torstai 23. kesäkuuta 2016

Jättipeitto

Keräsin samaan koriin lankoja, jotka ovat melko paksuja ja joista tuskin tulee tehtyä mitään vaatetta. Mielessä oli torkkupeiton tekeminen, mutta mallia jouduin miettimään jonkin aikaa. Lopulta päädyin tuttuun ja turvalliseen isoäidinneliöön.

JÄTTIPEITTO
Lanka: mm. Filatura Di Grosa Mimosa, Novita Isoveli, Novita Puro, Novita Softy, Noro Kureyon yht. 1855g
Koukku: 7mm
Peitto on siis yksi valtava isoäidinneliö! Vaikka malli on yksinkertainen, niin lankojen sommittelu toi kuitenkin mielenkiintoa työhön.


En ole mitannut peittoa, mutta kuten kuvasta näkyy, niin koko tuuletusteline täyttyy tästä peitosta.


Tykkään lopputuloksesta todella paljon juuri värien takia. Tosin en tiedä, mihin sijoittaisin näin suuren peiton. Eiköhän sillekin paikka vielä löydy.


Peiton reunaan virkkasin yksinkertaisen koristereunuksen.


Hartiani eivät valitettavasti tykkää paksujen lankojen virkkaamisesta, joten välillä pitää siirtyä takaisin neulomiseen. Tosin mulla on vielä paljon paksuja lankoja jäljellä, joista todennäköisesti tulee lisää peittoja. Sitä paitsi virkkaamalla lankavarasto pienenee tehokkaasti!

Lankavarastoni pieneni myös hieman, kun lähetin Päivikille palkinnon hienosta arvauksesta.


Tänään minua ilahdutti: Huomenna on juhannusaatto!

8 kommenttia:

  1. Onpa kaunis ja varmaankin suuritöinen peitto valmistunut. Kauniit värit olet valinnut peittoosi.
    Oikein Ihanaa ja Nautinnollista Juhannusta Sinulle.

    VastaaPoista
  2. Ihana peitto ja kauniit värit.Hassua,minulla hartiat ja niska ei kestää neulomista mutta virkkaamista melkein rajattomasti:)

    VastaaPoista
  3. Hieno peitto! Olen virkannut pari munneltua isoäidinneliöpeittoa. Joku dominopeittokin on tullut tehdyksi.

    Leppoisaa Juhannusta!

    VastaaPoista
  4. Ihana peitto! Kyllä kelpaa siihen kietoutua syksyn tullen.

    VastaaPoista
  5. Upea peitto! Kyllä vaan värien sommittelu on nii rauhoittavaa puuhaa!

    VastaaPoista
  6. Hieno peitto! Tuon alla on ihana lämmitellä
    talvi-iltoina :).

    VastaaPoista
  7. Sievä ja lämmin peitto. Hienot väriyhdistelmät :)

    VastaaPoista
  8. Upea peitto. Minäkin tykkään tehdä isoäidin neliön tyylisiä virkkuutöitä, kun ne ovat niin helppoja. En ole vaan tehnyt tuollaista peittoa kuin vaan huiveja muuta sellaista.

    VastaaPoista