Kesäkuun viimeistä viikkoa elellään ja siksi piti saada esiteltyä tämän kuukauden ufo.
|
PELLAVATUNIKA Lanka: Katia Lino 198g Puikot: 6mm Koukku: 5mm Ohje: Drops 108-32 |
Runsas vuosi sitten aloittelin tunikan tekoa. Kuten tavallista alussa neuloin innokkaasti, mutta sitten innostus loppui.
En ole koskaan ennen neulonut pellavalangasta. Katian Lino oli oikein miellyttävä tuttavuus. Olen joskus lukenut, että pellavalanka voi pahimmoillaan pölistä kovasti. Linossa ei mielestäni tällaista ominaisuutta ollut.
Melko kovaa pellavalanka toki on, mutta pesussa sen pitäisi pehmetä. Jo ensimmäisessä pesussa neulepinnasta tuli varsin miellyttävä.
Minun piti vain kuvausta varten pukea tunika päälleni, mutta olen nyt hipsinyt koko päivän tämä päälläni, joten tästä taitaa tulla minun suosikkineuleeni.
Välillä pitää sademittaria tyhjentää, sillä vettä sataa joka päivä ja kylmyyttäkin on riittänyt jo ihan tarpeeksi. Haluaisin kulkea helletopissa ja caprihousuissa!
Päivän kirjavinkki: Lyckliga gatan (Ajojahti), Liza Marklund
Ostin Marklundin kirjan kirjamessuilta syksyllä. Vaikka kovasti halusinkin tietää, mitä Annika Bengtzonille kuuluu, niin jostain syystä kirja makoili yöpöydälläni näin kauan. Kyllä minä sitä aloitin, mutta sitten tuli muita kirjoja väliin. Lukukokemus tietysti kärsii, kun sitä lukee näin pitkän ajanjakson aikana.
Lyckliga gatan on tuttua Marklundia. Toisin sanoen lukija tietää tarkallaan mitä saa, mutta mitään yllättävää ei ole tiedossa. Kirja on Bengtzon-sarjassa kymmenes teos ja vielä yksi on tulossa.
Tänään minua ilahdutti: Mulla on ihan kauheasti lankoja. Toki olen kirjannut kaikki excel-taulukkoon, mutta siitä huolimatta olen unohtanut, mitä kaikkea omistankaan. Siksipä kuvasin eilen kaikki lankani kännykällä. Nyt voin milloin vain tarkistaa, mitä lankoja minulla jo on. Samalla voin tehdä suunnitelmia siitä, mihin niitä käyttäisin. Sekin hyvä puoli tässä kuvaamisessa oli, että nyt en todellakaa himoitse alelankoja. MINÄ EN TARVITSE UUTTA LANKAA!!!