sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Harry-pipo

Useimmiten neulon itselleni tai tyttärelleni.  Pari viikkoa sitten mieheni katseli kateellisena, kun esittelin tyttären uutta päähinettä. Vähän ajan kuluttua rupesi kuulumaan hienovaraisia vihjeitä: "Mun ohut pipo on kadonnut johonkin" ja " Uusi pipo olisi kyllä aika kiva saada..." Ei siinä sitten muukaan auttanut kuin tarttua puikkoihin. Jos totta puhutaan, niin tein sen oikein mielelläni.

HARRY-PIPO
Lanka: Drops Fabel ja Opal sukkalanka yht. 32g
Puikot: 3.5mm
Ohje: Drops 135-15 

Dropsin sivuilta löytyi kivannäköinen peruspipon ohje. Langaksi valitsin Dropsin Fabelin, joka raidoittuu aika kivasti.  Jousteeseen valitsin Opalin sukkalangan, josta löytyi Fabeliin täydellisesti sointuva ruskea väri.


Muuten noudatin ohjetta, mutta kavennukset aloitin vasta, kun pipolla oli korkeutta 17cm.  Lopussa jätin myös kavennusten välisen kerroksen neulomatta.


Pipo taisi onnistua hyvin, sillä se on ollut jo ahkerasti käytössä. Neulominenkin oli mukavan rentouttavaa, joten näitä voisi tehtailla lisääkin erivärisinä.


Tänään minua ilahdutti: Kolmen päivän vapaa on tuntunut todelliselta lomalta. Tuntuu jo vähän siltä, kuin joululoma olisi alkanut!

7 kommenttia:

  1. Onpas hyvän näköinen pipo =) Pitäisiköhän kokeilla tehdä itsellenikin =)

    VastaaPoista
  2. Onpa hieno! Hyvännäköisen langat valitsit. :)

    VastaaPoista
  3. Aina tarpeellinen peruspipo! Varsinkin, kun se lisäksi on noin komea. :)

    VastaaPoista
  4. Kivasti raidat sopii jousteen yksivärisen langan kanssa. Hyvä peruspipo!

    VastaaPoista