maanantai 7. toukokuuta 2012

Toipilaat

Sairaslomalaisen päivät voivat välillä olla aika pitkäveteisiä. Onneksi virkkaaminen sujuu kipsatullakin sormella. Tässä hieman tyylinäytettä:


Päivisin ei kauheasti ole juttuseuraa, mutta onneksi kaverina on kuitenkin blogikoira.


Kuvat on otettu vappuna mökiltä. Koira nauttii siellä olostaan, koska silloin saa juosta vapaana ja kätkeä luita mielensä mukaan. Lopputulos tällaisten retkien jälkeen voi olla tällainen!


Todellista koiranelämää siis! Siksi tuntuikin todella pahalta, kun torstaina koira piti viedä leikkaukseen. Kyseessä oli sterilointi. Pitkään olemme asiaa harkinneet ja lopulta se sitten tehtiin. Syynä tähän olivat Hertan todella vaikeat valeraskaudet. Leikkauspäiväniltana Hertta oli tietysti todella tokkurainen nukutuksesta.


Ilmekin on jotenkin niin syyttävä: "Miksi mulle tehtiin näin ja miksi ihmeessä mulla on uimapuku päällä? Eihän tällä kehtaa edes ulos lähteä!" Onneksi seuraavana päivänä koira oli jo melkein oma itsensä. Toipuminen on tapahtunut itse asiassa ihan ällistyttävän nopeasti. "Uimapuvustakin" päästään eroon lauantaina.

Tänään minua ilahdutti: Lähden tänään Forssaan Kirjalöytö Outlet -tapahtumaan.

14 kommenttia:

  1. Tervetuloa tänne meidän nurkille! Kannattaa ehkä myös kurkata keskustan lankapiste.. (http://www.lankapiste.fi/yritys.html)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti navigaattori ei osannut ohjata mua Lankapisteeseen. Olin sen verran väsähtänyt Outletissa kiertelystä, etten viitsinyt sitten tarkemmin ruveta etsimään tuota liikettä. Kirjoja kuitenkin löytyi paljon. Kerron niistä myöhemmin.

      Poista
  2. Tsemppiä toipilaille! Sterilointi helpottaa elämää todella paljon, oikein ratkaisun taatusti teitte :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rupean jo itsekin uskomaan, että ratkaisu oli oikea.

      Poista
  3. hei! Ettehän syötä koiralle "oikeita" luita, meidän ystäväperheen koira jouduttiin perjantaina lopettamaan luiden syönnin seurauksena. Luun siru oli repinyt suolen rikki ja tulehdus oli koko vatsan alueella. Tälläistä e toivoisi kenellekään. Ja tsemppiä toipumiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä Hertalla ei ole oikeita luita. Naudan luita kuitenkin joskus. Sian ja kanan luut ovatkin ehdottomasti kiellettyjen listalla. Tuollainen koirakohtalo on kyllä karmea!

      Poista
  4. Kyllä käsityöläinen keinot keksii; oppii vaikka virkkaamaan kipsin kanssa! :) Toivottavasti sormi paranee pian!

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Kivaa peittoa olet virkkaamassa, mutta hyihyi (heristää sormeaan) ja oivoi nyt kyllä kuules pidät taukoa ja lepuutat kipsattua sormeasi!;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidat olla oikeassa. Onneksi mulla on nyt paljon uusia kirjoja.

      Poista
  7. Tuli mieleen oma lapsi, joka oli sairaalassa ja tippakanyyli haittasi piirtämistä niin, että oikeakätinen neiti opetteli piirtämään vasemmalla. Motivaatio kun on kohdallaan, niin mikään ei estä toteuttamasta itseään. Pikaista toipumista Sinulle.

    VastaaPoista
  8. Pikaista paranemista molemmille toipilaille =)

    VastaaPoista
  9. Voi pientä potilasta, toivottavasti toipuu pian!

    Ehkä virkkaaminen käy kuntoutuksesta peukulle, toivottavasti ;)

    Ja mielenkiintoisia lukuhetkiä uusien kirjalöytöjen parissa!

    VastaaPoista