sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Lehdet on arvottu!

Eilen päättyneen arvonnan lehdet on nyt arvottu. Osallistujia oli kaiken kaikkiaan 54 ja arpoja jaettiin yhteensä 89. Satunnaislukugeneraattorin avulla voittajiksi selvisivät seuraavat henkilöt:


Oikeestaan minulla ei ole ollut mitään oikein hauskaa vielä tänä kesänä, paitsi että olen voittanut aika monessa arvonnassa ja se on kyllä piristänyt oikein mukavati, hihi.
Noro -lehteä haluaisin kovasti, mutta kyllä tuo toinenkin varmaan on mielenkiintoinen. Kolmella arvallahan niitä on yritettävä omaksi =)

Hauskinta tänä kesänä tulee varmasti olemaan viikonloppureissu Tukholmaan parin viikon päästä.

Mukana kolmella arvalla ja tavoittelen lehteä nro 2.


Sattui vielä niin sopivasti, että kumpikin tavoitteli eri lehteä, joten Sude saa Noro-lehden ja Moona Interweave Knitsin. Lähettäkää minulle osoitteenne, niin laitan lehdet mahdollisimman nopeasti postiin.

Kiitos kaikille osallistujille. Oli kiva lukea ajatuksianne siitä, mikä on ollut hauskinta tänä kesänä. Kesä onneksi jatkuu, joten kaikkea kivaa ehtii vielä tapahtua!

3 kommenttia:

  1. Oho! Enpä uskonut oikeasti voittavani, kun arpaonni osuu omalle kohdalle todella harvoin. Kiitos!

    VastaaPoista
  2. No jopas, kun minua onnisti. En ole aikaisemmin Noro-lehteä nähnytkään, joten oikein mukavaa saada se.

    VastaaPoista
  3. Onnittelut voittjille!
    - Susanna maalta -

    VastaaPoista