maanantai 14. maaliskuuta 2011

Eka tunnustus

"The Gorgeous Blogger -palkinto on suunnattu kaikille upeille bloggaajille. Jokainen vastaa viiteen blogiinsa liittyvään kysymykseen ja jakaa tämän palkinnon viidelle, jotka mielestään sen ansaitsevat."




Kymmenen lankaa kerällä -blogista sain ihka ensimmäisen tunnustuksen! Enpä olisi ennen uskonut, kuinka tärkeää tällainen muistaminen on. Samoin kommenttien saaminen on todella ilahduttavaa eli suuri kiitos teille kaikille, jotka olette jättäneet puumerkkinne! Oman blogin myötä olenkin ruvennut ahkerammin kommentoimaan myös toisten blogikirjoituksia. Muutaman sanan kirjoittaminen ei vie paljon aikaa, mutta niillä voi olla suuri vaikutus vastaanottajalle.


Ja nyt sitten niihin kysymyksiin:



1. Milloin aloitit blogisi?
28.8.2010 eli blogini on vielä melko tuore tapaus. Monta vuotta minä tästä kyllä haaveilin, mutta näin kauan kesti ennen kuin uskaltauduin aloittamaan.

2. Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?
Tämä on kyllä aika puhtaasti neuleblogi, jossa vilahtelee neuleita ja virkkauksia. Ompeleminen ei ole ollenkaan minun juttuni. Kerron myös paljon ostoksistani, sillä ne ovat tärkeä osa tätä minun harrastustani. Sitä paitsi tykkään katsella lankakuvia myös muiden blogeissa. Käsityökirjat ja -lehdet saavat myös oman osansa. 


3. Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?
Käsityöblogeja on nykyään niin paljon, että tuskin minun blogissani mitään kauhean erityistä on. Haluan kuitenkin, että tietty positiivisuus välittyy teksteistä ja kuvista. Huonolla tuulella ollessani en rupea tänne kirjoittelemaan. Aina täytyy myös muistaa mainita, mikä tänään on ilahduttanut minua!


4. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Olen seurannut muiden blogeja jo monta vuotta ja omastakin olen haaveillut aika pitkään. Minulla oli kuitenkin sellainen käsitys, että blogin pitäminen olisi kauhean työlästä ja kuvittelin, että aikani ei millään riitä tällaiseen puuhaan. Olin kuitenkin väärässä! Sen lisäksi haaveena on ollut, että oppisin ottamaan parempia valokuvia ja nyt saan siihenkin hommaan paljon harjoitusta.

5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?

Blogini on vielä niin nuori, että tähän kysymykseen en osaa oikein vastata. Eiköhän tämä blogi muotoudu itsestään siihen suuntaan kuin haluankin. Kuten niin osuvasti sanotaan; harjoitus tekee mestarin.

Tunnustus on kiertänyt aika monessa blogissa, mutta näille viidelle haluaisin laittaa tunnustuksen eteenpäin (On tosin mahdollista, että kyseiset blogit ovat jo tunnustuksen saaneet, mutta ei kai tuplatunnustus ole pahasta?):
heles inki
Taigalla
Lilan luomukset
Roinala
Lankahamsterin tunnustukset

Tänään minua ilahdutti: Linnut laulavat jo ihan tosissaan aamuisin, kun käyn koiran kanssa ulkona. Ihana aloitus päivälle!



5 kommenttia:

  1. Voi sentään, kiitos kaunein. Nöyrin mielin otan sen vastaan. Iloa viikkoosi.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kovasti:)
    Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  3. Hyvä kun aloitit. On tämä ihan erityinen blogi. Aina kun täällä käyn niin muistan ajatella omaa päivääni, ja mikä mua ilahdutti. Kiitos!

    VastaaPoista