sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Crystalin säihkettä

Tammikuussa tein Novitan Crystalista setin tyttärelleni ja sitä on käytetty todella paljon. Kun kauppoihin tänä syksynä tuli uusia värejä Crystaliin, niin silmäni osuivat kirkkaanpunaiseen. Uusimmassa Novita-lehdessä oli hyvin samankaltainen setti kuin tuo aikaisemmin tekemäni. Luin ohjeen kuitenkin hieman huolimattomasti, joten mallineule ei ole ihan ohjeen mukainen, mutta ihan hyvä siitä tuli näinkin.

KAULURI JA PIPO
Lanka: Novita Crystal (kauluri 260g, pipo 109g)
Puikot: 12mm, sukkapuikot 10mm
Ohje: Novita Talvi 2011, malli 31
Piposta tein hieman matalamman kuin ohjeessa (muistaakseni n. 5cm matalamman). Tytär kyllä ensin hieman epäili pipon mallia, mutta kyllä se päässä näyttää melko sopusuhtaiselta. Näillä säädöillä oli se vaikutus, että nyt minulle jäi runsas kerä Crystalia. Mitä ihmettä minä siitä teen?


Tänään minua ilahdutti: Sain eilen järjestettyä kaikki keskeneräiset työni. Niitä oli kaikenkaikkiaan 24!!! Yksi sai purkutuomion ja kaksi olen saanut valmiiksi, joten nyt niitä on "enää" 21! Jos tällä innolla käyn noihin keskeneräisiin käsiksi, niin blogattavaa riittää loppuvuodeksi.

8 kommenttia:

  1. Kaunis setti :)
    Mulla on noiden keskeneräisten kanssa vähän sama tilanne,l yritän saada niitä juuri nyt vähän järjestykseen :)

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, sinulla on enemmän keskeneräisiä kuin minulla (16 kpl)! Eihän tässä tilanne siis olekaan niin paha, voin hyvillä mielin aloittaa huomenna yhdet sukat...

    VastaaPoista
  3. Keskeneräisten kanssa tuskaillaan täälläkin, jäljellä kyjyn hankalimmat/suurimmat työt. Ihanan väristä tuo lanka ja kaunis setti!

    VastaaPoista
  4. Oma keskeneräisten määrä ei näytäkkään enää yhtään pahalta, kiitos siitä ;)
    Kauniin setin olet tehnyt!

    VastaaPoista
  5. Just tyttöjen mieleen. Mulla on vanhimmat keskeneräiset kapinkymmenne vuoden takaa... pitäiskö tehdä asialle jotain?

    VastaaPoista
  6. Kaunis setti.
    Kyllähän niitä keskeneräisiä löytyy täältäkin.
    Se on mieli hyvin onnellinen jos niistä yksikin työ välillä valmistuu. Sitten on niitä ikuisuusprojekteja. Ne valmistuu jos ovat valmistuakseen. =))

    VastaaPoista
  7. Tosi nätit asusteet :)
    Punainen piristää asun, kuin asun :)

    VastaaPoista