tiistai 15. maaliskuuta 2011

Hamsteri liikkeellä (osa2)

On kai pakko jatkaa kertomusta siitä, mitä kaikkea on tullut lankojen lisäksi hamstrattua.


Juju-kirjakerhosta hankin tämän virkkauskirjan. Kovin tarkkaan en ole ehtinyt tutkimaan kirjaa, mutta ensivaikutelma on kiva. Tosin aika moni tämän kirjan ohjeista oli myös uusimmaassa Suuri Käsityö -lehdessä. Flowers 2:ssa on puolestaan ohjeita Noro-langoille.


Tuo sukkakirja ei varmaan esittelyjä kaipaa. Onneksi maltoin odottaa tilauksen kanssa niin kauan, että sain painoksen, jossa virheet pitäisi olla korjattuna. Anttilasta puolestaan bongasin tuon lelukirjan. Ihmeellistä, että Anttilan hinta oli edullisempi kuin esimerkiksi nettikirjakauppojen! Tässä kirjassa on todella suloisia ohjeita:




Juju-kerhosta tuli hankittua myös virkkuukoukkusetti. Kyllähän mulla koukkuja on ennestääkin, mutta punainen pussukka houkutteli tilaamaan. Sitä paitsi sain tämän melko edullisesti kertyneillä bonuksilla. 


Nyt olen tainnut esitellä kaikki viimeaikaiset ostokseni. Nyt kannattaisi varmaan ruveta keskittymään neulomiseen. Uusia ideoita onkin taas tiedossa loppuviikosta, kun uusimman Novita-lehden pitäisi ilmestyä.

Tänään minua ilahdutti: Nukuin kahden ja puolen tunnin päivänokoset (vai pitäisikö sanoa iltanokoset). Kyllä nyt kelpaa!

4 kommenttia:

  1. Minä tilasin juuri eilen tuon Unileluja, pehmoeläimiä & nukkeja kirjan netistä. Vaikutti niin ihanalta:)
    Nyt olis sitten kirjoja, joiden mukaan voisin harjoitella virkkaamaan eläimiä, saas nähdä koska saan itseäni niskasta kiinni ja alan harjoittelemaan;)
    Mukavaa keskiviikkoa sinulle:)

    VastaaPoista
  2. Onkohan tuo virkkauskirja se sama, joka odottaa postissa noutajaansa täällä Turussa... Mulla on se vanhempi painos sukkakirjasta, joten jos tulee ongelmia niin tiedän mistä kysyä:-)

    VastaaPoista
  3. Ihanan näköisiä kirjoja !
    Etenkin tuo virkkauskirja näyttää niiiiin houkuttelevalta :D

    VastaaPoista
  4. Onpas oikein mukavan näköisiä kirjoja!

    VastaaPoista