Neulo saumattomasti ylhäältä alas Tuulia Salmela Minerva |
Kirjan alussa on paljon teoriaa, mutta parhaiten kaiken varmasti sisäistää, jos neuloo minineuleen.
Tässä neuletiheydellä tai langalla ei ole merkitystä, vaan tarkoitus on ainoastaan oppia kaikki uudet tekniikat. Kun minipaidan tekeminen on hallussa, voi siirtyä aikuisten peruspuseroon, joka on periaatteessa tehty samalla ohjeella kuin minipaitakin.
Kaikissa ohjeissa on 13 eri kokoa ja niistäkin on silmukkalaskelmat eripaksuisille langoille. Tästä aiheutuukin se, että yllä olevan peruspaidan ohje on 15 sivua pitkä! Pituuteen toki vaikuttaa se, että samalla uutta tekniikkaa vielä opetellaan. Alla esimerkki, miltä ohjesivut näyttävät.
Kirjan mallit ovat ajattomia ja esimerkiksi naisten malleista voi pienin muutoksin tehdä neuleita myös miehille ja lapsille. Kaiken kaikkiaan ohjeita on 15.
Mallit etenevät kirjassa helposta haastellisempiin. Kirjantekijän Tuulia Salmelan päätyö on lankojen värjäys (Louhittaren luola on hänen lankojensa tuotemerkki.) Kirjan malleissa on luonnollisesti käytetty ainoastaan hänen värjäämiään lankoja.
Kaiken kaikkiaan kirjan tekeminen on vaatinut aivan hirmuisen työn. Eniten tästä kirjasta on varmasti hyötyä niille neulojille, joiden on vaikea saada "tavallisten ohjeiden" avulla hyvin istuvia neuleita.
Tänään minua ilahdutti: Vuosi 2015 on lopuillaan ja minä teen jo kovasti neulesuunnitelmia vuodelle 2016. Olen itse asiassa jo keksinyt teemankin uudelle vuodelle, mutta kerron siitä lisää seuraavassa postauksessa.