NEULEHUIVEJA JA MUUTA PIENTÄ LÄMMINTÄ Erika Åberg Kustannus-Mäkelä Oy |
Takakannen mukaan kirja ei ole aloittelijan opas, mutta kirjassa on myös helposti toteutettavia ohjeita.
Kirja on kovakantinen ja siinä on herkullisia kuvia, kuten yllä olevat aukeamat osoittavat.
Neuleohjeita kirjassa on yhteensä 22 ja kuten kirjan nimikin jo kertoo, niin täältä löytyy erilaisia huiveja, mutta myös kaulureita, myssyjä ja lapasia.
Kirjan johdannossa Erika Åberg kertoo mm. näin: "Neulomalla saan purettua tunteita, voin neuloa itselleni levollisen mielen ja luoda samalla jotakin konkreettista."
Kaikki mallit on neulottu puhtaista luonnonmateriaaleista; lampaanvillasta, alpakasta ja pellavasta. Åberg kertoo muutaman sivun verran näiden materiaalien ominaisuuksista ja niiden hoidosta. Itselleni moni näistä asioista oli entuudestaan tuttu, mutta sitä en aikaisemmin tiennyt, kuinka paksusta langasta on kyse, jos vyyhdissä on merkintä 6/2 tai vaikkapa 8/2. Tällaisia merkintöjä näkee ainakin ns. vironvilloissa.
Seuraavassa muutamia esimerkkejä kirjan ohjeista:
SIKSAKTUUBI |
NUOLILIINA |
YLÄMAAN RAITAHUIVI |
NALLUKKAMYSSY |
LEMPIVANTTUUT |
Tänään minua ilahdutti: Huomasin, että työnantajan antama sportti/kulttuuripassi on edelleen käyttämättä ja vuosi vaihtuu kolmen päivän päästä. Menin kipin kapin elokuvateatteriin ja hankin sarjaliput, jotka ovat voimassa seitsemän kuukautta. Ensi vuonna on siis tiedossa elokuvailtoja!
Mun täytyy sanoa, että mulle noi valitsemasi esimerkkimallit aiheuttivat sydämentykytyksiä! Täytyy lisätä kirja ostoslistalle!
VastaaPoista