torstai 24. toukokuuta 2012

Jännä päivä

Huomenna on jännä päivä! Olen menossa Turkuun lääkäriin ja röntgenkuvien jälkeen saan tietää, että pääsenkö tästä kipsistäni vihdoinkin eroon. Voipi kuulkaa olla niin, että vähitellen pääsen taas neulomisen makuun!

Aikaa ei tosin taida olla paljon neulomiselle, sillä noin viikon päästä meillä vietetään lakkiaisia. Tässä kohtaa haluankin kiittää kaikkia teitä, jotka olette onnitelleet poikani valkolakin johdosta. Tällä rintamalla hyvät uutiset jatkuvat. Poikani sai nimittäin tänään tietää, että hän pääsee papereiden perusteella (ilman pääsykoetta siis) Tampereen teknilliseen yliopistoon opiskelemaan. Heinäkuussa on vuorossa ensin armeijan aloitus, mutta sen jälkeen on opiskelupaikka odottamassa. Ihan mahtava juttu!

Juhlavalmisteluja on tehty jonkin verran. Viikonloppuna kun olimme mökillä, niin muistin, että mm. shampanjalasit pitäisi jotenkin saada kuljetettua ehjänä kotiin. En millään viitsinyt ruveta käärimään niitä sanomalehden sisään, joten käsityöihmisenä keksin luovan ratkaisun:


Kun klikkaat kuvaa, niin huomaat, että korissa on iloisesti sekaisin sekä lankakeriä että laseja. Lasit tulivat hienosti ehjänä perille, joten tässä taas yksi (teko)syy runsaille lankavarastoille.

Olemme yrittäneet saada ensin pihaa juhlakuntoon, sillä sisätiloja ei kannata liian aikaisin puunata. Jossain vaiheessa näyttikin jo aika hyvältä.


Mutta sitten tapahtui jotakin; isäntä keksi ruveta puhdistamaan pihakiviä painepesurilla! Kuva kertokoon, miksi minä meinasin ruveta itkemään!


Ehkä tästä vielä selvitään, mutta olen edelleen sitä mieltä, että painepesurit pitäisi lailla kieltää (ainakin ennen juhlia).

Päivän kirjavinkki: Marian Keyes, Peiton alla Tarinoita kirjailijaelämästä (Tammi 2012)




Olen tainnut aikaisemmin lukea vain yhden Marian Keyesin kirjan (tai jos tarkkoja ollaan, niin olen kuunnellut ruotsiksi yhden äänikirjan), mutta siitä huolimatta minua kiinnosti, mitä kirjailija kertoo itsestään kirjaan kootuissa kolumneissa ja lyhyissä kertomuksissa. Kirjassa oli hauskoja tarinoita ja toisaalta taas varsin rankkoja tekstejä esim. kirjailijan alkoholismista. Parhaiten tämä sopii kuitenkin henkilölle, jolle Keysin kirjat ovat tutumpia.

Tänään minua ilahdutti: Yksi kesän merkeistä on raparperipiirakka.


Lopputulos taisi olla aika hyvä, sillä ensimaistelun jälkeen pellillisestä ei jäänyt kuin muutama pala jäljelle.



5 kommenttia:

  1. Hienoa, että poikasi sai opiskelupaikan. Onnea myös huomiseen!

    VastaaPoista
  2. Hienoa, että on opiskelu paikka valmiina. Meillä vietetään tyttären valmistujais juhlia, neljä vuotta sitten oli lakkiaiset. Hyvä tapa kuljettaa lasit, runsaasta lanka varastosta on monenlaista hyötyä.

    VastaaPoista
  3. Onnittelut! Näin meilläkin: lakkiaiset tulossa. Opiskelupaikasta ei vielä mitään tietoa ja siivoukset kesken, mutta kakkupohjat ja pikkuleivät leivottu.

    VastaaPoista
  4. Neuloja keinot keksii! Mä käytin kerran lankakerää veneen pohjatulppana ku oli pakko päästä saareen ja tulppa oli poissa...
    Onnittelut pojalle!
    Toivottavasti lääkärireissu sujui hyvin ja pääset kohta taas tositoimiin:-)

    VastaaPoista
  5. Onnea pojalle ja toivottavasti tosiaan pääset neulomaankin pian!
    Blogistani löydät haasteen.

    VastaaPoista