JOULUPALLOT Lanka: SandnesGarn Sisu Puikot: 3mm Ohje: Arne&Carlos, Joulupallot |
Kuten kuvasta näkyy, niin olen saanut kaksi palloa aikaiseksi. Vähän minua epäilytti kirjoneuleen teko, sillä aikaisemmista kokemuksista tiesin, että mulla palaa helposti pinna sotkuun menneiden lankojen kanssa. Siksi teinkin ensimmäisen pallon oman designin mukaan (oikeanpuoleinen pallo), sillä tässä kuviossa ei tule pitkiä langanjuoksuja, joita pitää välillä kiepsauttaa toisen langan kanssa.
Pallojen täyttäminen taitaa olla vielä oma taitolajinsa, sillä vähän muotopuolia nuo minun palloni ovat. Ehkäpä täytettä olisi pitänyt laittaa hieman enemmän. Palloharjoitukset kyllä jatkuvat, joten ehkäpä se täydellinenkin pallo vielä syntyy. Tosin näin ennen joulua on aika paljon muutakin tekemistä, joten saattaa olla, että uusia palloja syntyy vasta joulun jälkeen. Mutta voihan näitä tehdä ihan ympäri vuoden!
PS. Minulla on ystävä, joka ei ole koskaan ollut kiinnostunut käsitöistä. Puikkojakin hän taitaa kutsua tikuiksi! No, hän on kuitenkin armoton jouluihminen, joten kun hän näki nämä norjalaisherrat palloja neulomassa, niin hänkin päätti ruveta neulomaan. Ehkäpä pallot eivät ole ihan helpoin ensineule, mutta niin on vaan ruvennut palloja syntymään! Uskomaton vetovoima siis näillä palleroilla.
Tänään minua ilahdutti: Mulla on tänään kampaaja-aika varattuna. Ihana istahtaa pariksi tunniksi hemmoteltavaksi. Samalla saa lukea uusimpia naistenlehtiä ja nautiskella kahvia. Ei hullumpaa!