perjantai 30. joulukuuta 2011

Vuosi päättyy sukkakimaraan

Toiset neulovat sukkia innokkaasti ennen joulua ja jotkut vasta joulun jälkeen. Minä näköjään kuulun jälkimmäiseen kategoriaan. Joululomalla hoksasin nimittäin yhtäkkiä, että 7Veljestä -langasta tekee varsin nopeasti perussukat. Vaikka sukan kokonumero olisikin 46!

POLKKA-SUKAT
Lanka: Novita 7Veljestä Polkka 133g
Puikot: 3.5mm


Tätä väriä ei ole kaupoissa myynnissä, vaan se on Novitan messuille tekemä värjäys. Aika kiva väritys mielestäni.


Sukat annoin pojalleni. Taustalla pilkistelee Angry Birds -tyyny, joka minun oli ostettava joululahjaksi pojalleni. Ikäähän hänellä on jo 18, mutta taitavat nuo linnut sopivan vähän kaiken ikäisille.

PINKIT SUKAT
Lanka: Novita 7Veljestä Raita 103g
Puikot: 3.5mm
Tätä vaaleanpunaista ihanuutta olen hautonut varastoissani jo useamman vuoden. Nyt sitten tuli vihdoinkin sellainen olo, että haluan tehdä siitä perussukat tyttärelleni. Hän on nimittäin villasukkien suurkuluttaja. Ilokseni viime aikoina myös pinkki väri on kelvannut, vaikka välillä se olikin inhokkivärien listalla.


Lankaa on vieläkin jäljellä, joten minäkin saan ehkä samanlaiset joskus. Toisaalta pinkit lapasetkin voisivat olla aika repäisevät...

Lopuksi vielä sukat langasta, jonka ostin helmikuussa Skotlannin matkalta. Langassa on aika villi väritys ja kaiken kruunaa hopealanka.

BLING BLING -SUKAT
Lanka: Opal mit Silbereffekt 67g
Puikot: 2mm
Näitä tehdessä meinasi usko loppua heti alkuunsa, sillä värit näyttivät ihan kauheilta varressa. En tiedä tottuiko silmä, vai mistä johtuu, mutta työn edetessä nämä alkoivat näyttää ihan hyvältä.


Mulla ei ole ikinä ennen ollut kimaltelevia villasukkia, joten nämähän minä voisin vetäistä huomenna jalkaani uudenvuodenaaton kunniaksi!


Tänään minua ilahdutti: Ostin tänään itselleni uuden Marimekko-vihon, johon kirjaan taas muistiin kaikki vuoden aikana tekmäni käsityöt. Vihkoon kirjaan myös kaikki lankaostokseni. Näitä vihkoja on kertynyt jo useita ja aina uuden aloittaminen tuntuu yhtä kivalta.


Onnellista uutta vuotta 2012 kaikille lukijoilleni!

tiistai 27. joulukuuta 2011

Joululahjoja

Joulupukki toi monta ihanaa lahjaa, enkä aio niitä kaikkia tässä esitellä. Tänä vuonna lapsenikin olivat päättäneet muistaa meitä vanhempia lahjoilla. Poikani meinaa välillä tuskastua totaalisesti lankakasoihini ja niinpä hän on vannonut, ettei aio koskaan ostaa minulle lankaa. Jostain kumman syystä hän kuitenkin suostui luopumaan periaatteestaan ja paketista löytyi tällainen suklaalevyn kera:


Kun kyselin, miten hän oli päätynyt juuri tähän lankaan, niin syynä oli kuulemma langan nimi; hänhän on itsekin isoveli!

Tyttäreni mainosti jo etukäteen, että hänen lahjansa ei ole kaupasta ostettu, eikä se ole myöskään itse tehty.  En kyllä millään keksinyt, että mikä se voisi olla. Kortin toinen puoli näytti tältä:


... ja toisella puolella oli tämä:


Ihanan mahtava lahjaidea! Täytyykin tarkkaan harkita, että milloin käytän nuo kymmenen hierontakertaa.

Miehelleni vinkkasin aika suoraan, että lahjakortti lankakauppaan olisi parasta, mitä tiedän. Onneksi hänellä on ollut niin paljon työkiireitä joulua ennen, että hän todella suostui hankkimaan minulle helpon (mutta ah niin mieluisan) lahjan:



Kuten huomaatte, niin olen ollut onnentyttö lahjojen suhteen!

Tänään minua ilahdutti: Jouluruuat on nyt syöty ja tänään voidaan palata taas normaaliin ruokavalioon. Hassua, miten nopeasti noihin jouluherkkuihin voikin kyllästyä!

maanantai 26. joulukuuta 2011

Myrskyisää tapaninpäivää

Ulkona on sellainen myrsky, että on parasta pysytellä sisätiloissa. Koko joulun on muutenkin ollut sellainen ilma, että on ollut viisainta laittaa sälekaihtimet kiinni, jotta pääsisi edes jotenkin joulutunnelmaan. Meillä joulua on vietetty tällaisissa tunnelmissa.







Tänään minua ilahdutti: Tänään ei ole tulossa vieraita, emmekä itsekään ole menossa kyläilemään. Olen katsellut digiboxilta vanhoja tallennuksia ja aion jatkaa sitä vieläkin. Samalla on tietenkin kudin kädessä ja suklaatakin on lähettyvillä. Tämä on parasta rentoutumista!

torstai 22. joulukuuta 2011

Joululoma alkoi

Alkoihan se viimeinkin, nimittäin joululoma. Kotia pitäisi ruveta raivaamaan, jotta joulu mahtuu tulemaan.  Neulomiset saavat odottaa rauhallisempia joulupäiviä. Siksipä toivotan kaikille lukijoilleni:


Oikein ihanaa joulunaikaa!



perjantai 16. joulukuuta 2011

Lahja itselle ja muuta mukavaa

Mun läheiseni eivät oikein ymmärrä, että kaikkein eniten toivon joululahjaksi lankaa tai neulomiseen liittyviä tarvikkeita. Siksipä kävinkin kaiken kiireen keskellä lankakaupassa ostamassa itselleni lahjan. (Kävin siis oikeassa kaupassa, enkä omassa "putiikissani", josta kerroin edellisessä postauksessa.) Tarkoituksena oli ostaa neliskulmaiset puiset sukkapuikot. Sellaiset ostinkin, mutta sitten silmäni osuivat lankaan, jota oli ihan pakko ostaa myös pari kerää.



Tuo Katian lanka (60% merinoa ja 40% polyamidia) on kauneinta lankaa, mitä olen pitkiin aikoihin nähnyt. Valokuvat eivät tee oikeutta tälle langalle. Luonnossa nämä kerät ovat kuin punatulkkuja!


Eipä tästä enää joululahja parane!

Lankaa on tullut muualtakin, vaikka kovasti mun pitikin pienentää varastojani. Novitalle laitoin muutama viikko sitten kirjeen, johon laitoin näytteet viallisista lankakeristä (Frida ja Crystal). Hyvitykseksi sain kaksi kerää punaista Crystalia, josta olen aikaisemmin tehnyt tyttärelle pipon ja kaulurin. Pitäisiköhän näistä keristä tehdä vielä lapasetkin?


Kirpparillakin tuli tänään piipahdettua ja sieltä löytyi vuosikertalankaa, Angorina Lyxiä kauniin tummanruskean värisenä. Valitettavasti keriä oli vain neljä, mutta kyllähän noin riittoisasta langasta jo jotakin saa aikaiseksi.


Tänään minua ilahdutti: Ostin lähikaupasta talouspaperia. Yleensä ostan edullista kaupan omaa merkkiä, mutta näin joulunajan kunniaksi ajattelin ostaa kuviollista paperia. Kun katselin pakettia kotona hieman tarkemmin, niin ilo oli suuri, kun huomasin, että kuvat ovat Virkkukoukkusen käsialaa! Rullassa on kolmenlaisia kuvia:




PS. Kyseessä on Lotus Emilia.

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Kauppaleikkejä

En taida olla ainut lankoihin hurahtanut, joka on joskus haaveillut omasta lankakaupasta. Tiedän, että minusta ei olisi kauppiaaksi, koska en haluaisi luopua yhdestäkään kerästä. Haaveeni kaupasta liittyykin siihen, että lankakauppa olisi niin ihana työympäristö. Koska mulla ei varmaan koskaan tule olemaan omaa kauppaa, niin ei auta muu kuin leikkiä kauppaleikkejä kotona.

Mun lankavarastot on tunnetusti aika ruhtinaalliset. Olen kuitenkin onnistunut kätkemään melkein kaikki lankani erilaisiin kaappeihin ja sängyn alle. Toisaalta hyvä, mutta toisaalta se on myös hieman ongelmallista. Kun langat ovat piilossa, niin en aina muistakaan,  mitä ihanuuksia minulla on. Ja kun en muista, niin sitten marssin lankakauppaan ja ostan taas uusia lankoja. No, lankakauppias on tästä varmasti iloinen, mutta joskus voi käydä niin, että tähän taloon ei mahdu lankojen lisäksi enää yhtäkään asukasta...

Tästäpä keksinkin oivan idean. Minäpä rupesin raivaamaan kirjahyllyyni hieman tilaa, jotta voisin leikkiä, että minulla on ihan pikkuruinen lankakauppa. Ajatuksena on, että esillä olevat langat saisivat aikaan sellaisia inspiraatioita, että todellakin rupeaisin käyttämään omia varastojani. Kas näin!




Tässä kolossa on Wollmeise- ja Noro-lankoja. Aika sääli, jos tällaiset kaunottaret ovat kaapissa piilossa.


Tässä on puolestaan erilaisia sukkalankoja. Ja vielä yksi lähikuva:



Tää mun uusi lankakauppani toimii, sillä eilen illalla otin jo käyttöön alarivitä yhden kerän. Hyvä minä!

Lankakaupassa pitää olla myös houkuttelevia koreja. Neulontanojatuolini lähettyville asetinkin siksi lankakorin, jossa on iloisen värisiä lankoja.


Mitäs pidätte minun puodistani? Kyllä minä jatkossakin aion mennä ihan oikeaankin lankakauppaan, mutta toivottavasti saan myös näitä omia varastojani näin käytetyksi.

Tänään minua ilahdutti: Hieroja kävi juuri hieromassa kipeitä hartioitani. Nyt on taivaallisen ihana olo.

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Joulukuun 11. päivä

Blogimaailmassa on tällä hetkellä monenlaisia joulukalentereita. Itselläni on vain perinteinen partiolaisten kalenteri sekä kalenterikynttilä, jota on kiva poltella päivittäin. Tässä kuva tältä päivältä.


Joulukortteja pitäisi ruveta kirjoittelemaan ja työhommeleitakin olisi koko kassi täynnä, mutta minä se vain neulon ja räpsin kuvia. On se hassua, miten sitä vaan siirtää töitä jonnekin tulevaan hetkeen, vaikka tosiasia on, että niitä ei pääse karkuun, vaikka kuinka yrittäisi.

Rinsessasukat ovat olleet kauan kesken, mutta tänään ne vihdoinkin valmistuivat samalla kun katsoin digiboxilta Viimeistä päivää. Sarja tulee lauantaisin ja olen siihen ihan koukussa. Katsooko joku teistäkin kyseistä sarjaa?


RINSESSASUKAT
Lanka: Austermann Step 69g
Puikot: 2mm
Ohje: Varren kuvio täältä, muuten oma sovellus (silmukoita 64s, kuviossa 65s)

Tykkään tästä petrolin väristä todella paljon, eikä langan laadussakaan ole moittimista. Kokokin on aivan täydellinen omalle jalalleni. Nyt tuntuukin siltä, että olen vihdoinkin löytänyt sellaisen silmukka/puikkoyhdistelmän, jolla tulee täydellisesti jalkaani istuvat sukat.


Tänään minua ilahdutti: Tallensin kamerani kuvia koneelle ja pari päivää sitten luontoäiti teki tällaisia taideteoksia:




torstai 8. joulukuuta 2011

Ranteenlämmittimet ja kirjaostoksia

Isoisäni täytti elokuussa 91 vuotta, joten ei ihme, jos ranteita joskus kolottaa. Kerrankin minulla on siis sellainen joululahja hänelle, josta todellakin on iloa. Neuloin nimittäin ranteenlämmittimet. Mietin melko pitkään, että millaisesta langasta ne kannattaisi tehdä. Lopulta päädyin Stepiin, koska se on lämmintä, mutta ei kutia ja onpa siinä mukana myös jojobaöljyä ja aloeveraa.

RANTEENLÄMMITTIMET
Lanka: Austermann Step 30g
Puikot: 2.5mm
Ohje: 64s (2o, 2n)


Väri on mielestäni sopivan hillitty vanhalle herralle. Voi olla, että teen hänelle vielä toisetkin lämmittimet joulun jälkeen. Ja itse asiassa tällaiset olisi kyllä tosi kivat ja käytännölliset myös itsellä!

Kirjojakin on tullut taas hankittua, vaikka vanhojakin pitäisi karsia (= seuraavan vuoden projekti).


Kun aikanaan uppouduin tänne neuleblogimaailmaan, niin silmiini osui useamman kerran Stephanie Pearl-McPheen nimi. Hänellähän on valtavan suosittu blogi nimeltä Yarnharlot. Jostain syystä en useinkaan lue kovin tarkkaan hänen blogiaan, vaikka se minun suosikeissani onkin. Sen sijaan hänen kirjoittamansa kirjat ovat olleet minun mieleeni. Aiheena näissä kaikissa on neulominen ja neulojan elämä, mutta ne eivät  sisällä varsinaisesti neuleohjeita. Tätä uusinta All Wound Up en ole vielä ehtinyt lukea, mutta joululomalla aion perehtyä siihen. Olen hankkinut kaikki Stephanien kirjat ja tässä ne ovat yhteispotretissa.


Hieman nämä kirjat toistavat itseään, mutta kaikesta huolimatta ne ovat viihdyttäviä, joten suosittelen lämpimästi!


Tämän toisen kirjan hankin kutkuttavan nimen perusteella. Kutkuttavan? No, kun minä olen sekä neuloja että kaikenlaisten listojen laatija, niin The Knitter´s Life List on kirja juuri minulle.



Enempää en osaa tästäkään kirjasta vielä kertoa, sillä työasiat vievät tällä hetkellä niin paljon aikaa. Joululoma on onneksi reilun kahden viikon pituinen, joten eiköhän silloin ole aikaa tällekin opukselle.

Tänään minua ilahdutti: En ole erityisesti talvi-ihminen, mutta kieltämättä maisema on ihanan jouluinen yöllisen lumisateen jälkeen. Ja lumityöt kasvattavat kuntoa...


torstai 1. joulukuuta 2011

Jättikaulureita

Puikot ja koukut ovat viuhuneet kiivaaseen tahtiin, mutta valokuvausinspiraatio on odotuttanut itseään. Pimeät päivät eivät todellakaan ole edesauttaneet asiaa. Onneksi taloudesta löytyy tehokas salama, jonka avulla kuvaaminen sujuu myös sisätiloissa.


Tässä pinkassa on kaksi jättikauluria, jotka valmistuivat paksun langan ansiosta melko nopeasti. Rosan värinen on Nepal-langasta tehty. Mun varastoissani on kyseistä lankaa aika paljon, muuta vasta nyt se pääsi puikoille. Kokemus oli niin kiva, että suunnittelen täällä jo seuraavaa Nepal-neuletta.

STOCKHOLM-HELSINKI -KAULURI
Lanka: Drops Nepal 227g
Puikot: 5.5 mm
Ohje: Stockholm-Helsinki by Lilia

Kaulurin mallineule oli tosi kiva tehdä, koska se on helppo, mutta ei kuitenkaan tylsä.  Ja parasta siinä on se, että kauluri on samannäköinen kummaltakin puolelta.


Lankaa on sen verran jäljellä, että saisin tehtyä vielä piponkin. Täytyy van keksiä jokin kiva malli.

VIRKATTU TUUBIHUIVI
Lanka: Novita Frida 248g
Koukku: 8 mm
Ohje: oma (120s)

Tästä kaulurista tuli ehkä hieman liian iso, mutta toisaalta se on hyväkin asia, sillä nyt sitä voi käyttää myös näin:


Tämä ei lyllä kauheasti lämmitä päätä, sillä pylväiden takia siinä on aika suuria reikiä. Ihan täysin tyytyväinen en tähän kauluriin ole, mutta kyllä se varmasti käyttöön tulee. Lahjaksi sitä en kuitenkaan anna, kuten alunperin ajattelin.

Tänään minua ilahdutti: Aina kun pieni lapsi näkee blogikoirani kävelyllä, niin hän rupeaa osoittelemaan koiraa ja sanoo: "Koijja!" Tämän hellyttävän sanan kruunaa yleensä leveä hymy. Näin kävi tänäänkin. Eläimillä on tunnetusti positiivinen vaikutus ihmisiin.