keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Mohairsolmuja

Kesäillat ovat olleet viime päivinä varsin koleita, mutta ehkäpä mohairhuivia ei kuitenkaan vielä tarvita. Sain kuitenkin valmiiksi huivin, joka on odotellut valmistumistaan jo aika kauan.

SALOMONINSOLMUHUIVI
Lanka: Handu Handdyed 35g
Koukku: 3mm
Langan olen tilannut aikanaan Handulta. Erityisen ihastunut olen väreihin, mutta langan koostumus on myös aika ylellistä (57% merino, 23% polyamidi ja 20% kidmohair). Ainut huono puoli oli se, että langan kuidut ikäänkuin liukuivat ajoittain möykyiksi, jolloin jokin kohta langasta jäi superohueksi. Näitä jouduin sitten katkaisemaan, jotta huiviin ei jäisi heikkoja kohtia. Lopputulos on ihanan kevyt.


Tätä kuvaa katsoessani tajusin, että huivia voikin hyvin käyttää sisähuivina tummaa pusero piristämään.



Huivin värit sointuvat niin hyvin luonnon väreihin, ettei huivia meinaa edes erottaa pensaasta! Mulla on tätä lankaa vielä 65g jäljellä. Mitähän minä siitä tekisin?

Tänään minua ilahdutti: Olin tyttären ja koiran kanssa kaupungilla kävelemässä. Katselimme näyteikkunoita ja löysimme muutaman mielenkiintoisen kaupan ja kahvilan, joissa emme ole ikinä käyneet, vaikka emme kovin suuressa kaupungissa asukaan. Päätimmekin viettää lähipäivinä "tutustu omaan kaupunkiisi" -päivää. Tällä kerralla kuitenkin ilman koiraa!

9 kommenttia:

  1. Oikein kaunis huivi, hyvin sulautuu luonnon väreihin.

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Livahti puolison tunnuksilla tuo edellinen kommentti, sorry. Siispä, tosi vekkuli huivi! Loppukerästä voisi tulla vaikka kämmekkäät :).

    VastaaPoista
  4. todella kauniit värit, hieno huivi :-))

    VastaaPoista
  5. Todella kauni solmuhuivi! Ihanan pirteät ja kesäiset värit. Miksei tuota voisi koleina kesäiltoina käyttää. :-)

    VastaaPoista
  6. Upea huivi, vau :)
    "Tutustu omaan kaupunkiisi" -päivä on mainio idea lainattavaksi.

    VastaaPoista
  7. Kaunis salomoninsolmuhuivi :) Kauankohan minun salomoninsolmuni ovat olleet kesken, vasta nyt muistin että sellainenkin työ on aloitettu.

    Tulisiko loppukerästä kevyt pipo syys- ja kevätkäyttöön.

    VastaaPoista
  8. Untuvat kevyen ja aivan ihanan näköinen huivi♥

    VastaaPoista