tiistai 19. maaliskuuta 2013

Neuleita ylhäältä alas

Vaikka viime aikoina neuleiden viimeistely onkin sujunut aika hyvin, niin entistä enemmän minua on alkanut viehättää puseroiden neulominen ylhäältä alas eli top-down, kuten englanniksi sanotaan. Tämän systeemin etuna on tietenkin se, että saumojen ompelua ei ole nimeksikään ja toisaalta neuletta voi sovittaa matkan varrella. Suomalaisissa käsityölehdissä tällaisia ohjeita on jostain syystä todella harvoin.

Alla olevan kirjan tilasin lähinnä nimen perusteella; ketäpä ei innostaisi neuleet, joita ei tarvitse viimeistellä saumoja ompelemalla.


En ostanut kirjaa ihan umpimähkään, vaan kyllä mä Ravelrysta ensin kurkkasin, millaisia ohjeita kirjassa on. Tässä teillekin joitakin esimerkkejä:






Ihan heti en taida kuitenkaan näitä aloitella, sillä puuvilla- ja bambulangat kirkuvat tuolla minun varastossani ja sanovat: "Me haluamme nyt puikoille!" Olen asiasta ihan samaa mieltä, vaikka lämpötila pysyttelee vielä päivälläkin tukevasti miinuksen puolella. Ensi viikolla ilmestyykin sopivasti Novitan kesänumero. Neulomossa olikin jo nähtävillä kuvia uudesta lehdestä ja uskoisin sieltä löytyvän useamminkin kivan ohjeen noille minun kiljuville langoilleni.

Päivän kirjavinkki: Elävien kirjoihin, Marko Kilpi



Marko Kilpi on minulle aivan uusi tuttavuus. "Elävien kirjoihin" on hänen kolmas rikosromaaninsa. Äänikirjoja on kirjastossa rajallisesti tarjolla ja siksi lainaan myös sellaisia teoksia, joita muuten ei tulisi luettua. Tämän, kuten monen muunkin äänikirjan kohdalla, minun oli todella vaikea päästä tarinaan sisälle. Alku tuntui myös liian rajulta, mutta vähitellen Piken tarina alkoi tuntua kiinnostavalta. Hän on ollut huumekaupan kuningatar, mutta tultuaan äidiksi vankilassa, hän haluaa aloittaa huumeettoman elämän.

Ajankohtaiseksi tämän kirjan tekee se, että sen pohjalta on tehty elokuva "8-pallo", joka pyörii elokuvateattereissa juuri nyt. Olisi tietysti kiinnostavaa nähdä elokuvaversio, mutta en taida uskaltaa sitä mennä katsomaan, sillä äänikirjakin sai minut välillä itkemään.

Tänään minua ilahdutti: Katselin kalenteria ja huomasin, että minulla on huomenna kampaaja. Aika on heti aamusta, joten minun ei tarvitse huomenna heti ensimmäiseksi ruveta hiuksia pesemään. Kampaaja saa hoitaa sen!

9 kommenttia:

  1. Suomalaiset käsityölehdet ei vielä oo siirtyneet nykyaikaan ;) Kiinnostava kirja, monta kuvaa mallia!

    VastaaPoista
  2. Vaikuttaa mielenkiintoiselta kirjalta. Pitäisi hankkia itsellekin:)

    VastaaPoista
  3. Oi ihania malleja tuossa kirjassasi! Saumojen ompelu on kyllä tylsää.. =) Aloitin muuten sen positiivailun nyt myös ja linkitin postauksessani blogillesi, toivottavasti ei haittaa. =)

    http://rihmankiertelya.blogspot.fi/2013/03/virkattu-tyyny.html

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana tuo neljäs neule! Kampaajalle suuntaan kohta minäkin:)

    VastaaPoista
  5. Tosi kauniita malleja kirjassa onkin.
    Alkoi minullakin sormet syyhyämään, vaikka kaapit pursuu neuleita :)

    Kiitos ihanasta kommentista, kiva kun lapsesikin tkkäsi Pepistä :)

    VastaaPoista
  6. Kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta =) Minäkään en oikein perusta saumojen ompelusta.

    VastaaPoista
  7. Tahtoo myös mainostamasi kirjan :) Kauniita ja silti käyttökelpoisen näkösiä malleja, sillä isolla plussalla (langan päättely plaah ei ota laantuakseen). Kovasti suunnittelen, josko 8-pallo leffan saisin mentyä kattomaan, mutta hyvä kun varotit herkistelystä niin varaan nessuja mukaan :D

    VastaaPoista
  8. Pyörönä neulon minäkin jos vain onnistuu, sivusaumoja on jotenkin vaan niin hankala saada ommeltua kauniisti... Houkuttelevia malleja kirjassa tuntuu olevan.

    VastaaPoista