keskiviikko 9. elokuuta 2017

Pairfect-sukat

Viime vuonna ostin Tampereen Kädentaitomessuilta Arne&Carlos Pairfect -lankaa. Langan ideana on, että yhdestä kerästä saa neulottua täsmälleen samanlaisen sukkaparin. Keskellä kerää on keltainen langanpätkä, josta tietää, mistä toinen sukka aloitetaan. Minulle sukkien symmetrisyys ei ole kovin tärkeää ja siksi en ensin tästä langasta innostunutkaan. Tykkäsin kovasti kuitenkin tästä värityksestä ja siksi päätin kokeilla Regian "ihmelankaa".

PAIRFECT-SUKAT
Lanka: Regia Pairfect 78g
Puikot: 2.25mm
Ohje: 16s/puikko
Lopputuloksena on melkein samanlaiset sukat. Toisen sukan varressa kuvio läikittyy hieman eri tavalla, mutta se ei haittaa.


Hassua kyllä, mutta minua tällainen lanka hieman ahdisti. Koko ajan oli sellainen olo, että minun on pakko saada täsmälleen samanlaiset sukat. Mitä jos en onnistukaan? Minulle taitaa paremmin sopia langat, joissa identtisyys on iloinen yllätys, mutta ei mikään pakkomielle.


Lankaa jäi kaksi pientä nöttöstä ja ne kulutin virkkaamaani torkkupeittoon, joka pääsee seuraavalla kerralla esittelyyn.


Tänään minua ilahdutti: Olen vienyt kirjaston kierrätyspisteeseen ainakin kolme ikeakassillista kirjoja. On ollut ilo huomata, kuinka nopeasti kirjat ovat löytäneet uuden kodin. Kierrätystä parhaimmillaan.

maanantai 7. elokuuta 2017

Jadenkukka-sukat

JADENKUKKA-SUKAT
Lanka: Järbo Mellanraggi 92g
Puikot: 2.75mm
Ohje: perussukka (14s/puikko)
Järbon Mellanraggi-langassa on erilaisia kukkakuoseja. Minun silmääni miellytti erityisesti Jadenkukka (väri 28344), jota tilasin edullisesti Adlibrikseltä.


Lanka myydään 100g:n kerissä. Aikaisemmin olen tehnyt Mellanraggista Norja-sukat. Silloin minulta loppui lanka jostain kumman syystä kesken, vaikka sukkiin meni vain 95g lankaa. Silloin kirjoitin itselleni muistiin, että varresta ei kannata tehdä kovin pitkää. En tietenkään tuota asiaa enää muistanut näitä neuloessani ja minua pelotti koko ajan toista sukkaa tehdessäni, että lanka loppuu kesken. Onneksi tämä kerä oli reilumpi ja lankaa vielä jäikin 7g!


Sukkien kuviot alkavat eri kohdista, koska lanka ei olisi riittänyt, jos olisin niitä alkanut kohdistamaan. Oikein kivat sukat näistä tuli.

Tänään minua ilahdutti: Ostin mökille tällaisen Tervetuloa-kyltin, jota käytin myös kuvausrekvisiittana.