maanantai 22. huhtikuuta 2019

Sockblank-sukat ja tyttären palmikkopaita

Tukholman käsityömessuilta ostin sekä itselleni että ystävälleni sukkalankkua.


Aikaisemmin olen ollut sitä mieltä, että sukkalankun idea on ihan älytön. Kuka haluaa ehdoin tahdoin neuloa purkulangasta? Kaikkea pitää kuitenkin kokeilla ja sitä paitsi näissä lankuissa oli tosi kivat värit.


Halusin katsoa, miten värit asettuvat sukkiin ja siksi valitsin malliksi taas perussukat. Ensimmäisestä sukasta tulikin oikein kiva. Toisen sukan kohdalla tuli pieni ongelma. Sukkaan ei ollut tulossa ollenkaan sinistä, sillä sitä oli vain lankkujen päissä. Ei auttanut muu kuin purkaa välistä punaista pois, jotta saisin edes sukkien kärkiin sinistä.


Kaikki tämä kikkailu oli liian monimutkaista minun makuuni. Kaiken kukkuraksi kiharaisen langan neulominen on todella ärsyttävää. Ja kuten kuvasta näkyy, niin neuloskin on epätasaista.


Kastelu auttoi epätasaisuuteen jonkin verran. Taidan kuitenkin jatkossa jättää sukkalankut ostamatta.

SOCKBLANK-SUKAT
Lanka: Rät & Avig Sockblank 68g
Puikot: 2.25mm

Tänään minua ilahdutti: Tytär oli saanut neulottua kaikki palmikkoneuleen osaset ja toi ne sitten äidille yhdistettäväksi. Päättely ja kappaleiden yhdistäminen (kauluksen reunasilmukoiden poimimisesta puhumattamaan) eivät kuulu suosikkeihini, mutta mitäpäs sitä ei äiti tekisi lapsensa vuoksi. Ja täytyy sanoa, että uurastus kannatti!

ENNIS PULLOVER
Lanka: Drops Merino Extra Fine 668g


6 kommenttia:

  1. On kyllä kauniit värit tuossa sukkalankussa. Ja upean paidan on tyttäresi neulonut.

    VastaaPoista
  2. Todella kaunis pusero ♥ Olipa hyvä lukea sukkalankku-kokemuksestasi niin ei tarvitse enää miettiä, että pitäisikö kokeilla. Ei ehkä kuulosta mun jutulta ollenkaan. Värit toki on kauniit :)

    VastaaPoista
  3. Ostin Tampereen käsityömesuilta yhden sukkalankun ja en tykännyt neuloa purkulankaa, jonka muuten tiesin jo vuosikymmenten takaa.Oli vain juuri oikeaa violetin sävyä yhdelle lapsenlapselle.Kivat sukat kuitenkin saita.

    VastaaPoista
  4. Siis aivan mahtava tuo tyttäresi paita.
    Teetkö muuten anelmaisia, kun mun niin haluttais, mutten löydä tekijää?
    Olen varmaan eka kertaa sun blogissa, liityin lukijaksi ja liitin myös sinun blogin minun lukuluetteloon, on sitten helpompi seurata sun blogia.
    Tuleppas käymään kylässä aurinkokujalla.
    Oikein hauskaa vappua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun tulit vierailulle! En ole koskaan tehnyt Anelmaisia. Kirjoneuleita tulee muutenkin tehtyä melko harvoin. Täytyy käydä kurkistamassa myös sinun blogiasi.

      Poista
  5. Samoja ajatuksia sukkalankuista on ollut minullakin. En ole niihin vielä sortunut enkä nyt kokemuksiesi jälkeen aio sortuakaan. Kauniit värit on kuitenkin sukissasi!
    Tyttäresi puserosta tuli upea!

    VastaaPoista