keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Lehtiä ja lankakerä

Suuri Käsityö -lehden tilaus päättyi huhtikuussa. Vaikka lehti aina joskus tuottaa pettymyksen, niin kyllä uusi käsityölehti on aina kiva saada käsiinsä. En kuitenkaan halua maksaa tilauksestani täyttä hintaa ja niinpä ajattelin pitää tilauksessa pientä taukoa. Lehtihyllyn ohi en kuitenkaan onnistunut kävelemään, sillä kesän kaksoisnumero oli tarjouksessa. Peppi-puseroita olen jo aikaisemmin katsellut sillä silmällä ja tässä lehdessä oli kiva ohje kyseiseen puseroon. Taidanpa laittaa tämän toteuttavien töiden listalle.


Toinenkin lehti tuli hankittua. The Knitter -lehteä en ole aikaisemmin nähnytkään livenä. Tämä löytämäni versio on saksankielinen ja sitä myytiin Suomalaisessa kirjakaupassa.


Tämän lehden kohdalla suurta ihmetystä aiheutti lehden hinnoittelu; se maksoi nimittäin vain 5.50e, kun sen hinta Saksassakin on 5.90e ja esim. Itävallassa 6.90e! Yleensä on kyllä niin päin, että Suomen hinta on reippaasti korkeampi. No en valita!

Kunnes pääsen kipsistäni erooa, niin täytyy vaan keskittyä näihin hankintoihin. Zeldalta tilasin kaunista sukkalankaa. Tämän vyyhdin nimi on Thelma ja Louise.


Olen usein ennenkin tilannut Zeldan värjäämiä lankoja ja koskaan en ole pettynyt. Hänellä on siis väripaletti hyvin hallussa.

Neulomisen suhteen tilanne on tällä hetkellä hyvin ristiriitainen; toisaalta ihanat langat ja ohjeet kutkuttavat, mutta toisaalta olen ollut nyt niin monta viikkoa neulomatta, että tähänkin olotilaan rupeaa tottumaan. Toisaalta ihan pelottaa, että mitä sitten, jos en enää tykkääkään neuloa? Mitä ihmettä mä teen kaikilla langoillani? Pelko taitaa kyllä olla aika teoreettinen...

Tänään minua ilahdutti: Ylioppilaskokeiden tulokset saapuivat tänään ja minusta tuli ylioppilaan äiti! Eikä edes rimaa hipoen, vaan ihan kelpo tuloksin. Hieno tunne!

12 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon sekä uudelle ylioppilaalle että äidille!

    VastaaPoista
  2. Onnittelut ylioppilaalle ja perheelle.
    Tuo saksalainen lehti on mielenkiintoisen näköinen ja Zeldan lanka niiiin herkullisen värinen.

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä paranemiseen sinulle:) - niin ihanaa myös, että pidit "tytöistä"

    VastaaPoista
  4. Ai sinä se kerkesit Zeldalta se lankavyyhdin napata ennen minua. On se kyllä makoisen värinen!

    Ja onnea ylioppilaalle ja ylioppilaan äidille!

    VastaaPoista
  5. Kivaa tyttölankaa! Onnea vaan minunkin puolestani. Hienot juhlat tulossa, nauttikaa!

    VastaaPoista
  6. Onnittelut ylioppilaalle!
    Herkun värinen lanka. Tuota lehteä haeskeln Suomalaisesa mut en löytäny! Pitää tehdä uusi hakureissu. Siinä oli kivan hinnan lisäks kivoja malleja.

    VastaaPoista
  7. Onnittelut ylioppilaalle!

    Onko The Knitter ostamisen arvoinen lehti? Aivan uusi tuttavuus minulle ja olen hakenut jotain uutta ja ihanaa. :)

    VastaaPoista
  8. Onnea ylioppilaalle!

    Juu, minäkin pidän taukoa tuosta Suuresta Käsityölehdestä, kyllä sieltä välillä ihan kivoja ohjeita löytyy mut ei joka numerosta. Ihanaa lankaa, Zeldan langat on niin ihania!

    VastaaPoista
  9. paljon onnea ylioppilaalle ja sen äidille!

    VastaaPoista
  10. Sattuipa mukava lukema tuohon laskuriin,44144. Aina ei ota edes silmään.
    Onnea myös YO-perheeseen.
    Minäkin olen samaa mieltä että Zeldan langat on väreiltään oikein namuja.
    Lopetin kanssa SuurenKäsityön tilaamisen jo kolme vuotta sitten kun tuli 30-vuotta täyteen. En tykännyt siitä uudistuksesta silloin ja johan noita ohjeita löytyy netistäkin niin paljon, ettei mitään tilattuja lehtiä oikeastaan kaipaa.

    VastaaPoista
  11. Onnea ylioppilaalle ja äidille!
    Tauko lehtitilauksissa tekee välillä hyvää, istten saa kampanja hintaan kun taas tulee sellainen olo.

    VastaaPoista
  12. Oikein paljon onnea ylioppilaalle ja äidille :)

    Hmm. En ollut tuollaisesta väripaletin taitavasta Zeldasta ennen kuullut, käynpä kurkkaamassa.

    VastaaPoista