Kaksi kauluria olen tehnyt jo aikaisemmin Novitan Viivi-langasta ja pitihän se kolmaskin sitten vielä tehdä. Tällä kerralla sentään vaihdoin ohjetta.
SIKSAK-TUUBI Lanka: Novita Viivi 127g Puikot: 6mm Ohje: Me-lehti 9/2012 |
Siksak-kuvio tuntuu tänä syksynä olevan muotia. Aikaisemmin en ole ollut siihen erityisen ihastunut, mutta kummasti silmä aina tottuu vallalla olevaan trendiin. Kauluria oli tosi kiva tehdä ja edelleen olen sitä mieltä, että Viivi-lanka on miellyttävän tuntuista.
Siihen en puolestaan ole kovin tyytyväinen, että kauluri jotenkin löpsöttää. Ehkäpä se kuitenkin kuuluu asiaan.
Päivän kirjavinkki: Rajanaapuri, Roope Lipasti
Roope Lipasti on varmaan aika monelle tuttu pakinoitsija Kotivinkki-lehdestä. Mielestäni hänen tekstinsä ovatkin lehden parasta antia. Miten jollakin voikin olla taito kertoa aivan tavallisista perhe-elämän tapahtumista niin hauskasti! Rajanaapuri-kirjassakin on monta hauskaa kohtaa, mutta itse tarina jää hieman vaisuksi. Kaiken kaikkiaan kirja on kuitenkin rentouttavaa luettavaa.
Tänään minua ilahdutti: Kirjainten virrassa- blogissa minulla kävi hyvä tuuri ja voitin 30 euron lahjakortin Adlibrikseen. Olen viime aikoina tehnyt runsaasti kirjaostoksia, joten minun piti aika tarkkaa miettiä, että mihin lahjakorttini käytän. Lopulta päädyin yhteen neulekirjaan ja sen lisäksi sain vielä kaksi pokkaria. Ihana palkinto, joten kiitos vielä kerran!
Onpas vekkuli kauluri, kivat värit olet valikoinut siihen! Minusta se näyttää kyllä ihan hyvältä tuollaisena löpsöttävänä, taitaa kuulua asiaan :).
VastaaPoistaKivan näköinen kauluri. Minä olen tehnyt siksakkia vain sukkiin.
VastaaPoistaLanka ei ole tuttu, mutta siksak-kuvio on kiva!
VastaaPoistaLöysin sattumalta blogisi,selailin ja löysin kaikkea kaunista
VastaaPoistaja mukavaa,neulova muumi-kortti olisi kiva löytää jostain.
Itsellä ei ole blogia,mutta seurailen ahkeraan muitten käsitöitä. Terttu
Oikein kiva tuubi!
VastaaPoistaTein itsekin tällä mallilla kaulurin ja samaa mietin, että kauluri olisi saanut istua tiiviimmin kaulalle. Jos vielä toisen teen, niin ehkä kannattaisi tehdä lapsen koolla... Kiva malli joka tapauksessa ja ihanan pehmeä lanka!
VastaaPoistaTämä uusin kaulurisi on tosi nätti. Hyvin sopii siksak kuvio tuubiin :)
VastaaPoista