keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Karkauspäivän nappisukat

Novita julkaisi viime vuoden puolella sukkalehden, jossa on monta kaunista mallia. Nyt vasta sain tehdyksi ensimmäiset sukat tuosta lehdestä.

NAPPIVARSISUKAT
Lanka: Novita 7Veljestä 122g
Puikot: sukkapuikot 3mm, pyöröpuikot 3.5mm
Ohje: Novita Sukkalehti, malli i

Langaksi valitsin 7Veljestä. Vuonna 2007 Prismassa oli myynnissä muutamia sellaisia värejä kyseisestä langasta, joita ei muualla myyty. Tämä ruskea lanka onkin aika kauniin väristä. Onneksi ostin sitä silloin aikanaan reilusti, joten nyt sitä riittää ihan hyvin vielä villapaitaankin. Jos totta puhutaan, niin samalla reissulla ostin myös vihreää 7Veljestä (reilusti!) Jos joku ihmettelee, että miten voin muistaa, että tein ostokset nimenomaan vuonna 2007, niin syynä ei ole mun hyvä muistini, vaan excel-taulukko, johon kirjaan kaikki lankaostokseni. Tiedän siis grammalleen lankavarastoni koon.



Nallenapit on aika söpöt tuossa varressa, mutta valitettavasti varsi jää kyllä useimmiten piiloon lahkeen alle. Vaikka sukista tuli kivat, niin en taida kuitenkaan tehdä toisia sukkia samalla mallilla. Jotenkin tuntuu, että näissä oli ihan liikaa näpräämistä. Minulle tuntuu paremmin sopivan ihan tavissukkien neulominen.


Tänään minua ilahdutti: Postilaatikosta löytyi kaksi postikorttia, jotka ystäväni lähetti minulle. Minähän kerään sekä neule- että lammasaiheisia kortteja, joten ilo on aina suuri, kun saan sellaisia kortteja, joita kokoelmistani ei vielä löydy.


12 kommenttia:

  1. Kauniit sukat nämä. Ihana kun on muitakin tarkkoja kuin minä. Taulukoita rakastan. Nuo sinun nappisi ovat kyllä kauniit.

    VastaaPoista
  2. Voi kuinka suloiset napit :)

    Voi kun minäkin osaisin tehdä jonkinmoisen taulukon, johon kirjata lankavarasto, onkohan niitä jossain saatavilla???

    VastaaPoista
  3. Kauniit sukat. Hienoa että joku jaksaa olla niin järjestelmällinen, itsellä langat ovat aikamoisessa kaaoksessa.

    VastaaPoista
  4. Tosi kauniit sukat ja napit on ihanat. Tykkään. :)

    -Ritva-

    VastaaPoista
  5. Nuo on kyllä aina vaan hienot!!

    VastaaPoista
  6. Kauniit sukat. Housunlahkeet tungetaan tietenkin sinne sukanvarren sisään ;)

    VastaaPoista
  7. Oikein kiva malli ja napit kauniisti koristeelliset!

    VastaaPoista
  8. Ihanat! Minullakin on tuota mallia tarkoitus kokeilla. Lanka ja napitkin on valmiina...

    VastaaPoista
  9. Nätit tuli sukista! Napit ovat kyllä tosi söpöset :) Pitää hissutella yöpaita päällä sukat jalassa,niin napitkin näkyy :)

    VastaaPoista
  10. Voi kun nätis sukat ja ihanat nallenapit :)

    VastaaPoista
  11. Suloiset nallenappisukat. Se on kyllä kurjaa, kun varret jää aina piiloon. Tästä syystä suunnittelen, että pitäisi tehdä polvisukat, jotka pukisi housujen päälle, ei alle.

    VastaaPoista
  12. Kauniit sukat ja nuo puiset nallenapit sopii tuohon väriin ihanasti. Nyt sit vaan tunika ja legginsit päälle niin varret ei jää piiloon:-)

    VastaaPoista