keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Lisää Juhannusruusuja

Pari postausta sitten näitte pienen liinan, jonka tein Juhannusruusu-ohjeella. Halusin kuitenkin saada aikaiseksi isompia liinoja, joita voisi käyttää tabletteina. Kolmisen vuotta sitten löysin kirpputorilta lankaa nimeltä Kuikka. Langan on valmistanut Tampella, joten kyseessä taitaa olla aika vanha lanka. Mulla oli Kuikkaa yhteensä kahdeksan kerää eli 400g ja kun yhteen tablettiin meni vajaa 100g, niin lanka oli täydellinen valinta neljän tabletin tekemiseen. Tässä hyvä esimerkki siitä, että varastossa on hyvä olla erilaisia lankoja, vaikka ostohetkellä ei olisikaan vielä käsitystä siitä, mitä siitä olisi tarkoitus tehdä.



Valkoinen on tietysti aika arka väri, mutta nämä voi tarvittaessa pestä 60 asteessa. Sitä paitsi valkoinen on kaunis tummaa pöytäpintaa vasten.


Miehen ensimmäinen kommentti oli, että onhan ne ihan nätit, mutta eikö tälläinen tyyli ole vähän tätimäinen!!! Minä olen asiasta vahvasti eri mieltä.

JUHANNUSRUUSU
Lanka: Tampella Kuikka yht. 380g (4 kpl)
Koukku: 3mm
Ohje: Juhannusruusu

Tänään minua ilahdutti: Ulkona on lämpöä +30 astetta. Radiossakin varoiteltiin raskaan työn tekemisestä. Niinpä olenkin vain neulonut, kuunnellut podcasteja ja lukenut. Kesä on ihanaa aikaa!

15 kommenttia:

  1. Mun on pakko olla sisällä koska kukkien kastelu jäi kesken kun näin jotain mikä sai sydämeni tykyttämään. kyy käärmeen.

    VastaaPoista
  2. Ihanat tabletit. Mä aloitin kanssa muutama päivä sitten tekemään noita samanlaisia pöytätabletteja :)

    VastaaPoista
  3. Nää juhannusruusut on niin ihania :)
    Itekin aloitin just äsken virkkaamaan omaani tuossa partsilla :)

    VastaaPoista
  4. Kauniit - eikä vähimmässäkään määrin tätsyt! :o)

    VastaaPoista
  5. Noi on kyllä kauniit! Ja sopivat "tätimäiset".
    Mulla matto tulossa, äitille pitäis ennättää lahjaksi :O)
    Anoppi sai jo omansa.

    VastaaPoista
  6. Ihania tabletteja, kauniita kesäisiä!

    VastaaPoista
  7. Kauniit tabletit, minusta hyvinkin modernit!

    VastaaPoista
  8. Todella tyylikkään näköiset tabletit, ei lainkaan tätimäiset.

    VastaaPoista
  9. Hienot liinat!

    Olen kanssa noita tehnyt kaksi - suunnitelmissa tehdä vielä lisää. Kiva malli virkata!

    VastaaPoista
  10. Kyllä on kauniita. Sinulla on nyt niin ruusuinen pöytä :)

    VastaaPoista
  11. Ihanat tabletit, voisin hyvin kuvitella meidänkin keittiöön tuollaiset! Vau!

    VastaaPoista
  12. Kauniit tabletit eivätkä ollenkaan tätimäiset!

    VastaaPoista