maanantai 14. heinäkuuta 2014

Raidallinen ylösalaisneule

Runsas vuosi sitten tein kirpparilta aikamoisen lankalöydön. Tämän vuoden huhtikuussa vihdoinkin keksin, mitä näillä Sirdarin langoilla voisi tehdä. Löysin nimittäin Ullasta ohjeen kesäpuserolle, joka on neulottu ylhäältä alaspäin.

YLÖSALAISNEULE
Lanka: Sirdar BabyBamboo 444g
Puikot: 3,5mm
Ohje: Ulla-neule Ylösalaisneule

Raidoitus on täysin omasta päästä. Aika hurjasta väriyhdistelmästä tuli sittenkin aika kiva.


Neuloessa puseroa saattoi sovittaa välillä ja kaikki tuntui olevan ok. Kastelun jälkeen pusero taisi kuitenkin venyä, sillä nyt olkapäitä saa olla koko ajan nykimässä ylöspäin, jotta rintsikat eivät tulisi näkyviin.


Alla voisi tietysti pitää toppia, mutta sekään ei oikein houkuttele, sillä neule itsessäänkin on jo melko lämmin.


Olkaimettomat rintsikat voisi olla yksi ratkaisu. Katsotaan, tulenko viihtymään tässä puserossa vai en.

Päivän kirjavinkki: Linssit huurussa, Sari Luhtanen


Kansikin jo kertoo, että kyseessä on chick lit -kirja ja lainasinkin kirjan sillä ajatuksella, että luen vähän alkua ja jos se on ihan tyhmä, niin sitten palautan sen samantien. En kuitenkaan palauttanut! Kirja on oikein viihdyttävää aurinkotuolilukemista. No, kirjan lopusta en kauheasti tykännyt. Tapahtumat ikääntyivät tössähtivät lukijan eteen, mutta ei sekään kauheasti haitannut.

Tänään minua ilahdutti: Hankin alkukesästä uudet silmälasit ja otin niihin itsestään tummenevat linssit. Minulla on niin valonarat silmät, että kirkas valo suorastaan sattuu silmiin. Nyt ei tarvitse enää kantaa kaksia laseja mukana, kun nämä nykyiset toimivat myös aurinkolaseina. Aivan loistava ostos!

4 kommenttia:

  1. Tosi kaunis neule..eikä ollu hinnan kiroissa.

    VastaaPoista
  2. Tämä on todella kaunis. Upeat värit ♥

    VastaaPoista
  3. Raikkaan tyylikkään kesäpuseron saitkin loihdittua kirpparilöydöstä! Upeuden juju piilee pitkälti vahvojen värien sommittelussasi.
    Olisipa sinun puserosi ollut alkuperäismallissa, niin sujuvan ohittamisen sijaan malli olisi tullut noteeratuksi puikoille asti.
    Kaula-aukon malli sopii sinulle hyvin.
    Ratkaisin sä(v/h)eltäjänä tyttären puseron kaula-aukossa pienestä kiinni olleen venähtämisen tökerösti mutta toimivasti kuosittamalla aukon oikeaan kokoon nurjalle siististi pujotetulla langalla, resorin tässä tapauksessa loppuun. Omat puusilmäni eivät pientä kiristämätöntä kuositusta edes huomanneet ja liivin olkaimet pysyivät taas piilossa.

    VastaaPoista