sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Tampereen Kädentaitomessut 2017

Tällä hetkellä on aika onnellinen olo! Eilen lauantaina vietin antoisan päivän Tampereen Kädentaitomessuilla. Raskaan messupäivän jälkeen yövyin Tampereella opiskelevan poikani luona. Tänään ajelin takaisin kotiin, jossa mies jo odotteli valmiin aterian kanssa. Saunassakin ehdin jo käymään ja nyt on sopiva hetki kirjoitella messuraporttia.



Taito Pirkanmaan osastolla pääsi ihailemaan uusimman Roosa Nauha -kuvaston neuleita.



Niin kiva kuin valmiita tuotteita messuilla onkin katsoa, niin suurin mielenkiintoni kohdistui lankoihin. Lankojen myyjiä olikin tänä vuonna mielestäni enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Tästä ehkä johtuu se, että vaikka olin messuilla jo kymmeneltä, niin lauantain aukioloaika ei meinannut riittää kaikkien hallien läpikäymiseen. Yllä olevat kaksi kuvaa on napattu Titityyn osastolta. Siellä kävi koko aika aikamoinen kuhina, vaikka kuvista voisikin toisin päätellä.


Iloyarn oli ensimmäistä kertaa Tampereen messuilla. Heilläkin oli vaikka minkälaisia herkkuja matkassa mukana.



Juuri ennen messuja he olivat saaneet lähetyksen Hedgehog Fibresilta. Kovasti houkuttelevia ovat esim. nuo mohairit. En kuitenkaan ostanut mitään, sillä Iloon pääsen käymään messujen jälkeen oikein ajan kanssa (matkaa meiltä kotoa on sinne n. 5km).


Sanna Vatasen lankalaboratorio oli aika hauska. Siellä pääsi kokeilemaan, miltä eri villalaadut tuntuvat. Samalla pääsi tutustumaan hänen uusimman neulekirjansa ohjeisiin.


Tulihan niitä ostoksiakin tehtyä. Suuri Käsityö -lehden tilasin vuodeksi, kun sain sen messutarjouksena puoleen hintaan.


Joulukoristeita meillä on enemmän kuin tarpeeksi, mutta yhtään neulovaa tonttua minulla ei ole aikaisemmin ollut. Nämä saavat hymyn huulille!


Tekoturkistupsujen hankkimista olen jo aiemmin harkinnut ja nyt sopivan väriset tupsut osuivat kohdalle. Seuraavaksi täytyy sitten neuloa tupsuun sopivat pipot!


Kangaskasseja ei voi koskaan olla liikaa; ei ainakaan neuleaiheisia.


Laine-lehden tekijöiltä ilmestyi juuri sopivasti messuille My Knitting Notes -muistikirja. Siihen aion kirjoitella tiedot kaikista ensi vuonna valmistuneista neuletöistä. Aiemmin olen käyttänyt tavallisia ruutuvihkoja, mutta kyllähän tuollainen mustakantinen kirja on paljon hienompi. Myös ihania neuleaiheisioa kortteja onnistuin löytämään.


Novitan osastolla myytiin neuletarvikkeita kahdella eurolla. Ostin tupsuntekolaitteen, vaikka mulla sellainen jo ennestään onkin. Tosin sillä minun vanhalla ei voi tehdä noin suuria tupsuja. Oikealla puolella oleva laite on ostettu Titityystä. Se on Gleener, jolla voi poistaa nyppyjä neuleista. Kokeilin sitä jo poikani torkkupeoittoon ja todella hyvin tuo laite tuntuu toimivan.

Tässä vaiheessa joku jo varmasti ihmettelee, että missä ne minun lankaostokseni oikein ovat. No, tässähän nämä!


Novitan osastolta ostin tupsulaitteen lisäksi neljä kerää lankaa. Nämä ovat siitä erikoisia keriä, että niiden vyötteessä ei lue muuta kuin "Novita". Ne ovat jonkinlaisia koe-eriä. Edessä olevat langat ovat kuulemma hieman ohuempia kuin Nalle ja taaimmainen on Seiskaveikan vahvuista. Varsinaista tarvetta näille ei ole, mutta mua jotenkin viehättää kaikki sellainen, mitä tavallisesta kaupasta ei saa.


Kuopiolainen Kässäkerho Pom Pom oli kiinnostava tuttavuus messuilla. Netissä olen ihaillut heidän lankojaan, mutta olihan se ihan toista, kun lankoja pääsi itse hypistelemään. Ostin paidallisen Merino Singlesiä (väri: Jalokivi).


Dropsin uutta sukkalankaa nimeltä Nord olen myös halunnut kokeilla.


Kakkumalliset lankakerät ovat olleet viime aikoina kovin suosittuja. Enkä yhtään ihmettele, sillä värit pääsevät hyvin oikeuksiinsa näin kerittynä. Katian lanka on 100% merinoa ja painoa tuolla kakulla on 150g. Sheepjes Whirl on puolestaan 60% puuvillaa ja 40% akryyliä.


Minua vähän pelotti, että Silmu&Solmun kojulta on myyty kaikki Sirpan itse värjäämät langat. Onneksi näin ei kuitenkaan ollut käynyt ja minäkin sain nämä kolme ihanuutta kotiini.  Tykkään näistä ihan älyttömästi!

Paljon tuli ostettua, mutta yhtäkään ostosta en kadu! Kaiken kaikkiaan oikein onnistuneet messut minun osaltani.

Tänään minua ilahdutti: Mieheni laittoi pihalle jouluvalot. Pimeys ei ole enää ollenkaan niin kurja juttu.

6 kommenttia:

  1. Kivoja ostoksia teit. Meinasin ostaa jalokiven värisiä Merino Singlesiä, mutta ostin muuta ja jään odottamaan mielenkiinnolla, mitä saat aikaan siitä langasta. :)

    VastaaPoista
  2. Ihania lankaostoja!
    Itä-Suomessa kädentaitomessuilla lankakauppiaat muualta päin loistavat poissaolollaan - tosi harmi!

    VastaaPoista
  3. Vau mikä messusaalis! Miun ostokset jäi vähäisiksi, koko viikonloppu meni työn touhussa Taitokadulla. Kävitkö meillä pyörähtämässä? :)

    VastaaPoista
  4. Hienot ostokset! Tosiaan päivä ei tahdo riittää. Meillä oli kuutisen tuntia aikaa ja se oli ihan liian vähän.

    VastaaPoista
  5. Ihania namusia nuo hankkimasi langat!Ja nuo neulovat tontut on tosi hauskat:D

    VastaaPoista