maanantai 6. tammikuuta 2025

Katsaus neulevuoteen 2024

Vuoden 2024 suurin tavoite oli saada lankavarastoa pienemmäksi. Tarkoitus oli olla koko vuosi ostamatta lankaa muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Mielikuvissani onnistuin tässä hyvin, mutta kun tilastoja katsoo, niin kyllähän lankaa on aika reippaasti tullut ostettua. Ainoastaan tammikuu, maaliskuu ja marraskuu ovat sellaisia kuukausia, jolloin en tehnyt yhtään lankaostosta! 

Viime vuonna neuloin 32 eri työtä ja niihin kului lankaa yhteensä 6447g. Eniten neuloin sukkia (10 paria) ja huiveja (8 kpl).


Vuoden 2024 tavoitteena oli neuloa erityisesti lapasia, pipoja ja villatakkeja. Tässä en onnistunut mitenkään erityisen hyvin; pipoja tein kolme, mutta lapasia valmistui yhdet ja samoin yksi villatakki tuli valmiiksi.

Puseroita neuloin ainoastaan kolme ja se on mielestäni todella vähän. Tosin keskeneräisenä minulla on kolme puseroa. 

Näiden lisäksi tein yhden kaulurin ja vapaa-ajankotiin tabletit ja torkkupeiton.

Millaisia tavoitteita sitten vuodelle 2025? Ainakin lankavarastossa olevia lankoja haluan käyttää mahdollisimman tehokkaasti ja lankaostoksia aion tehdä harkiten. Edelleen haluaisin lisää villatakkeja vaatekaappiini ja lapasia olisi kiva saada neulottua. Mahdolliset joululahjatkin olisi fiksua tehdä ajoissa. Keskeneräiset villapaidat haluan myös saada valmiiksi.

Neulevuosi 2025 on mukava aloitaa, sillä olen järjestellyt lankojani ja kuten edellisessä postauksessa kerroin, niin kaikki käsityölehteni ja käsityökirjani ovat myös ojennuksessa.

Tänään minua ilahdutti: Vuoden vaihtuminen on aina inspiroivaa aikaa. On mukava saada kaikille elämänalueille uusia alkuja. 

sunnuntai 5. tammikuuta 2025

Erilaisia lahjaneuleita

FEEN & ELFEN -SUKAT
Lanka: Opal Feen & Elfen 64g
Puikot: 2.25mm

En tajunnutkaan, että tämä Opalin lanka on jo melkein 13 vuotta vanha. Muistaakseni olen ostanut sen joskus Turusta. Nappasin sen puikoille, kun tarvitsin helppoa kokousneulottavaa. 

Väri tässä langassa miellyttää minua vieläkin kaikkien näiden vuosien jälkeen. Sukat päätyivät joululahjaksi itselleni.

HUNDRED ACRE WOOD
Lanka: Apple Tree Knits Plush Fingering 76g
Puikot: 4mm
Ohje: Hundred Acre Wood by Helen Stewart

Äidilläni on syntymäpäivät heti tammikuun alussa ja halusin neuloa hänelle jotakin lahjaksi. Aloitin huivin neulomisen heti, kun joululahjat olivat valmiina. Täytyy sanoa, että tässä kohtaa tällainen "pakollinen" neulottava alkoi jo maistua puulta. 


Yleensä tykkään neuloa Helen Stewartin malleja, mutta tässä oli paljon silmukoiden nostoja eri kerroksille ja se tuntui työläältä. Lopulta siihenkin tottui, mutta tuskin teen toista huivi tällä ohjeella.

PALMIKKOKAULURI
Lanka: Novita Pehmo vauva 84g
Puikot: 3.5 ja 4mm
Ohje: Palmikkokauluri by Ronja Hakalehto (ET 20/2024)

Tämän kaulurin saaja on vegaani, joten lanka piti hankkia sen mukaan. Vanha Novita Pehmo vauva on 100% polyamidia. Tällainen lanka on pehmeää, mutta melko sähköistä ja siksi sen neulominen ei ole kovin nautinnollista.

Aluksi vaikutti siltä, että kaulurista tuli aivan liian pieni. Kastelu ja pingotus teki kuitenkin ihmeitä myös polyamidilangalle ja lopputulos on ihan käyttökelpoinen. Huuhteluaine poisti myös sähköisyyttä.

ROLLEN SUKAT
Lanka: Gründl Hot Socks Baldo 98g
Puikot: 2.75mm

Tätini miehelle neuloin viime tingassa tällaiset perussukat. Valitsemani lanka on Nallen paksuista. Yllättävän nopeasti sain sukat tehtyä vaikka joulukiireet jo painoivat päälle. Sukissa ei ole mitään ihmeellistä, mutta ihan kivat sukat tällaisesta itseraidoittuvasta langasta saa tehtyä.

Tänään minua ilahdutti: Pitkä loma on saanut aikaiseksi sen, että olen käynyt läpi kaikki käsityölehteni ja käsityökirjani. Lehtiä laitoin roskiin useamman vuosikerran verran. Poistettavia käsityökirjojakin on kymmenittäin. Vielä en ole päättänyt, mitä kirjoille teen. Ehkä vien ne kirjaston kierrätyspisteeseen. Tällaisen siivouksen jälkeen on mukava aloittaa uusi neulevuosi.




sunnuntai 15. joulukuuta 2024

Neuloosisko-pipo tyttärelle

NEULOOSISKO-PIPO
Lanka: Novita 7Veljestä (väri 390) ja Adlibris Super Kid Silk Lace yht. 108g
Puikot: 4mm
Ohje: Neuloosisko-pipo (kirjasta Neuloosisko)

Alkuvuodesta neuloin itselleni Neuloosisko-pipon ja siitä tuli todella hyvä. Tyttärelläni oli joulukuun alkupuolella synttärit ja neuloin hänelle pipon samalla mallilla.

Tällä kerralla valitsin langaksi Seiskaveikan tummanvihreän värin (kataja). Tämä olisi itsessään jo kaunis, mutta vielä upeampi väristä tuli, kun yhdistin siihen petroolin väristä silkkimohairia. 


Olisin mielelläni pitänyt pipon itsellänikin, mutta onneksi myös tyttäreni vaikutti tyytyväiseltä lahjaansa.

Tänään minua ilahdutti: Enää viisi työpäivää ja sitten alkaa pitkä joululoma!

Lumous-sukat ja parit tavissukatkin


LUMOUS-SUKAT
Lanka: Novita Välke ja Novita 7 Veljestä Kuura yht. 120g
Puikot: 3.5mm
Ohje: Lumous by Henna Haarala (Rakkaudella Henna)

Instagramissa (@rakkaudellahenna) oli syksyllä yhteisneulonta Lumous-sukista. Ohje näytti tosi kivalta ja lähdin hieman jälkijunassa mukaan. 

Langoiksi valitsin kaksi Novitan kimallelankaa, jotka olen ostanut monta vuotta sitten. Valkoinen loppui kesken ja siksi kärkiin oli pakko neuloa pieni pätkä petroolilla. Nuo tummat kärjet näyttävät oikeastaan ihan kivalta.

Lumous-sukkien ohje löytyy myös Henna Haaralan uudesta sukkakirjasta.

Paksulla langalla on tällä hetkellä kiva neuloa sukkia ja siksi kaivelin varastojani ja neuloin heti perään kahdet miesten sukat. Raitasukat neuloin Novitan 7 Veljestä Raita -langasta, jota myytiin vuosi sitten Cittarissa 200 gramman kerissä. Väri oli nimeltään "välimeri"


Tweedsukat on puolestaan neulottu Novita 7 Veljestä Nummi -langalla. Väri on 947 eli "aavikko". 

Tänään minua ilahdutti: Vihdoinkin alan saada käsityöjuttuni jonkinlaiseen järjestykseen. Toisin sanoen olen saanut käytetyt langat punnittua, kuvat otettua ja jopa blogattua. Järkevämpää olisi ehkä ruveta valmistelemaan joulua...

lauantai 14. joulukuuta 2024

Zigzag Zen -peitto


ZIGZAG ZEN
Lanka: Novita Isoveli, Sandnes Fritidsgarn ja Noro Kochoran yht. 1583g
Puikot: 5mm
Ohje: Zigzag Zen by Anniina Juuti

Keväällä rupesin neulomaan torkkupeittoa meidän uuteen vapaa-ajanasuntoon heti kun kaupoista saatiin sovittua. Anniina Juutin suunnittelema peitto näytti tosi kivalta ja siihen sain sopivasti käytettyä lankoja, jotka minulla jo oli varastoissani.


Peitosta ei tullut liian kirjava, kun tasapainottavana värinä oli Novitan valkoinen Isoveli-lanka. Peiton neulominen oli kivaa, mutta yllättävän kauan sitä neuloin. Peitto on sen verran suuri, että sitä ei juuri viitsinyt kuljetella mukanaan, joten enimmäkseen neuloin sitä telkkaria katsoessa.

Peiton valmistuttua ajattelin, etten jaksa tehdä icord-reunusta, mutta onneksi tein, sillä se antaa viimeistellyn loppusilauksen. 

Värit sointuvat mielestäni hyvin kalustukseen vaikka en tosiaan ostanut yhtään uutta lankakerää tätä projektia varten.

Tänään minua ilahdutti: Ulkona sataa tällä hetkellä vettä, mutta jouluvalot luovat ihanaa tunnelmaa.

 

tiistai 19. marraskuuta 2024

Sampo

SAMPO
Lanka: Vuonue Tarmo yht. 463g
Puikot: 3.5 ja 4mm
Ohje: Sampo by Jenna Kostet (Neulottu Kalevala II)

Ostin Vuonueen Tarmoa heti, kun sitä alettiin myydä. Tarkoituksena oli neuloa sukat. Villan voima -tapahtumassa kuitenkin tajusin, että punainen Tarmo sopii todella hyvin Jenna Kostetin Sampo-paitaan. Niinpä ostin Tarmoa lisää.


Tämän neuleen kuvioneuletta oli nautinnollista neuloa ja pusero valmistuikin siksi melko nopeasti. 

Lanka on melko karhean tuntuista neulottaessa ja sormen iho olikin hieman koetuksella. Valmis neule ei kuitenkaan tunnu ikävältä ihoa vasten.

Neulottu Kalevala II -kirjassa on monta muutakin kaunista neuletta, joten Sampo tulee luultavasti saamaan seuraa. 

Kuvat on otettu myrskyisässä Hangossa. Ulos lähtiessä pusero tuntui hieman kuumalta, mutta jonkin ajan kuluttua olin ikionnellinen, että minulla oli toppatakin lisäksi tämä melko paksu neule päällä!

Tänään minua ilahdutti: Pihoille ja ikkunoille ilmestyvät kausivalot ilahduttavat kovasti juuri nyt, kun on todella pimeää.

keskiviikko 16. lokakuuta 2024

Asteri-tabletit

ASTERI-TABLETIT
Lanka: Red Heart Eco-Cotton Blend yht. 413g
Koukku: 3mm
Ohje: Asteri-matto (Lankava)

Olemme sisustaneet kakkoskotimme hyvin pitkälle vanhoilla kalusteilla. Osan olemme saaneet ja osa on löytynyt omista varastoista. Keittiön pyöreä pöytä on yksi harvoista uusista kalusteista. En löytänyt pöydälle mieluisia tabletteja, joten ei auttanut muu kuin tarttua koukkuun.

Malliksi valitsin Lankavan Asterin. Jouduin kuitenkin soveltamaan ohjetta, sillä muuten tableteista olisi tullut aivan liian suuret. Jätin siis yksinkertaisesti muutaman kerroksen virkkaamatta.

Beige lanka tuli käytettyä tehokkaasti loppuun ja viimeisen kerroksen virkkasin luonnonvalkoisella värillä. Tuo valkoinen reunus antaa oikeastaan aika kivaa ilmettä tableteille.


Virkkaamisen aloitin innoissani heinäkuussa, mutta valmista tuli vasta syyskuussa. Neljän samanlaisen pyörylän virkkaaminen oli aika puuduttavaa! 

Tänään minua ilahdutti: Olen syyslomalla ja kerrankin tuntuu siltä, että olen ehtinyt jo tehdä vaikka mitä. Yleensä aika valuu jotenkin käsistä ja etukäteen murehdin jo töihin paluuta.