perjantai 1. heinäkuuta 2011

Hartianlämmitin helteellä?

Kuuma on joka paikassa ja minä se vaan teen hartianlämmitintä! Fiksumpaakin tekemistä varmasti olisi, mutta kun malli on nätti ja lanka on ihanaa...

SALKKARIT HARTIALÄMMITIN KYH#23
Lanka: Idéna Mohair Lux 96g
Puikot: 4,5 ja 6mm
Ohje: Lanka- ja käsityöliike Anjalin

Ohjeen olen saanut mukaani lankojenostamisen yhteydessä jo aikoja sitten, mutta vasta KYHin yhteydessä muistin ottaa sen käsittelyyn. Lämmittimessä on patenttineulosta ja se tekee neuleen todella kuohkeaksi. Aika hassua muuten, että en ole koskaan ennen tehnyt patenttia! Piti oikein kaivaa ohjekirja esille.



Tykkään langan väristä ihan mahdottomasti. Työn valmistumisessa oli pieni kriittinen hetki; lanka nimittäin loppui kesken kaiken. Olin varannut kaksi kerää, mutta se ei sitten riittänytkään. Onneksi Ravelryn kautta sain yhden lisäkerän. Loppujen lopuksi tarvitsin kolmannesta kerästä vain n. 10g. Lämmittimen kokonaispaino on kuitenkin alle 100g, joten alkuperäiset kerät taisivat olla hieman vajaita. No, pääasia, että työ on nyt valmis.

PS. Tänään tuli uusin Kauneimmat Käsityöt ja siinä oli ohje hyvin samankaltaiseen huiviin.

Tänään minua ilahdutti: Rippijuhlavalmistelut rupeavat olemaan loppusuoralla. Turnauskestävyys on ollut koetuksella tämän kuumuuden takia. Huomenna istahdan kampaajan tuoliin ja siellä saan onneksi rentoutua parin tunnin ajan.

14 kommenttia:

  1. Todella kaunis tuo hartialämmitin:) Kyllä sille vielä käyttöä tulee vaikka näillä helteillä vähän liian kuuma:D
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. On tosiaan kaunis! Kiitos vinkistä,täytyypä tsekata se vaihtoehto-lämmitin :)

    VastaaPoista
  3. Kaunis. Minulla työkaverit aina ihmettelevät, miksi teen villasukkia kesälomalla. Minun selitykseni on, että talvella, kun varpaat palelee on jo liian myöhäistä, kun silloinhan ne sukat pitäisi olla jo jalassa ;)

    VastaaPoista
  4. Ihanan väristä lankaa tosiaan! Tsemppiä viime hetken juhlavalmisteluihin :)

    VastaaPoista
  5. Kaunis lämmitin, malli näyttää kätevältä! Tulee vaan hiki kun katseleekin tuota kuvaa :D

    VastaaPoista
  6. Hieno hartianlämmitin, olen tuota mallia aikaisemminkin ihastellut, täytyy muistaa Susulta pyytää ohje, kun seuraavan kerran niillä kulmilla taas liikuskelen.

    VastaaPoista
  7. Kaunis!
    Illat voi kyllä olla viileät(syksyllä)
    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  8. Suomen kesä on niin lyhyt,pian tuota kaunista hartialämmitintä pidät joka päivä ;)
    Mukava löytö tämä sinun blogisi,jatkan lukemista =)

    VastaaPoista
  9. Kaunis hartialämmitin ja värikin aivan ihana! Kyllä sille kohta käyttöä on. Itse pidän patenttineuloksesta paljon, vaikka siihen menee mielestäni enemmän lankaa.

    VastaaPoista
  10. Kylläpä onkin todella nätti :))

    VastaaPoista
  11. Ensikertaa vierailulla. Tulen piipahtamaan toistekkin. kivoja töitä sinulla täällä.

    VastaaPoista