perjantai 27. tammikuuta 2012

Jotain pientä kuitenkin

Tammikuu on mennyt aikamoista vauhtia ja tuntuu siltä, että käsityörintamalla ei ole paljon tapahtunut. Jotain pientä kuitenkin. Monessa blogissa neulotaan ja virkataan tällä hetkellä sytomyssyjä. Minäkin olen saanut aikaiseksi yhden.


PAULIINA-MYSSY
Lanka: Schoeller&Stahl Fortissima Mexico Cotton Stretch 34g
Koukku: 3mm

Myssy oli varsin nopea virkattava ja voisin tehdä toisenkin, mutta kun mun kaikki puuvillalangat on mökillä. Viikonloppuna pitäisi varmaan lähteä mökkeilemään!

Virkkuukoukku on muutenkin viuhunut, sillä joululomalla aloitin taas isoäidinneliöiden tekemisen. Tällä kerralla lankana on Nalle ja Wool. Aikamoisen kasan olen jo tehnytkin, mutta lisää tarvitaan ainakin toinen mokoma.


Yhteisenä tekijänä käyttämilleni langoille on se, että kaikissa paloissa on jonkin sävyistä punaista. Mun kirjavat punasävyiset langat taitavat loppua, joten voi olla, että virkkaan sekaan yksivärisiä paloja.

Jos käsityörintamalla on ollut hiljaista (= kaikkea täällä kyllä tehdään, mutta mitään ei tällä hetkellä tule valmiiksi), niin arpajaismaailmassa on ollut sitäkin vilkkaampaa. Villa inkeri -blogista voitin nimittäin tällaisen sudenkorento-aiheisen tyynynpäällisen.


Nyt pitäisi enää löytää sopiva tyyny täytteeksi. Toinen onnenpotku tapahtui 70-luvulta, päivää! -blogissa. Siellä piti arvuutella bloginpitäjän hääpäivää. Kolme arvasi oikein ja näistä kolmesta minä olin onnekkain ja voitin tällaisia ihanuuksia:


Ja samassa paketissa oli vielä tämäkin:


Taidankin tästä lähteä kokkailemaan, sillä tuota essua on ihan pakko kokeilla.

Tänään minua ilahdutti: Olen harrastanut aikamoista itsekuria koko tammikuun, sillä olen ostanut vain 300g lankaa tähän mennessä. Uutta Novita-lehteä täällä kuitenkin odottelen innokkassti, joten voi olla, että sitten lähden taas lankaostoksille...

8 kommenttia:

  1. Onpa ihanat palkinnot. Onnea.
    Peitto lapuissasi on lämpimät sävyt.

    VastaaPoista
  2. Oletpas saanut paljon aikaan!
    Tuo isoäidin neliö- peitto on ihanan värinen.
    Minulla oli vajaa vuosi sitten menossa projekti neliö- pittoon 7-veljestä raita langasta, kun en jaksanut viahtaa väriä..mutta en ole jaksanut sitä tehdä nyt yhtään ja mietinkin jo että jos puran sen ja käytän langat sukkiin, kun sitä lankaa ei enää edes taida olla kaupoissa :(
    Mutta ehkä teen puuvilla-langasta jossain vaiheessa isoäidin neliö peittoa? Olen niin tykästynyt puuvillaan.

    VastaaPoista
  3. Oletpa ollut onnekas ja ihanat ovat palkinnot!!

    Tosi kivan värisiä nuo isoäidinneliöt.

    VastaaPoista
  4. Kivat palkinnot ja nätti myssy :).

    VastaaPoista
  5. Kannattaisikohan vielä laittaa vaikka muutama rivi lottoa? Kivoja palkintoja olet voittanut. Myssy meni minullakin kirjamerkkeihin, kiva malli ja ihana väri. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Kauniita lappuja olet tehnyt. Ja myssykin on jännän näkönen, oletan että aloitit päälaelta. :))

    VastaaPoista
  7. Nätti myssy! Kiva kun säkin olet mukana kamppiksessa! Jos omat puuvillat ei oe käsillä, niin lankakaupassa on lahjoituslankaa myssyjä varten. Siitä ei kerru plussaa ostosaldoon;-)
    Laput on näätejä kans ja minäkin neuvoisin täyttämään lottokupongin huomenna!

    VastaaPoista
  8. isoäidit on aina vaan niin vastustamattomia!!
    Olen jo hetken pidätellyt itseäni, etten aloittaisi viidettä vuoden siään - mutta nyt kun vuosikin on jo vaihtunut, saattaisi olla aika...

    VastaaPoista