keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Hitchhiker ja uusia lankoja

Monta vuotta olen ihaillut Martina Behmin Hitchhiker-huivia. Huivi on maksullinen ja jotenkin on tuntunut, että en halua maksaa runsasta kolmea euroa noin yksinkertaisesta mallista. Pari viikkoa sitten päädyin kuitenkin hankkimaan kyseisen ohjeen ja nyt jälkeenpäin tuntuu ihan hullulta, että miksi pihistelin aikaisemmin noin pientä summaa.

HITCHHIKER
Lanka: Shibui Sock 100g
Puikot: 3mm
Ohje: Hitchhiker by Martina Behm
Ohje on nerokas; huivin neulominen on rentouttavan helppoa, mutta noiden pykälien ansiosta ei kuitenkaan tylsää.


Langaksi valitsin Shibui Sockin, joka on odottanut kaapissa ainakin kolme vuotta. Lanka sopii mielestäni erinomaisesti ainaoikein-neuleeseen.


Minulla oli lankaa 100g ja sillä määrällä huivista tuli melko pieni. Tykkään kuitenkin tällaisista pikkuhuiveista, jotka mahtuvat takin alle. Hitchhikerista voi periaatteessa tehdä miten suuren tahansa lisäämällä pykälien määrää.


Aion ehdottomasti tehdä näitä huiveja vielä muistakin langoista. Ai niin, kun ostin Ravelrysta huiviohjeen, niin Martina Behmillä oli tarjous, jossa kolme ohjetta ostamalla sai 10 prosentin alennuksen. Minä ostin Hitchhikerin lisäksi Brickless- ja Leftie-huivien ohjeet. Itse asiassa Brickless on päässyt jo puikoille ja sen neulominen on vähintään yhtä koukuttavaa kuin Hitchhikerin neulominen. Minusta taisi siis kertaheitolla tulla Martina Behm -fani!

Paikallisessa lankakaupassa vietettiin Hullun Halpaa Lauantaita. Yleensä nukun viikonloppuisin pitkään, mutta nyt oli laitettava herätyskello soimaan, jotta pääsin tutkailemaan tarjouksia. Taisin olla puodin ensimmäinen asiakas ja sain hamstrattua seuraavia ihanuuksia.




Teeteen Aurea maksoi 2e/vyyhti, Regian minikerät 1e/kerä, virkkuukoukku 7e ja pingotusraudat 15e. Kannatti siis todellakin herätä ajoissa, sillä mielestäni tein aikamoiset löydöt.

Tänään minua ilahdutti: Arkiruokakin maistuu paremmalta, kun sen syö ulkona terassilla. Samalla tulee ihana kesälomafiilis, vaikka loma alkaakin vasta kesäkuun alussa.


11 kommenttia:

  1. Kaunis! Nyt alkoi tehdä mieli itsekin tuollaista huivia! Leftie on myös mielenkiintoinen. Ja todellakin, hullun halpoja ostoksia:) Pingotusraudat lähes ilmaiset... taisin itse maksaa reippaasti enemmän.

    VastaaPoista
  2. Kylläpä on nätti! Mulla on jo kaksi Hitchhikeria ja kolmatta suunnittelen. Se vaan on niin hyvä huiviohje ja sopii kaikenlaisiin lankoihin :).

    VastaaPoista
  3. Kaunis huivi ja ihanan värinen. Oletpa löytänyt edullisesti lankoja.

    VastaaPoista
  4. Olen täysin sama mieltä kansasi!!! Martinan ohjeet ovat nerokaita, mutta silti helppoa. Omistan myös Mrs. Wrinkle ohje. :-))

    VastaaPoista
  5. Malli sopii hyvin vahvaan väriin. Ihana huivi. :)

    VastaaPoista
  6. Ihanan värinen huivi ja kaunis malli. Ja kyllä kannatti laittaa kello soimaan lauantaina =)

    VastaaPoista
  7. Hitchhiker on iki-ihana malli ja sopii voimakasväriseen lankaasi upeasti. Eikös olekin jännä juttu, miten tarkasti tulee pohdittua malttaako ostaa jonkin mallin. Tuollainen summa on helposti käytetty hetkessä taatusti turhempaankin.
    Olen myös katsellut noita kahta muutakin uutta malliasi "sillä silmällä" jo jonkin aikaa.
    Kannatti herätä Hullun Halpaan Lauantaihin, ihania löytöjä teit!

    VastaaPoista
  8. Oikein kaunis huivi ja värisävy on erityisesti minun makuuni :)

    VastaaPoista
  9. Onnittelut pirtsakasta huivista ja hyvistä ostoksista!

    VastaaPoista