torstai 14. kesäkuuta 2012

Messulangasta sukat

Marraskuussa Tampereella silmiini osui Regian sukkalanka, joka minun oli tietenkin ostettava. Aloitin sukkien tekemisen maaliskuussa ja pidin tätä työtä käsilaukussa matkaneuleena. Jossain vaiheessa yksi Knit Pron puikoista meni rikki ja siksi minun piti ottaa työhön metallinen puikko tilalle. Lopputuloksesta ei kyllä huomaa, että yksi puikoista oli erilainen. Aika hassua muuten, että metallinen tavispuikko tuntui pitkästä aikaa ihan mukavalta työvälineeltä.

REGIA-SUKAT
Lanka: Regia Garden Effects 72g
Puikot: 2mm
Ohje: perussukka (16s/puikko)

Värejä langassa on paljon, mutta siitä huolimatta ne eivät ole mielestäni kovin levottomat.



Viimeisen langan kun sain näistä sukista pääteltyä, niin heti piti luoda silmukat jo uusiin sukkiin. Minulle tuntuu olevan aivan mahdoton sellainen olotila, ettei minulla olisi yhtään sukkakudinta jemmassa.

Päivän kirjavinkki: Anna ja Eppu Nuotio, Tuplana kiitos! (Crime Time 2011)




Eppu Nuotio on kirjoittanut dekkarin yhdessä tyttärensä Annan kanssa. Olen aikaisemmin lukenut Epun kirjoittamia dekkareita, mutta tämän kirjan olemassaolosta en ollut edes tietoinen, ennen kuin se osui silmiini kirjastossa. Kirjan tunnelmassa on jotakin samaa kuin Outi Pakkasen dekkareissa. Juoni oli mielestäni mielenkiintoinen.

Tänään minua ilahdutti: Kävin ensimmäistä kertaa tänä kesänä iltatorilla. Sää oli kesäinen, joten oli mukava katsella erilaisia kojuja. Kesän ensimmäinen jäätelökin tuli nautittua.

10 kommenttia:

  1. Onpas iloisen raikkaat sukat, totta vieköön:)

    VastaaPoista
  2. Todellakin, kauniit sukat. Jännä juttu, että keskikesällä tekee mieli neuloa villasukkia. :D Ainakin minulla on näin. Ja todellakin, iltatorilla kävin myös minäkin tuolla piipun vieressä. :D

    VastaaPoista
  3. Kivan näköiset sukat!

    Minä kudon melkein aina metallisilla puikoilla, olen ostanut knit pron paketit, joissa on välikoot (2,25 ja 2,75) mukana ja niihin olen tykästynyt. Ei mene poikki! ;o))

    VastaaPoista
  4. Kiva lanka sukissasi. Iloisen pirteä sukkapari!

    VastaaPoista
  5. Kauniin väriset sukat. Kesällä on niin kiva lueskella dekkareita. Kiitos kirjavinkistä!

    VastaaPoista
  6. Upean väriset sukat. Ei yhtään liian kirjavat :)

    VastaaPoista
  7. Kauniit sukat tosiaan!
    Kiitos kirjavinkistä!

    VastaaPoista
  8. Ihastuttavat sukat. Juuri sopivasti räikeät. :)

    VastaaPoista
  9. Kivat sukat. Hassua tosissaan et välillä ne vanhanaikaiset perusmetallipuikot tuntuu käteen niin kotoisalta.
    Kiitos hyvistä kirjanikeista!

    VastaaPoista