perjantai 13. tammikuuta 2012

Niistä tulikin lapaset

Ostaessani tämän Dropsin langan, niin tarkoituksena oli tehdä kämmekkäät. Lennosta suunnitelmat kuitenkin muuttuivat, sillä tytär tarvitsi itselleen lapaset.

RAITALAPASET
Lanka: Drops Fabel 46g
Puikot: 2.5mm
Ohje: Drops 122-34


Peukku on aika ahdas, mutta muuten olen aika tyytyväinen lopputulokseen. Lanka oli kyllä todella riittoisaa, sillä yksi 50g:n kerä riitti näihin. Aikaisemmin olen tehnyt Fabelista sukkia ja jopa yhden villatakin. Laatu on ollut ihan ok. Dropsista tuli vielä mieleeni, että kevään malliston ohjeita on ilmestynyt. Käykääpä kurkkaamassa.

Viikko on ollut varsin kiireinen ja totuttelu taas arkirytmiin on vienyt oman energiansa. Eilen illalla päätin kuitenkin vihdoin mennä katselemaan, että joko Novitan uusia lankoja olisi kaupassa. Ei minun tarvinnut mennä kuin Prismaan, sillä siellä kaikki uutuudet jo odottelivat houkuttelevina hyllyssä. Monessakin langassa oli kivoja värejä, mutta hillitsin itseni todella hyvin ja ostin vain yhden kerän Nalle Kukkaketoa.


Niin kuin kuvasta näkyy, niin heti oli otettava puikot esille, jotta näkisin millaisia raitoja tuosta langasta muodostuu. Lanka on kyllä oikeaa väriterapiaa harmaaseen päivään.

Tänään minua ilahdutti: Luultavasti aika monen aamu lähtee liikkeelle siitä, että hiuksille on pakko tehdä jotakin. Minulla ainakin hiukset sojottavat ties minne aamuisin. Siksi tämä päivä onkin ihana, koska ihan kohta lähden kampaajalle ja hän saakin hoitaa hiustenlaiton tänään!

11 kommenttia:

  1. Niistähän tulikin nätit lapaset. Lapasissa tuo raitakin on sopivan paksu. Noista Novitan raitalangoista vaan en tykkää, en tiedä miksi. Uusia en kyllä ole vielä päässyt näkemään,joten jospa niissä olis joku mieluisampi.

    VastaaPoista
  2. Ihanaa väri-ilottelua täällä, nams:)

    VastaaPoista
  3. Lapasten värimaailma näyttää kivalta.
    Täytyy itsekkin käydä katsomassa Novitan kevään värit jos jotain uutta tarttuisi mukaan.

    VastaaPoista
  4. Kivan värikkäät lapaset! Fabelista voisi tulla mukavat sormikkaatkin.

    Onneksi kävin jo ruokakaupassa, niin en voi perustella itselleni, miksi ne ruokaostokset pitäisi juuri tänään tehdä Prismassa ;-) Mutta kyllä varmaankin jollakin syyllä (joka ei kylläkään ole rehellisesti sanoen langan puute!) käyn lähiaikoinan tuollaisen kesäkimpun itsellenikin ostamassa.

    VastaaPoista
  5. Olet kyllä ahkera tekijä, huhhuh! Muuten, olet voittanut arvonnassani joten laitatko minulle sähköpostia (löytyy etusivultani). Sovitaan sitten miten toimitan sinulle.

    VastaaPoista
  6. Kauniit lapaset. On kestävää lankaa. ja pysyy hyvänä

    VastaaPoista
  7. Hyvää lankaa on. Minulla on tuosta ihan samasta langasta, samasta väristäkin, sukat!

    VastaaPoista
  8. Kivoja raitoja!

    Sama täällä; aamuisin katsoo peilistä joku ihne hapsutukka peikko.

    VastaaPoista
  9. Ihanat lapaset! :) Ja tuota kesäkimppu-kukkaketoa mun on kyllä saatava, en vaan oo ehtinyt kauppaan koko viikolla, eli en tiedä, missä noita lankoja on jo tyrkyllä. :)

    VastaaPoista
  10. Ihanan väristä lankaa, miten minun silmiini ei ole tullainen osunut.

    VastaaPoista
  11. Ihanan väriset on lapasetkin! Käväisin eilen myös vilkaisemassa uusia lankoja, itselle tarttui 7 veljeksen raitaa ja linnut. Tuossa pöydällä odottelevat, millään en malttaisi olla ottamatta niitä puikoille!

    VastaaPoista