sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Loppu häämöttää

Suoraan sanoen olen aika kyllästynyt jo KYH-töihini. Onneksi taas on muutama valmistunut (osa tosin vielä kuvaamatta) ja jäljellä on enää kolme! Eihän noissa töissä sinänsä ole mitään vikaa, mutta kun mä haluaisin jo ruveta tekemään isompia töitä. Uusi Novita-lehtikin ilmestyi ja siinä oli ainakin pari todella houkuttelevaa mallia. Täytyy tunnustaa, että pariin suurempaan työhön kävin ostamassa langatkin eilen...

Mutta palataanpas niihin valmistuneisiin töihin. Näistä kesäisitä sukista tykkään todella paljon.

(
NALLE-SUKAT (KYH#4)
Lanka: Novita Nalle Kukkaketo/Kevät 78g
Puikot: 2.75mm

Näihin sukkiin olen yhdistänyt Nalle Kukkaketo (Ruusu) - ja Nalle Kevät -lankoja. Kummallakin olen tehnyt aina neljä kerrosta. Tykkään näistä niin paljon, että laitetaan pari lisäkuvaa.



Jossain vaiheessa innostuin tekemään tiskirättejä oikein urakalla ja kyllä niitä tuli käytettyäkin. Innostus on nyt laantunut ja olen siirtynyt takaisin Wettexiin. Rätit olivat kyllä melko hyviä, mutta jotenkin tuntuu turhalta tuhlata neulomisaikaansa rätteihin. Paljon mieluummin teen jotakin, mitä voi laittaa päälleensä. Bambulankoja mulle on kuitenkin kertynyt niin paljon, että sellaisen pienen myönnytyksen tein, että neuloin pari pesulappua. Idean löysin kesäkuun Hesarista.


PESULAPUT (KYH#11, 12)
Lanka: Novita Bambu yht.60g
Puikko: 3.5mm
Ohje: HS (kesäkuu 2011)
En ole näitä vielä testannut, mutta mökille ajattelin ne viedä.

Tänään minua ilahdutti: Katselen lattialla olevaa muovikassia, jossa on mun eiliset lankaostokset. Siellä on Novitan uutta Noki-lankaa ja pari upeaa sävyä Rose Mohairista. Mikä muu näky voisi lankahamsteria enemmän ilahduttaa kuin kassillinen uusia lankoja?!

14 kommenttia:

  1. Kylläpä sopivatkin hienosti yhteen nuo kaksi sävyä. Löytyisiköhän tuota kevättä vielä jostain, hmm.. lähtee penkomaan:)

    VastaaPoista
  2. Ihanat nuo sukat ja kengät <3

    VastaaPoista
  3. Kauniisti sopivat nuo langat yhteen. Mulla odottelee vuoroaan tuolla Kukkaketo Ruusu ja uudesta Novita-lehdestä katselin juuri uutuuksia ja Krassi viehätti raikkaalla värityksellään.

    VastaaPoista
  4. Nätit sukat! Hyvällä mallillahan sun KYHäilyt on! :)

    VastaaPoista
  5. Kauniit sukat! Noita valmiiksi raidoitettuja lankoja yhdistelemällä saa paljon kauniimpia sukkia, kuin neulomalla vain yhdestä.

    VastaaPoista
  6. Kivat sukat ja kyllä niillä räteilläkin on varmasti käyttöä, ainakin meillä ei enää muuta käytetäkään. :)

    VastaaPoista
  7. Ihanta sukat, mullakin on noita kerän loppuja ja niitä voisikin käyttää noin. Kiitos vinkistä!

    Mulla KYHäilyt ovat vielä huonommassa jamassa, kiitos sairausloman ja työpaikan muuttohässäkän ja muun työkiireen. Viikonloppuna olen jo saanut kolmet sukat vaömiikksi. Onneksi olen tehnyt aina välillä joka työtä peräkkäin.

    VastaaPoista
  8. Kauniit sukat. :) En itsekään jaksaisi enää neuloa Kyhäilyjuttuja. En siksi, että haluaisin tehdä jotain isompaa, vaan siksi, että pääsisi jo neulomaan noita kaikkia uusia lankoja, joita Kyhäilyn aikana ostin.. Tsemppiä loppurutistukseen!

    VastaaPoista
  9. Kauniit ovat sukat. Mä kyllä käytän bamburättejä koko ajan. Blogikuvaaja eilen ihmetteli et saaks niit käyttää kun ärähdin taluspaperin "tuhlaamisesta".
    Sama vika - KYH-työt kyllästyttää ankarasti ja mulla ei ole toivoakaan saada kaikkia valmiiksi...

    VastaaPoista
  10. Hauska idea yhdistää kahta eri raitalankaa, nätit sukat!

    VastaaPoista
  11. Ja Onni suosi. Voitit juuri blogini arvonnassa. Lähetätkö s-postissa osoite tiedot jotta voin lähettä sinulle voittosi. ONNEA.

    VastaaPoista