torstai 29. toukokuuta 2014

Tuliaisia ja ufojen ufo

En hypi koskaan riemusta, kun mieheni lähtee viikoksi työmatkalle rapakon taakse. Onneksi noita reissuja on ollut ainoastaan 2-3 kertaa vuodessa. Tuliaiseksi olen yleensä toivonut neulelehtiä ja toiveeni toteutui tälläkin kertaa.


En maininnut mitään lehtien nimiä, joten kuten kuvasta voitte todeta, miehelläni on jo varsin hyvä maku neulelehtien suhteen! Etenkin tuossa Voguen virkkauslehdessä on monta houkuttelevaa mallia.

Viimeisenä päivänä mieheni oli työkavereineen piipahtanut jossakin outlet-paikassa ja sieltä sain tuliaisiksi Calvin Kleinia!




Upeita lahjoja. Ainut ongelma on se, että minulla ei ole mitään muita merkkituotteita... No, tytär lohdutti sanomalla, että kaikki luulee kuitenkin, että nää on jotakin kopioita...

Toukokuun ufo on oikea ufojen ufo. Muistan virkanneeni liinaa vuokramökillä Kylmäkoskella, kun meidän koira oli vielä vauveli. Vuosi oli 2009. Liina valmistui kyseisen vuoden marraskuussa, mutta pingottaminen tapahtui toukokuussa 2014!


Monena jouluna olen katsellut liinaa sillä silmällä, että siitä saisi hyvän joululahjan. Joulun alla on usein kuitenkin niin kiireistä, että liinan pingotus ei ole kuulostanut kovin houkuttelevalta ajatukselta.

VIRKATTU LIINA
Lanka: Marks&Kattens Grandi 55g
Koukku: 1.25mm
Ohje: Lea Virkkausideoita nro 3, malli 18

Eihän pingottamiseen kovin kauaa edes mennyt, mutta joskus vaan jokin työ tuntuu ylivoimaiselta.


Liinasta tuli itse asiassa aika kiva. Voi siis olla, että pidän sen itsellenä, kunhan löydän sille sopivan pöydän.


Päivän kirjavinkki: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän, Riikka Pulkkinen



Riikka Pulkkisen teos on aiemmin ilmestynyt jatkokertomuksena Kauneus & Terveys -lehdessä. Saan lehdet yleensä anopilta lainaksi, mutta jostain syystä Iiris Lempivaaran tarina on jäänyt minulta huomaamatta. En yleensäkään tykkää lukea lehtien jatkokertomuksia, joten ihan hyvä, että sain kirjan käsiini vasta nyt.

Kirjaa on mainostettu monessa yhteydessä kepeäksi ja tokihan se sitä tietyssä mielessä on. Pulkkinen on mielestäni kepeimmilläänkin varsin vakava. Näennäisen viihteellisyyden alla on paljon painavaa sanottavaa. Tykkäsin tästä!

Tänään minua ilahdutti: Enää kaksi työpäivää ja sitten alkaa pitkä loma!


8 kommenttia:

  1. Kaunis liina!

    Meillä on kyllä samanlainen kirjamaku! :) Minäkin kuuntelin tuon Iiris Lempivaaran äänikirjana tässä jokin aika sitten. Ja aika monta muutakin kirjaa tai äänikirjaa sinä olet täällä maininnut, jotka olen myös lukenut tai kuunnellut - joskus saan sinulta myös hyviä kirjavinkkejä, eli pistän melkein aina varaukseen ne kirjat, jotka täällä esittelet, ja kovasti olen tykännyt. :)

    VastaaPoista
  2. Liina on todella kaunis ja ah noita tuliaislaukkuja! Ihania ovat! - En ole lukenut tuota kirjaa, kun olen jotenkin etukäteen tuominnut sen liian hömpäksi (selvyyden vuoksi sanottakoon, että luen oikein mielelläni myös kaikenlaista hömppää...). Kiitos nyt vinkistä!

    VastaaPoista
  3. Oih miten ihania tuliaisia! Kerro miehellesi terveiset, että täällä ollaan kateudesta vihreinä;). Kiitos tyttärellesi päivän nauruista, hauska lohdutus:d.
    Onnittelut ufojen ufon valmistumiesta, kyllä noin upea liina kannatti pingottaa.
    Hyvää, nautinnollista ja rentouttavaa lomaa!

    VastaaPoista
  4. Hyvin olet ukkosi "koulinnut" kun osaa noin hienoja tuliaisia tuoda. Aijai, kateeksi käy ukottomalla =D
    Oikein ihanaa kesälomaa sinulle ♥

    VastaaPoista
  5. ihania lahjuksia. itse sain joskus isältäni tuliaisiksi aidon chanelin käsilaukun. hyperventiloin kaksi päivää nähtyäni hintalapun. ihana se kyllä on..

    VastaaPoista
  6. Välillä töiden valmistuminen/viimeistely hiukan kestää, mutta sittenpähän tuntuvat tulevan uutena ihan itsellekin. :)

    VastaaPoista
  7. Voi että olet saanut kivoja tuliaisia.
    ja niin kauniin liinankin olet virkannut !

    VastaaPoista
  8. Onnea ufon valmistumiselle! Todella kaunis liina. Miekin olen viikon ajan yrittänyt tikuttaa ufoutuneita lapasia, jotta voisi aloittaa uudet.

    VastaaPoista