ei olisikaan paukkupakkasia.



Huivi on helppoa neulottavaa, mutta ei kuitenkaan tylsä. Värien liukuminen ja pienet pitsikuviot tuovat mukavaa vaihtelua neulomiseen.


Omistan todella monta huivia, mutta tämä pääsi heti kärkikolmikkoon!

Tänään minua ilahdutti: Lähden perjantaina Tukholmaan tytärtäni tapaamaan. Samalla reisulla pääsen osallistumaan käsityömessuille eli Syfestivaleniin, joka järjestetään 15.-17.2. Ihan mahtavaa päästä katsomaan, millaisia lankoja siellä on tarjolla.

Ruotsista puheen ollen, niin minua ilahduttaa myös uusi ruotsalainen neulelehti:


Lehdestä on ilmestynyt vasta yksi numero, mutta toinen ilmestyy tässä kuussa. Lehteä ei taida saada Suomesta (ainakaan vielä). Lehti oli eräänlainen kokeilu, mutta koska se myi hyvin, niin sen tekemistä jatkettiin. Lehdessä on ohjeiden lisäksi paljon erilaisia artikkeleita.




sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Unelmien neuleasusteet

UNELMIEN NEULEASUSTEET
Pirjo Iivonen
Moreeni, Otava
(Arvostelukappale)

Unelmien neuleasusteet on kolmas Pirjo Iivosen tekemä neulekirja. Aikaisemmin häneltä on ilmestynyt Unelmien silmukat ja Unelmien huivit.


Kirja koostuu kymmenestä neulesetistä, joihin jokaiseen kuuluu 2-3 asustetta.

Runotyttö
Runotyttö-settiin kuuluu pipo ja lapaset, jotka on tehty Tukuwool Fingering -langasta. Kovasti houkuttelisi ruveta neulomaan tuollaiset lapaset. Kirjoneulelapaset onvat siitä ihanat, että niistä tulee automaattisesti kaksinkertaiset ja juuri sellaisia lapasia tänä talvena tarvitaan.

Kalliosola
Kalliosola-setti koostuu keepistä, hihattimista ja pannasta. Lankana on käytetty Brooklyn Tweedin Shelter-lankaa.

Pilvenhattara
Tästä kaksivärisestä setistä tulee ihan kevät mieleen. Minua viehättää erityisesti tuo helminapein kiinnitettävä kauluri.

Jääprinsessa

Tuollaiset pompulalapaset täytyy ehdottomasti neuloa!

Iivonen on jälleen kerran tehnyt monipuolisen kirjan, josta löytyy asusteita moneen eri tyyliin.

Tänään minua ilahdutti: Hankin jokin aika sitten tällaisen telineen, josta on suuri apu esim. kirjoneulekaavion käytössä. Suosittelen!

perjantai 1. helmikuuta 2019

Sandalwood

SANDALWOOD
Lanka: Tukuwool Fingering 362g
Puikot: 3 ja 3.75mm
Ohje: Sandalwood by Veera Välimäki
Veera Välimäen suunnittelemaa Sandalwood-puseroa voi todellakin luonnehtia perusneuleeksi ja juuri siksi se niin ihana onkin! Kun se on vielä tehty ohuesta villalangasta, niin sehän on melkein täydellinen vaate.


Omaani olen käyttänyt jo useana päivänä, vaikka se valmistui vasta kolmisen viikkoa sitten. Aloitin tekemään puseroa jo syyskuussa ja silloin valitsin L-koon. Onnistuin kuitenkin pudottamaan painoani syksyn aikana sen verran, että minun oli kesken kaiken vaihdettava M-kokoon. Onneksi alku on samanlainen kummassakin koossa, joten en joutunut purkuhommiin. Pusero on edelleen väljä, mutta sellainen sen on tarkoituskin olla.



Käyttämäni lanka on Tukuwool Fingering ja värin nimi on Futo. Tämä on sitä vanhempaa Tukua, jota hamstrasin vuonna 2015. Väri on mielestäni tosi kaunis.



Hihansuissa ja helmassa on koristeellinen reikäkerros. Helman reikäkerros on hieman eri kohdassa kuin ohjeessa, koska tein puserosta aavituksen verran lyhyemmän.


Tänään minua ilahdutti: Ostin tammikuun aikana ainoastaan 150g lankaa! Laatu korvasi määrän; ostin nimittäin 100% kasmiria ja silkkivillaa.