keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Breathing Space

Veera Välimäen suunnittelema Breathing Space oli heti ensi silmäyksellä sellainen pusero, että sellainen on pakko saada. Helmikuussa hankin ohjeen ja langat löytyivät kätevästi omasta varastosta. Puseron neulomisen tosin aloitin vasta huhtikuun lopussa.

BREATHING SPACE
Lanka: Wollmeise Twin ja Araucanía Itata Multy yht. 417g
Puikot: 3 ja 3.5mm
Ohje: Breathing Space by Veera Välimäki
Jos tarkkoja ollaan, niin aloitin ensimmäisen version neulomisen jo paljon aikaisemmin. Valitettavasti siitä oli tulossa valtavan iso. Ja vielä valitettavampaa on, että huomasin tämän ikävän tosiasian vasta, kun vartalo-osa oli melkein valmis! Tässä kohtaa moni varmaan ajattelee, että miksi ihmeessä en sovittanut puseroa, sillä sehän neulotaan ylhäältä alas. No, kun pyöröpuikko oli sen verran lyhyt, etten mahtunut puseron sisälle, enkä jaksanut hakea pidempää puikkoa! Olisi ehkä kannattanut...


Kakkosversiossa vaihdoin puikot puolta numeroa pienempiin ja jätin suurimman osan lisäyksistä tekemättä.


Vieläkin pusero on melko reilu. Kastelun jälkeen se venähti myös hieman lisää pituutta. Hihat voisivat olla aavistuksen verran lyhyemmät. Täyspitkiä en niistä halunnut, sillä se tekisi puserosta jotenkin liian raskaan.


Vaaleanpunainen on Wollmeise Twin -lankaa ja väri on nimeltään Tutu light. Aika ärhäkkä väri, mutta jotenkin se sopii aika hyvin kesään. Raitavärinä on Araucanían Itata Multy, joka on villan, silkin ja bambun sekoitusta. Aika hassua, että olen ostanut kummatkin langat vuonna 2010 netin kautta; toisen Saksasta ja toisen Englannista.


Tänään minua ilahdutti: Pihallamme kasvava jasmiini kukkii tällä hetkellä kauneimmillaan.


14 kommenttia:

  1. Ihana pusero. Tämä myös minulla työlistalla kunhan saan ensin mustan villatakin valmiiksi.
    Riikka

    VastaaPoista
  2. Kaunis toteutus pirteillä väreillä. :)

    VastaaPoista
  3. Kaunis. Jännät nuo raidat ja väri on aivan herkku.

    VastaaPoista
  4. Upea! Minullakin on tarkoitus tehdä tämä. Pitää vielä langat valita ja villatakki saada valmiiksi.

    VastaaPoista
  5. Tyylikäs! Niin on upea kertakaikkiaan. Tykkään!

    VastaaPoista
  6. Mielettömän upea ja onneksi jaksoit tehdä loppuun vastoinkäymisistä huolimatta.

    VastaaPoista
  7. Ihana. Näyttää tosi hyvä
    Minä haluaisin saman toteuttaa, mutta epäilen osaanko tarpeeksi Lontoon kieltä, eikös ohje olekin sillä tehty.
    Langatkin löytyisivät omista varastoista,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohje on englanninkielinen, mutta mielestäni ohjetta oli helppo seurata.

      Poista
  8. Tosi kaunis! Tykkään kovasti tuosta väriyhdistelmästä.

    VastaaPoista
  9. Ihana! Hyvät värit olet valinnut :)

    VastaaPoista
  10. Tässä puserossa on kyllä ideaa! Kaunis.

    VastaaPoista
  11. Voi, että on ihanan värinen pusero. Kaunis.

    VastaaPoista