sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Loppiaisena 2013

Joka vuosi tähän aikaan minulla on jotenkin haikea olo. Joulu päättyy loppiaiseen ja siksi on aika luopua esim. joulukuusesta. Ensin se tuntuu surulliselta, mutta vähitellen olo on myös helpottunut. Koti näyttää nyt tilavammalta ja raikkaammalta. Vaikka punaisen ystävä olenkin, niin sisustuksessa runsas punainen väri ahdistaa.



Kynttilöitä on kuitenkin kiva poltella, kunhan ne eivät ole liian jouluisia. Vaaleanpunaisen kynttilän taustalla näkyy työ, jonka ajattelin teille tänään esitellä. Tässä hieman tarkempi kuva:


Kyseessä on torkkupeitto, jonka sain valmiiksi vähän ennen vuodenvaihdetta.



Aika monta käsityötä olen vuosien varrella tehnyt, mutta tämä peitto taitaa olla kaunein aikaansaannokseni. Rakkaasta työstä piti napsia monta kuvaa...

ISOÄIDINNELIÖPEITTO
Lanka: Ohuita sukkalankoja 1140g
Koukku: 3mm

Kesällä sain valmiiksi vastaavanlaisen peiton, mutta koska noita sukkalankoja on kerääntyä nurkkiin, niin päätin tehdä toisen heti perään. Tällä kerralla valitsin maanläheisiä, hieman "pörröisiä" sukkalankoja kuten Drops Delight ja Sandnes Minipalett. Värit sointuivat mielestäni todella hyvin yhteen.


Parasta peitossa on ehdottomasti se, että tässä ei tarvitse yhdistellä palasia toisiinsa, vaan peitto itsessään on yksi suuri pala. Saattaa hyvinkin olla, että teen vielä joskus lisääkin peittoja samalla tekniikalla. Tosin nyt täytyy muistaa uudenvuodenlupaukseni ja keskittyä puseroiden tekemiseen.

Tänään minua ilahdutti: Kalapuikko neuloo -blogissa luvattiin lankapalkinto sille onnekkaalle, joka ilmoittautuu blogin 50. vakilukijaksi. Minä osuin sopivasti paikalle ja näin ihanan palkinnon Leila lähetti minulle:


Utunan villalankaa en ole koskaan testannutkaa, joten palkinto teki minut todella iloiseksi.

29 kommenttia:

  1. Ihana peitto - kuten edellinenkin! Miten päättelit neliöt? Itse olen kuljettanut lankaa parin pylväsryhmän verran työssä mukana, mutta nyt kun käytössä olleen peiton neliöitä katsoo, sieltä täältä törröttää niitä päättelylankoja - eivät siis ole pysyneet kunnolla pääteltynä käytössä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päättelin langat ihan perinteisesti neulalla.

      Poista
  2. Ihana! Tahdon itsekkin tuollasen peiton.
    Epäilen vain, että minulla tuollaisen tekemiseen
    menisi ikuisuus. :)

    VastaaPoista
  3. Ihana peitto. Tuollaisen tekemistä minäkin olen suunnitellut jo jonkin aikaa.

    VastaaPoista
  4. Olet kyllä syystäkin tyytyväinen tuohon peittoon:) Aivan äärettömän kaunis!

    VastaaPoista
  5. Upea peitto! Ja eka kuvan tapetti pisti silmään, samaa taitaa olla meidän pojan huoneessa :)

    VastaaPoista
  6. Vau mikä peitto!! :)

    Ei muuta kun kevättä kohti ihanan värikkään peiton alla!

    VastaaPoista
  7. Kaunis peitto! Teitkä samalla värillä aina yhden kerroksen vai vaihdoitko lankaa sen loputtua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neliön ollessa vielä melko pieni, vaihdoin lankaa aina välillä. Neliön kasvaessa langan kulutus oli jo niin suurta, että virkkasin aina kerän loppuun asti.

      Poista
  8. Aivan upea peitto, mitkä värit!

    VastaaPoista
  9. Ihanan värinen peitto, kannattaa olla tyytyväinen lopputulokseen.

    VastaaPoista
  10. Kaunis peitto, upea! Ja värit on kyllä tosi hienot.

    VastaaPoista
  11. Upean värinen peitto, on siinä ollut paljon koukuttelemista. Saa kyllä olla ylpeä lopputuloksesta!

    VastaaPoista
  12. Todella ihana peitto! Tuollaiseen projektiin saakin uppoamaan hyvin sukkalankajämät. :)

    VastaaPoista
  13. Upea peitto. Värit ovat aivan ihanat!!!

    VastaaPoista
  14. Aivan ihana peitto ! t. Eija

    VastaaPoista
  15. Kaunis peitto ja kauniit värit! Terttu

    VastaaPoista
  16. No hui kuinka kaunis ja miksi en tuota huomannut aikaisemmin. Heti kun blogeja lukee lasikasti tai ei vaan ehdi niin joku aarre meinaa mennä ohi. Onneksi näin tämän, kun nyt itsekin olen ihan koukussa virkkaamiseen. Tuollainen olisi kyllä ihana jämäsurma!

    VastaaPoista
  17. Aivan ihana torkkupeitto =)Ja samaa mieltä olen kuin muutkin kommentoijat, värit ovat aivan upeat.

    VastaaPoista
  18. Upea peitto ja ihanan värinen!

    VastaaPoista
  19. Ihanan pirtsakka ja värikäs peitto! :-)

    VastaaPoista
  20. Kylläpä peittosi onkin kaunis !!!

    VastaaPoista