keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Tweedy-huivi

TUCH TWEEDY
Lanka: Geilsk Tweed 165g
Puikot: 4mm
Ohje: Tuch Tweedy by Gabriele Meul-Ronnewinkel

Facebookin Lankahamsterit-ryhmästä innostuin ostamaan runsas vuosi sitten kasan lankoja. Lankojen mukana oli myös Geilsk Tweediä, joka on 100% villaa. Tweed on minun ikuinen rakkauteni!


Ravelrya selatessani huomasin, että tälle langalle on suunniteltu kiva yksinkertainen raitahuivi. Tämänkaltaisen huivin osaisin todennäköisesti tehdä ilman ohjettakin, mutta koska ohje maksoi vain 2e, niin päätin hankkia sen.


Kaikki ostamani langat olivat joko sini- tai vihreäsävyisiä, joten niiden yhdistely oli aika helppoa. Tummansinisestä lähti neulottaessa väriä käsiin, mutta kun kastelin huivin, niin onneksi väri ei levinnyt vaaleansiniseen.


Tuntumaltaan lanka on hieman samankaltainen kuin Brooklyn Tweedin Loft eli toisin sanoen oikein miellyttävää.


PS. Kuvassa oleva villatakki on Dexter, jonka olen tehnyt Rowanin Felted Tweedistä. Näissä varusteissa olen todellinen "Tweed-Täti"!

Tänään minua ilahdutti: Tänään eräällä nuorella miehellä meni sanat hieman sekaisin; tarkoitus oli ilmeisesti sanoa pääsiäisvitsa, mutta hän sanoikin pääsiäisvihta.
Hyvää pääsiäistä!

perjantai 23. maaliskuuta 2018

Lempilapasia ja suosikkisukkia

LEMPILAPASIA JA SUOSIKKISUKKIA
Erika Åberg
Kustannus-Mäkelä Oy
Ruotsalaisen Erika Åbergin kirja Lempilapasia ja suosikkisukkia (Sticka vantar, sockor och lite till) on kaunis kovakantinen teos, joka sisältää yhteensä 26 neuleohjetta. Useimmat ohjeista ovat kirjoneuleita.

Erika Åberg on kirjoittaja, luennoitsija ja koulutettu kotiteollisuusneuvoja. Jos haluat kurkistaa minun esittelyjäni hänen aikaisemmista  kirjoistaan, niin voit käydä täällä ja täällä.

KOVANOKKA
Kirjat ensimmäiset 30 sivua pitävät sisällään yleistä tietoa mm. lapasten ja sukkien neulomisesta, useammalla värillä neulomisesta, materiaalin vaitsemisesta ja vaatehuollosta.

NUMMI

PIHLAJA

ISOKIRPPU ja PIKKUKIRPPU

HII-OHOI
Kuten valitsemistani suosikkimalleista näkyy, kirja on hyvin lämminhenkinen ja kotoisa. Tästä kirjasta et löydä viimeisimpiä trendejä, mutta tähän kirjaan voit palata vuosienkin jälkeen ja löydät sieltä aina ajankohtaisia neuleohjeita.

Tänään minua ilahdutti: Viikonloppu, karkkipäivä ja auringonpaiste!

tiistai 20. maaliskuuta 2018

Dexter-villatakki

Rowanin Felted Tweed on sellainen lanka, jota olen ihaillut useamman vuoden ajan. Itse asiassa en ole sitä pelkästään ihaillut, vaan olen sitä myös jonkin verran ostanut. Jostain kumman syystä vasta viime vuoden syyskuussa rupesin ensimmäistä kertaa neulomaan sillä.

DEXTER
Lanka: Rowan Felted Tweed 300g
Puikot: 3.5 ja 3.75mm
Ohje: Dexter by Isabell Kraemer
Malliksi valitsin Isabell Kraemerin Dexterin. Lanka osoittautui erittäin miellyttäväksi neuloa. Se oli myös erittäin riittoisaa, sillä L-kokoiseen villatakkiin kului ainoastaan 300g lankaa.



Tässä mallissa vartalo-osa on melko väljästi mitoitettu. Aluksi epäilin, että se on jopa hieman iso. Loppujen lopuksi olen kokoon kuitenkin ihan tyytyväinen.


Kuvia otettaessa olin pitänyt villatakki yhden työpäivän. Kuten yllä olevasta kuvasta näkyy, niin kyynärpäähän  on muodostunut pieni "pussi".


Tweed-langasta ei kovin hyvin erotu, että villatakin yläosassa ja helmassa ennen resoria on rikottua helmineuletta.


Dexter on kyllä mainio perusvillatakki ja siksi näitä voisi olla kaapissa enemmänkin. Kesäksi ajattelin tehdä toisen puuvilla-pellavalangasta.

Tänään minua ilahdutti: Kaktukset kukkivat näin upeasti, vaikka en ole lainkaan muistanut niitä hoitaa!



sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Pohjoiset neuleet

POHJOISET NEULEET
Hilary Grant
Atena
Pohjoiset neuleet (Knitting from the North) sisältää 27 ohjetta, jotka on suunnitellut Skotlannin pohjoispuolella sijaitsevilla Orkneysaarilla asuva Hilary Grant. Melkein kaikissa ohjeissa on käytetty kirjoneuletta. Osa ohjeista on hyvin nopeatekoisia, mutta mukana on myös pari villapaitaohjetta, joiden neulomiseen kuluu tietysti enemmän aikaa.

Kaikki ohjeet on tehty Jamieson´s Shetland Spindrift -langalla., mutta sen voi korvata esim. kotimaisella Tukuwoolilla


Nuoli-myssyssä on yksinkertainen kuvio, joten Hilary Grant ehdottaa, että tästä olisi hyvä aloittaa kirjoneulonta.


Ohra-kämmekkäät ovat sormista melko lyhyet, joten niillä voi hyvin työskennellä.


Sama Ohra-kuvio löytyy kauluristakin.


Ja onhan täällä vielä Ohra-myssynkin ohje.


Kirjan lapasten kärkikavennukset näyttävät minun silmiini hieman oudoilta!



Yllä olevan paidan nimessä mielikuvitus on loppunut kesken; sen nimi on nimittäin Islantilainen villapaita. Ei nimi paitaa kuitenkaan huononna. Tosin väritystä miettisin uudelleen, sillä tuo punainen tuntuu jotenkin katoavan harmaan sekaan.


Loki-villapaidassa värit ovat kohdillaan!

Kaiken kaikkiaan Pohjoiset neuleet -kirja on erittäin tyylikäs. Ensimmäiseksi taidan neuloa Nuoli-myssyn.

Tänään minua ilahdutti: Eilen kerroin, että olen flunssaisena katsonut telkkaria. Tänään olen katsonut sitä entistäkin enemmän, sillä meille hankittiin uusi, iso telkkari. Aikaisemmin olen pitänyt sellaista turhuutena, mutta nyt on pakko myöntää, että iso kuvaruutu ja terävä kuva ovat aika nautinnollisia.

lauantai 10. maaliskuuta 2018

Jyvaskyla Soft

Meiju K-P oli joulukuussa ILO:ssa esittelemässä neulemallejaan. Minun piti tietysti saada sinne jokin hänen ohjeistaan puikoille.

JYVASKYLA SOFT
Lanka: Primrose Yarn Adelaide yht. 166g
Puikot: 3.5mm
Ohje: Jyvaskyla Soft by Meiju K-P
Valitsin huiviohjeen, jonka olin jo aiemmin hankkinut. Langaksi valitsin Primrose Yarn Adelaiden (värit: Seeing Red ja Stardust).


Tämä oli ensimmäinen kerta, kun neuloin Primrose Yarnin langoilla. Adelaide on todella pehmeää ja siksi se sopiikin hyvin huivilangaksi. Ja näissä langoissa on ihan mahtavia värejä!



Huivin neulominen oli mukavaa selkeän ohjeen ansiosta. Tosin viimeisessä pitsiosiossa sekosin hieman laskuissa, mutta en jaksanut ruveta purkamaan.


Enpä taida edes itse löytää tuota virhettä valmiista työstä.



Viime aikoina olen esittellyt paljon töitä, jotka ovat päässet Ufokaliin. Tämä työ ei sinne kuitenkaan pääse, sillä olen aloittanut tämän 8.12.2017. Eli tämä on todiste siitä, että kyllä mä joskus saan töitä valmiiksi ilman, että marinoin niitä ensin kuukausikaupalla kaapissa.

Tänään minua ilahdutti: Olen harvoin kipeänä, mutta nyt minulla on aikamoinen nuha ja yskä. Olo on ollut niin vetämätön, ettei neulominenkaan oikein innosta. Siksi olenkin loikoillut sohvalla ja katsonut Rimakauhua ja rakkautta -sarjaa useamman jakson. Se on kyllä loistava sarja!

maanantai 5. maaliskuuta 2018

Daelyn Pullover

DAELYN PULLOVER
Lanka: Drops Nepal 667g
Puikot: 4 ja 4.5mm
Ohje: Daelyn Pullover by Isabell Kraemer
Nepal-langan olen ostanut vuonna 2011. Joulukuussa 2016 keksin, että lanka sopii täydellisesti Isabell Kraemerin Daelyn Pullover -ohjeeseen.


Jotain muita töitä tuli taas väliin ja neule joutui kaappiin aika pitkäksi aikaa. Jossain vaiheessa otin sen taas esille, mutta silloin en enää ymmärtänyt, miten minun pitäisi jatkaa (sekosin jotenkin lyhennetyissä kerroksissa).


Ufokalin innoittamana otin neuleen taas esille ja nyt minulla ei ollut enää mitään ongelmia ohjeen kanssa. Joskus kannattaa antaa asioiden hautua (ei ehkä kuitenkaan vuosikaupalla, kuten minulla on ollut tapana). Paksun langan ansiosta neule valmistui varsin nopeasti.


Malli on hyvin yksinkertainen, mutta pientä jujua Isabell on taas onnistunut ohjeeseen ujuttamaan.


Näillä kovilla pakkasilla olen jo päässyt testaamaan puseroa ja täytyy sanoa, että tässä neuleessa viihtyy todella hyvin. Isabell Kraemer kyllä taitaa neulesuunnittelun!


Tänään minua ilahdutti: Tänä vuonna minäkin pääsen lähtemään Jyväskylän neulefrstareille. Hotellikin on jo varattuna!