keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Trevor


TREVOR
Lanka: Brooklyn Tweed Loft 329g
Puikot: 3.0 ja 3.5mm
Ohje: Trevor by Joji Locatelli
Olin jo pitkään haaveillut, että pääsisin joskus kokeilemaan Brooklyn Tweedin lankoja. Kun noin vuosi sitten kuulin, että paikalliseen lankakauppaan  on tulossa näitä Amerikan herkkuja, niin kiireellä piti ruveta selaamaan sopivia ohjeita.


Loft on fingering-vahvuista lankaa ja todella mukavan tuntuista; samaan aikaan rouheaa ja pehmeää. Ainut miinuspuoli tässä langassa on, että tuosta tummasta väristä irtosi neulottaessa käsiin väriä.


Lanka on erittäin riitoisaa, sillä näinkin pitkään (L-kokoiseen) neuleeseen kului vain 329g lankaa. Riittoisuudesta huolimatta sain loppuun asti jännittää, että riittäkö musta lanka. Kyllä se lopulta riitti ja jäljelle taisi jäädä vielä 40cm!


Neuleen aloitin jo tammikuun lopussa, mutta taas kerran neuletahti hyytyi totaalisesti, kun oli hihojen neulomisen aika. Tällä kertaa syypäänä eivät olleet varsinaisesti hihat, vaan se, että neule näytti kauhean lyhyeltä ja leveältä. Helman resorikin kääntyi koko ajan väärinpäin. Sinnikkäästi kuitenkin tein neuleen loppuun asti. Ja onneksi tein, sillä kastelun ja pingottamisen jälkeen neuleesta tuli juuri sellainen kuin pitikin!


En ole ihan varma, mutta tämä taisi olla ensimmäinen neulomani Joji Locatellin pusero. Ohje oli hyvä ja selkeä, joten todennäköisesti tulen tekemään niitä lisääkin. Brooklyn Tweedin Loftia aioin myös ehdottomasti käyttää myös jatkossa.

Tänään minua ilahdutti: Tytär tuli sunnuntaina kotiin joulun viettoon. Huomenna tulee poikakin. Kohta on siis koko perhe koossa.

3 kommenttia:

  1. Siis todella kaunis paita! Mun tarvii neuloa tää heti ❤️

    VastaaPoista
  2. Kaunis pusero ja taas tuli tarve neuloa tämäkin,mutta jono vaan kasvaa...

    VastaaPoista