tiistai 5. kesäkuuta 2012

Uusi Moda ja synttärilahja

Sairaslomalla en jaksanut kovin paljon innostua, kun sain käsiini uuden käsityölehden. Nyt on tilanne ihan toinen. Uusimmassa Modassa, joka ilmestyi tänään, oli monta kivaa mallia.


Nämä kolme ohjetta olivat mielestäni tällä kertaa kiinnostavimmat:




Voi olla, että jokin näistä päätyy puikoille/koukulle melko piankin... Mulla on tällä hetkellä hieman levoton olo; toisaalta haluaisin saada valmiiksi sellaisia töitä, jotka jäivät talvella kesken ja toisaalta olisi mahtava aloittaa uusia töitä. Toisaalta olisi kiva käyttää varastossa olevia lankoja ja toisaalta olisi kiva mennä ostamaan uusia. Toivotonta!

Levotonta oloa ei kyllä yhtään helpota se, että mies onnistui yllättämään minut tänään perusteellisesti. Minulla on nimittäin huomenna synttärit, mutta sain lahjani jo tänään. Kyllähän minä jonkinlaista lahjaa odotin, mutta sitä en kyllä aavistanut, että mieheni menisi taas lankakauppaan!!! (Hänhän kävi siellä myös äitienpäivälahjaa hakemassa.)



Sain kaksi vyyhtiä ontelokudetta. Ostos oli näköjään tarkkaan harkittu, sillä mukana oli myös kaksi laukkuohjetta. Kaupanpäällisiksi hän oli saanut vielä kaksi "Handmade"-laattaa.


KIITOS HIENOSTA LAHJASTA! Onneksi mulla on aika pitkä loma, joten ehdin tekemään vielä monenlaisia käsitöitä kesän aikana.

Tänään minua ilahdutti: Taitaa olla koirakin kesälomalla, sillä lenkillä se aina välillä päättää piehtaroida nurmikolla...


... ja välillä se tekee totaalisen stopin:


9 kommenttia:

  1. Siinäpä onkin fiksu mies kun on tuommoisen lahjan osannut ostaa. Paljon Onnea Sinulle syntymäpäivän johdosta.
    Minäkin yllätyin iloisesti uudesta Modasta, tosi paljon mukavia ohjeita.

    VastaaPoista
  2. Onnittelut syntymäpäivän johdosta! Olet saanut kivan lahjan, miehesi ymmärtää hyvän harrastuksesi päälle. :)

    Olen seuraillut blogiasi jo jonkin aikaa, tämä on kiva blogi: kirjoitat kivasti ja olet ottanut kivoja kuvia. Tänään minua ilahdutti -osio on kiva, se on hyvä että jokaisesta päivästä löytää jotain hyvää ja laittaa sen ylös.

    Toivottavasti saat pian kätesi käsityökuntoon, nautinnollista kesää!

    VastaaPoista
  3. Paljon onnea! Onnea myös huipun miehen johdosta. :) Näyttää miehellä olevan värisilmääkin, nämähän sopisivat kivasti yhteen raitoinakin.

    VastaaPoista
  4. Onnittelut täältäkin synttärin johdosta! Täytyy minunkin pikimmiten hinautua lehtihyllyn ääreen katsastamaan tuo Moda, kun postipoika ei kanna sitä kotiin asti. Vaikuttaa mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista
  5. Onnittelut täältäkin synttärin johdosta! Täytyypä minunkin pikaisesti hinata itseni lehtihyllylle katsastamaan tuo uusi Moda, koska vaikuttaa varsin mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaahas, tulikin sitten tuplana tuo kommentti, kun kuvittelin ensimmäisen yrityksen hukkuneen bittiavaruuteen:)

      Poista
  6. Olen täällä vieraillut tuon tuostakin ja aina löytyy kauniita töitä. Ihanan peiton on kyllä poikasi tyttöystävä saanut, kauniit värit.
    Ja samaa täällä pohdiskelen ostanko uutta lankaa vai neulonko vanhoista. Matka suuntautuu tänään pohjoista kohti ja luin Modasta et Menita avaa Ouluun lankakaupan. Siis sinne.

    VastaaPoista
  7. Onnea minultakin !

    Olen samaa mieltä, Modassa oli kivoja malleja tällä kertaa.

    Kiitos kommentistasi, mukavaa että tykkäät mökkikuvistani, pelkään että moni on jo kurkkuaan myöten täynnä niitä :D

    VastaaPoista
  8. Kiitos ... olipa kiva lukea ihana kommenttisi. Ajattelin että tulee taas keljuja kommentteja, kun niin usein noita mökin kuvia näytän. Mutta kun se on minulle niin tärkeä :)

    VastaaPoista