perjantai 1. lokakuuta 2010

Vihdoinkin perjantai

Kuten aikaisemminkin kerroin, niin tämä viikko on ollut kovin kiireinen ja siksi onkin ihana todeta, että vihdoinkin on perjantai! Olen ehtinyt katsomaan kaksi jaksoa lempisarjaani telkkarista ja samalla olen neulonut kämmekkäitä. Rentouttavaa!

Sain kuvattua sukat, jotka valmistuivat jokin aika sitten. Malli on nimeltään Kesävoi ja se löytyy Neulekirjasta.

KESÄVOI (Neulekirja Tähkäpää ja muut lempineuleet)
Puikot: 2mm
Lanka: Wolle-kunterbunt Petunia
Langan näihin sukkiin tilasin Saksasta. Tykkäsin langasta kovasti. Tälläkin hetkellä siellä näyttäisi olevan tarjolla aika herkullisia väriyhdistelmiä.



Erityisen kivaa tässä sukkamallissa on se, että mallineule jatkuu kantapäässä. Sen sijaan kärjen silmukointi ei ollut oikein minun mieleeni; koko ajan piti pitää silmukoinnin ohjetta nenän edessä ja sittenkin meinasi neula mennä väärään paikkaan. Lopputulos on toki hyvä.

Tänään minua ilahdutti: Sain tietää, että olen voittanut sukkalankaa Taigalla-blogista. Mulla on ollut ihmeellisen hyvä tuuri näissä arvonnoissa. En valita!

4 kommenttia:

  1. Kiva sukkamalli ja hauskan värinen lanka. Tuo malli huutelee minunkin puikoilleni, mutta taitaa Sukkasato olla ohi ennenkuin kaikki suunnitelmat tulee tehtyä...

    VastaaPoista
  2. Kyllähän on kauniit sukat. Minun huomio kiinnittyikin lankaan heti,että mikä ihanuus onkaan. Tiedätkös mun on käytävä joka päivä sun blogissa jo senkin vuoksi,kun luen mikä sinua ilahdutti,niin sitten koetan löytää ilon hetken myös omasta päivästäni:) Kiitos tästä blogista!

    VastaaPoista
  3. Kaunis sukkalanka. Sukissa on kiva kuvio.

    VastaaPoista