torstai 3. helmikuuta 2011

Kide

Eräs Novitan tämän kevään uutuuslangoista on Kide. Langan koostumus on 95% akryylia ja 5% polyesteriä. Koko langan juju on kimaltelevissa kiteissä. Lankaa ostaessani ajattelin, että tästä tulee keväisempi pipo Crystalista tehdyn talviversion tilalle.

KIDEPIPO
Lanka: Novita Kide 98g
Puikot: 6 mm
Ohje: Novita Kevät 2011, malli 25


Lankaa oli yllättävän mukava neuloa, mutta viimeistely olikin sitten suurta tuskaa. Päälaella lanka piti vetää aikamoisen silmukkamäärän läpi ja se ei sitten oikein sujunutkaan, sillä kiteet jäivät koko ajan jumiin. Juuri kun sain pujotettua langan muutaman silmukat läpi, niin sitten taas jumitti. Tuskanhiki oli otsalla, kun tajusin, että langanpäät täytyy vielä päätellä! Onneksi tajusin siinä vaiheessa repäistä noita kiteitä langasta irti ja silloin homma sujui vähän paremmin. En taida kyllä ostaa enää tätä lankaa.


Ai niin, tein piposta pari senttiä lyhyemmän kuin ohjeessa ja siitä huolimatta taakse jää aikamoinen tötterö. Tytär nimesikin pipon Joujou-pipoksi.

Tänään minua ilahdutti: Postiluukkuun oli tullut uusin Suuri Käsityölehti ja siinä oli hurjasti mukavia neuleita. Erityisen ihastunut olen Noro-langoista tehtyihin tunikoihin ja mikä parasta; minulla on sopivia Noro-lankoja ihan omassa varastossa eli pääsen heti aloittamaan neulomisen. Kyllä tuosta suuresta lankavarastosta on paljon iloa!


8 kommenttia:

  1. Niin on mukava kun on lankoja mitä käyttää, kun inspis iskee, vaikka myöhään illalla. Kiva pipo nuo kiteet on kuin sadepisarat pinnalla.

    VastaaPoista
  2. Hieno pipo! Täältä blogistasi löytyy kaikkea muutakin kivaa. :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos käynnistäsi blogissani :)
    Kiva pipo :)
    Olen kanssasi samaa mieltä,että lanka oli helppo neuloa,mutta päättely kysyi hermoja...
    Mulla kans kiteet sai kyytiä kun pahasti ne jumitti päättelyssä.

    VastaaPoista
  4. Tosi kiva malli tässä pipossa!

    VastaaPoista
  5. Aika sattumaa, meilläkin tyttö nimesi pipon joujou-pipoksi. Tein ihan perusmallisen pipon tuosta langasta nyt syyspipoksi.

    VastaaPoista