sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Noki-neuletakki

Kirjanpitoni mukaan olen ostanut Novitan Noki-lankaa heinäkuussa 2011 ja silloin myös aloitin neuletakin tekemisen. Minulle tyypilliseen tapaan kyseinen neule valmistui  helmikuussa 2013. Tähänkään projektiin ei siis mennyt kuin vaivaiset puolitoista vuotta!

NOKI-NEULETAKKI
Lanka: Novita Noki 523g
Puikot: 7mm
Ohje: Novita Syksy 2011, malli 13

Lanka on hyvin möykkyistä eli langan paksuus vaihtelee kovasti. Siitä huolimatta sitä oli melko mukava neuloa. Hieman mietityttää, kun hihaan osui kohta, johon tuli pitkä pätkä, jossa ei ollut möykyn möykkyä. Lähinnä mietin sitä, että tuleeko tämä kohta kestämään kulutusta. En viitsinyt kuitenkaan ruveta katkomaan lankaa, joten toivotaan parasta.


Kuvista ei ehkä kovin hyvin näy, mutta neuletakista tuli kooltaan aika reilu. Hihoissakin on tällä kertaa ainakin tarpeeksi pituutta. Toisaalta tälläistä rentoa perusvillatakkia tulee kaikkein eniten käytettyä.



Langan väristä tykkään kovasti. Valitettavasti Noki-lanka on taas niitä Novitan lankoja, jotka olivat vain hetken markkinoilla. Siinä yksi syy, miksi minustakin on tullut tällainen lankahamsteri; lankaa pitää ostaa silloin, kun sitä on tarjolla, sillä myöhemmin voi jo olla myöhäistä!


Löysin mielestäni aika täydelliset napit neuleeseen. Itse asiassa nappien valitseminen on joskus vaikein osuus koko neuleprosessissa.

Tänään minua ilahdutti: Olen saanut olla tämän viikon lomalla ja nyt onkin oikein virkistynyt olo. Olimme muutaman päivän mökillä ja siellä meitä odotti tällainen taideteos:


13 kommenttia:

  1. Komea takki ja tosi hienosti sopivat napit :) Kuvassa se ei näytä yhtään liian isolta.

    Novitan langat näyttävät vaihtuvan tosi tiheään eikä ilmeisesti ainakaan laadukkaampaan suuntaan, ja olenkin viime aikoina jättänyt ne kauppaan.

    VastaaPoista
  2. Lämmin on varmasti takki ja kyllä usein lankaa kannattaa ostaa kerralla riittävästi. Ainakin Novitan langat menee äkkiä pois markkinoilta, eikä sit saa mistään lisää. Miksihän niitä pitää niin tiheään vaihtaa?

    VastaaPoista
  3. Kyllä on nätti villatakki! :)

    VastaaPoista
  4. Nappivalinta napeissa. Noki on todella kaunista lähikuvissa.

    VastaaPoista
  5. Kivan eläväpintainen takki :)

    VastaaPoista
  6. Tosi kaunis villatakkia ja tuollaista perustakkia tarvitsee aina.

    VastaaPoista
  7. Oikein kiva neule - eikä näytä yhtään liian isolta.
    Kivaa luonnontaidetta jäämuodostelmassa :)

    VastaaPoista
  8. Kaunis takki, minäkin tykkään tuosta väristä! Langasta tosiaan ei ole mitään kokemusta.

    VastaaPoista
  9. Ai noin kauniin takin saa tuosta langasta !
    Tosi kiva ja sopii sinulle hyvin.
    Mukavaa työviikkoa, hyvä että loma teki tehtävänsä :)

    VastaaPoista
  10. Kaunis villatakki. Malli on kiva, ja varmastikin lämmin. :-)

    VastaaPoista
  11. Aikas hauskan näköinen väritys neuletakissasi. En yleensä kauheasti perusta monivärisistä langoista, mutta tämä käy näemmä hyvänä poikkeuksena.

    Mie ostan tosi harvoin enää Novitan lankoja. Kerän pari silloin tällöin. En halua olla tukemassa toimintaa, joka trendikkyytensä huumassa pistää pellolle käyttökelpoiset langat ja tilalle tulee joka vuosi vaihtuvat diibadaaba tuotteet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä ihmettä bloggeri taas temppuilee...Kommentoin sulle omaan blogiini sitä harmittelua Maijapaidan ohjeen virheisiin liittyen.

      Poista