lauantai 15. maaliskuuta 2014

Villasukkavoimaa

Työpaikan pomo on seurannut mun neulomista taukojen aikana ja eräänä päivänä hän pyysi minua neulomaan sukat työkaverille läksiäislahjaksi. Yleensä en suostu tekemään neuleita tilauksesta, mutta nyt sitten poikkeuksellisesti suostuin. Työkaverin jalan koosta ei ole tarkkaa tietoa, mutta koska hän on varsin kookas mies, niin ajattelin, että sukkienkin täytyy olla miehekkään kokoiset.

POLKKA-SUKAT
Lanka: Novita 7Veljestä Polkka 135g
Puikot: 3.5mm
Ohje: perussukka

Nämä ovat ihan perussukat ilman kikkailuja. Lanka itsessään on niin kirjavaa, että sileä neule onkin ihan paikallaan.


Kun pääsin sukkaneulonnassa vauhtiin, niin tein toisetkin miesten sukat. Tällä kertaa käytin vuosikerta Nalle Coloria, jonka olen ostanut jo vuonna 2008!

NALLE COLORI -SUKAT
Lanka: Nalle Colori 97g
Puikot: 3mm
Ohje: perussukka
Ajattelin viedä kummatkin sukat työpaikalle ja voimme sitten yhdessä päättää, kummat sukat sopivat paremmin kyseessä olevalle mieshenkilölle läksiäislahjaksi.


Langanostot ovat olleet ihan minimissään vuoden alusta alkaen. Tiger-kaupassa oli kuitenkin sukkalankaa, jota ostin kaksi kerää ihan vain mielenkiinnon vuoksi.


Noin silmämääräisesti katsoen lanka ei taida olla laadultaan kovin erikoinen, mutta ei hintakaan ollut paha; 2e/kerä.

Päivän kirjavinkki: Villasukkavoimaa, Maija Paavilainen

"Villasukkailu on leppoisuuden taidetta. Maailma lämpenee raita kerrallaan." Näin sanotaan Maija Paavilaisen Villasukkavoimaa-kirjan takakannessa. On niin helppoa olla samaa mieltä Paavilaisen kanssa.


Kirja koostuu kuvista ja mietelauseista. Kerrassaan sympaattinen kirja!


Tänään minua ilahdutti: Olen ollut tänään ahkera: olen ommellut viimeiset napit erääseen villatakkiin, huivi on pingottumassa ja olen neulonut keskeneräistä tunikaa. Tätä menoa mun ufot loppuu!

4 kommenttia:

  1. Minäkin katselin Tigerin lankoja, ei kylläkään noita. En kuitenkaan ostanut.

    VastaaPoista
  2. Kivoja sukkia! :) Minäkin lainasin tuon Villasukkavoimaa-kirjan perjantaina kirjastosta ja eilen lukaisin. Täytyi ihan kirjoittaa muutamia ajatuksia siitä muistiinkin.

    VastaaPoista
  3. Villasukkavoimaa on aivan mahtava kirja! Isoja asioita pienessä tilassa. Ostin sen anopilleni lahjaksi, mutta piti sitten ostaa oma kappalekin.

    VastaaPoista